Oikeastaan tarkoitukseni ei ole niinkään kirjoittaa otsikossa mainitusta kirjasta vaan siitä merkkipaalusta, että olen tämän myötä antanut ainakin pikkusormeni e-kirjoille.
Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on hyvää, romanttista ja helppolukuista viihdettä Suomen kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Mustonen osaa elävän kerronnan ja tarinan kuljettamisen eteenpäin, vaikka nobeleita näillä teoksilla tuskin voitetaan. Mutta jokainen kirja on ollut nopeasti luettu, kiva lukukokemus, jota ei ole mielellään laskenut käsistään.
Tänä vuonna ilmestynyt Taiteilijan vaimo on sarjan kuudes osa. Se sijoittuu 1920-luvun lopun Pariisiin ja Helsinkiin, ja sarjalle tyypilliseen tapaansa sitoo päähenkilöt osaksi maailman ja Suomen historiallisia tapahtumia sekä kulttuuriväkeä. En nyt mene juoneen sen enempää, mutta suosittelen lukemaan esimerkiksi Kirsin bookclubista hyvän sisältökuvauksen. Sieltä löytyy myös kiinnostavaa tietoa seuraavasta osasta – itse ehdin arvella vain, että tarinan kaksospojat joutunevat talvi- ja jatkosotiin, mutta tuolta linkin takaa löytyy muutakin kiinnostavaa pohdintaa.
Mutta se uusi lukuharrastuksen muoto! Olen kerran aiemmin lukenut e-kirjan. Silloin lainasin sen tabletilleni osana Ylen (?) kampanjaa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Kampanjassa Ylen sivujen kautta pääsi lataamaan 100 kirjaa luettavaksi.
Nyt päätin kokeilla e-kirjaformaattia, kun Taiteiljian vaimoon oli yli 70 innokkaan lukijan jono Kajaanin kirjastossa. E-kirja oli saman tien saatavana.
Vaikka ohjeet on koetettu tehdä selkeäksi, minulla oli silti vaikeuksia ymmärtää, mikä ohjelma pitää ladata puhelimeen saadakseni kirjan käsiini, ja millaiset tunnukset tarvitsen. Lopulta se kuitenkin onnistui: minulla on nyt Ellislibrary-sovellus puhelimessani, ja pääsen Kainetin eli Kainuun kirjastoverkon tunnuksillani näkemään Kainetin kokoelmat. Taiteilijan vaimo oli lainattavana seitsemäksi tai neljäksitoista päiväksi, ja näistä valitsin pidemmän laina-ajan. Tänään, kun junamatkalla sain kirjan loppuun, palautin sen saman tien jonkun muun luettavaksi.
Alkuhankaluuksien jälkeen e-kirjan käyttö ei ollut teknisesti lainkaan hankalaa. Kokemus oli hyvin positiivinen siinä mielessä, että vaikka älypuhelimen näyttö on pieni, tekstin kokoa ja fonttia pystyi säätämään oman maun ja silmien mukaan, ja näytön värinkin saattoi valita päivä- tai yöasetuksena.
Valikoimaa näytti Kainetissa olevan pilvin pimein, sekä romaaneja että äänikirjoja. Päätinkin, että pitkien jonotusaikojen sijaan yritän jatkossa muistaa, että e-kirjan todennäköisesti saa nopeammin luettavaksi.
Ainoa kysymys on enää, missä e-kirjaa voisi lukea? Illalla sängyssä puhelimen näyttöä ei pitäisi selata, koska se vie tutkimusten mukaan yöunet. Junassa e-kirja oli ihan kätevä, mutta reissaamiset alkavat olla lähikuukausilta ohitse. Jos kulkisin esimerkiksi julkisilla kulkuvälineillä töihin, voisin työmatkalla hyvinkin lukea kirjaa älypuhelimesta. Tämän hetken arjessani e-kirjalle ei kuitenkaan löydy selkeää tarvetta muuten kuin kirjan nopeamman saatavuuden näkökulmasta.
Säännöllisen epäsäännöllisesti mediassa keskustellaan aikuisten puhelinriippuvuudesta. Keskustelu kytketään aina some-riippuvuuteen, fear-of-missing-out-ilmiöön ja sosiaalisen median huonoon vaikutukseen esimerkiksi keskittymiskyvyllemme tai kuten Ylen uutisessa lokakuussa ja viime viikon Hesarissa, suomalaisten parisuhteille, seksielämälle ja sen kautta syntyvyydelle. Oi tätä suorien korrelaatioiden vetämisen riemua!
Tunnistan sosiaalisen meidan liialliseen käyttöön liittyviä riskejä hyvin omassakin elämässäni, ja olen jättänyt sovelluksia pois puhelimestani ihan vain koska en halua niiden hallitsevan liikaa. Näissä puhelimen käyttöä koskevissa keskusteluissa usein kuitenkin unohtuu, että älypuhelimella voi tehdä muutakin kuin somettaa. Meillä älypuhelimista luetaan esimerkiksi päivän lehti. Jos vaikkapa poliklinikan odotushuoneessa selaan puhelintani, luen todennäköisemmin uutisia Hesarin tai Ylen uutispalveluista kuin kavereideni somepäivityksiä. Ja entäpä jos lukisin kirjaa? Onko puhelimen tuijottaminen aina jotekin paheksuttavaa? Jos illalla sängyssä luen puhelimestani e-kirjaa, onko se Suomen väestönkasvun ja alenevan syntyvyyden kannalta ongelmallisempaa kuin jos luen oikeaa kirjaa?
P.S. Keskeinen asia, jota tällä hetkellä älypuhelimellani teen, on verensokerisensorin lukeminen, syötyjen hiilihydraattien ja pistettyjen insuliinien merkitseminen sovellukseen. Tämä vain yksityiskohtana, koska huomenna 14.11. on jälleen maailman Diabetespäivä.
Illuusioita 
Käytäntöjen muutokset liittyvät arkielämän muotoihin. Kuuntelin podcasteja niin kauan kuin minulla oli työmatka ja puhelin, johon kuulokkeet. Enää ei ole, niin jäävät Ruotsin risteilyjen hyttiviihdykkeeksi.
E-kirjoihin hurahdin nykyisessä kämpässäni, sillä jos pään laittaa lukulampun alle saa samalla talvisaikaan ikävää vetoa. Helpompaa maata toisten päin ja lukea läppäristä. Aika nopeasti vaan tuli kiinnostavat kirjat pääkaupunkiseudun kirjaston valikoimasta luettua ja tämän vuoden syntinä on ollut Kindle-kirjojen ostot, jotka Amazon tekee niin kovin helpoiksi,
Luulen myös, että podcastit sopivat nyt juuri elämään, mutta toisessa tilanteessa ne voivat jäädä sivuun. On silti kiinnostavaa, että valikoimaa on tällä hetkellä valtavasti!
Valvottaako kirjojen lukeminen läppäriltä sinua? Minä koetan iltaisin ja yöllä herätessä lukea kirjaa mieluummin kuin e-kirjaa, jotta sininen valo ei herätä lisää. Ja kirja ei saa olla myöskään liian mielenkiintoinen, ettei se valvota lisää. 🙂