Nykyään joka viikko vietetään jotain teemapäivää, monesti useampaakin. Osa niistä saa paljon huomiota, osa ohittuu vain koska omassa elämässä ei nyt juuri ole tilannetta johon se kiinnittyisi. Ja onhan tärkeysjärjestyksilläkin eroa: kansallinen korvapuustipäivä maistuu kyllä hyvältä, mutta soisin kyllä enemmän (sosiaalisen) median huomiota Maailman mielenterveyspäivälle. (Mutta söin kyllä korvapuustin.)
Tänään, lokakuun kolmantena torstaina, vietetään jälleen yhtä teemapäivää: Kansainvälistä vertaistuen päivää (Global Peer Support Celebration Day). Vertaistuki on niin tärkeä ja kiinteä osa omaa elämääni, että tätä päivää haluan vähän nostaa esiin. Kansalaisareenalla on Suuri kiitos! -kampanja, jolla kehotetaan kiittämään omia vertaistukihenkilöitä ja -yhteisöjä.
Kohtaan vertaistukea arjessani niin monin eri tavoin, että sitä ei aina tajuakaan. Muutama on kuitenkin ylitse muiden.
Tärkein vertaistukeni ovat toiset ykköstyypin diabeetikot. Tämä sairaus on yksinäistä päivittäistä puurtamista, ja vaikka läheiseni ovat rakkaita ja auttavat minkä voivat, vain toinen diabeetikko voi tietää millaista ongelmanratkaisua jokainen arjen ateria, liikunta, työtehtävä jne. sisältää. Suuri kiitos Diabetesseura T1D sekä vertaistapaamisia järjestävä Ykköstyypit ry. sekä tietenkin kaikki ne yksittäiset henkilöt, joita kohtaan face-ryhmissä ja tapaamisissa – myös uusimpana kajaanilaiset ykköstyypit, jotka ovat ottaneet minut uutena vastaan ihanan ystävällisesti.
Toinen tärkeä vertaistukiryhmä ovat työkaverini, mutta koska on kyse työstä, sitä ei aina vertaistueksi tajuakaan. Ammattini apurahatutkijana on sen laatuinen, että ilman vertaistukea olisin jo vaihtanut alaa. Ilman tasa-arvoista, kannustavaa ja luottamuksellista ystävien joukkoa työ olisi tosi vaikeaa, ja olen kiitollinen siitä että nämä vertaistuet pysyvät vaikka muutin Kainuuseen. Vertaistuki oli erityisen tärkeää silloin kun teimme STM:n selvitystä lastensuojelussa tapahtuneesta kaltoinkohtelusta. Ilman työryhmän vertaistukea olisi ollut vaikeaa selvitä raskaan tutkimusaiheen keskeltä eteenpäin. Suuri kiitos, työystäväni! Saman hankkeen aikana myös ohjasin joitain haastateltavia vertaistuen piiriin, ja haluankin mainita esimerkiksi erittäin tärkeää, korvaamatonta työtä tekevän vertaistukiyhteisön Suomen Delfins ry:n. Se toimii lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden vertaistukijärjestönä. En ole ollut itse osa ryhmää, mutta tiedän miten tärkeä se voi olla.
Sitten on vertaistukea, joka ylittää työasiarajat kun henkilökohtaisessa elämässä tulee vastaan muutoksia ja käänteitä. Se on ystävyyttä, joka syntyy vertaistuesta ja jatkuu siinä. Suuri kiitos, Johanna! Suuri kiitos tuorein vertaistukeni Karoliina!
Vertaistukea ehkä vähän vähemmän vakavissa asioissa ja vähemmän järjestäytyneenä ovat tarjonneet myös mieheni työkaverien vaimot. Upseerien perheiden elämässä on omanlaisiaan erityispiirteitä – kivojen itsenäisyyspäivätanssiaisten lisäksi siis myös paljon poissaoloja, työn jatkuvaa siirtymistä (kas kun muutimme juuri Kajaaniin) sekä muuta pientä arjen rakentumiseen liittyvää. Ei näistä nyt niinkään jutella kun M:n työkavereiden vaimoja olen tavannut, mutta se riittää, että tietää että toiset tietävät millaista tämä arki joskus on ja millaisia valintoja joudutaan tekemään. Suuri kiitos siis myös heille, jotka ovat näyttäneet minulle, että ongelmat ovat vain haasteita joista selvitään, ja ettemme ole ainoita jotka ratkovat samat kysymykset.
Ketkä ovat sinun vertaistukihenkilöitäsi? Ystävyyttä ja vertaistukea ei aina voi erottaa toisistaan, kuten edeltä kävi ilmi. Mutta milloin viimeksi olet kiittänyt ystäviäsi vertaistuesta, tai vertaistukea ystävyydestä? Tänään voisi olla hyvä päivä!
Illuusioita 