Joulukuun ensimmäisenä päivänä olin tutkimuspäivillä THL:ssä Helsingissä. Vain muutamia minuutteja sen jälkeen kun olin siirtynyt isosta salista työryhmätilaan, ääneni käheytyi. Pihisin oman esitelmäni joten kuten, mutta keskustelusta ei sinä iltapäivänä meinannut enää tulla mitään. Harmitti, mutta en huolestunut. Oire vaikutti selvästi johtuvan työryhmätilan sisäilmasta, enkä jäänyt sinne viipyilemään vaan lähdin aika pian kotia kohti. Ajattelin, että ääni palaisi illan mittaan takaisin.

Vaan kun ei palautunut. Äänen katoamisen lisäoireena oli kova yskäreaktio aina kun yritin juoda nestettä. Siis ihan puhtaan veden juominen ärsytti kurkkua niin, että aamulääkkeiden ottaminen oli aikamoista itkutaistelua ja raastavaa yskintää. En sitten juonut yli kuukauteen lasillista vettä yhteen menoon, vain teelusikallinen kerrallaan. Kahvi ja maito ärsyttivät kurkkua eniten, kuohuviini vähiten. Kuumetta tai flunssaa minulla ei ollut.

Joulukuun alusta asti olen ollut joko kokonaan äänetön tai jonkinasteisissa ääniongelmissa. Hakeuduttuani lääkäriin sain puhekiellon juuri joulukuun puolivälissä. Peruin kaikki tapaamiset (aika tärkeitäkin olisi ollut) ja tein vain etätöitä kotona. Miehen kanssa keskustelin kirjoittamalla lappuja, ranne alkoi siitä hyvästä taas kipuilla. Viikon puhumattomuuden jälkeen ääni ei ollut kohentunut yhtään. En sen jälkeen ole jaksanut toteuttaa tiukkaa puhekieltoa, mutta toki ääntä on käytettävä säästellen.

Joulu ja uuden vuoden pyhät menivät miten menivät, ilman joululauluja ainakin ja perheelle kähisten. Peruin tammikuun aluksi lupaamani luennon siinä vaiheessa kun alkoi näyttää selvältä, ettei ääni palaa ennalleen kovin nopeasti. Töihin palasin vuoden alussa pitämällä reilusti etäviikon, enkä siis joutunut puhumaan juurikaan. Tällä viikolla olen palannut ihan fyysisesti työpaikalle, ja se tuntuu kyllä kurkussa kun tapaa ihmisiä. Ääni on aamulla ihan ok, mutta jos vaikka juttelen jonkun kanssa kymmenisen minuuttia, äänestä on vain pihinä jäljellä. Yskä on onneksi helpottanut ja pystyn taas juomaan vettä – ja kahvia, onneksi.

Välipäivinä sain terveyskeskuksesta semikiireisen lähetteen erikoislääkärille, ja kutsu tuli: pääsen erikoislääkärin vastaanotolle helmikuun alussa eli runsaat kaksi kuukautta sen jälkeen kun ääni lähti. Samana päivänä on onneksi myös puheterapeutin vastaanotto. Vaikka ääneni palaisi kuntoon siihen mennessä (mitä en enää jaksa uskoa), on puheterapeutin vastaanotosta varmasti hyötyä ihan ammattini harjoittamisen kannalta. Lisäksi olen saanut maaliskuulle ajan suuhygienistille. Krooninen leukalihasten jännitys voi haitata myös äänihuulia, ja haen siihen apua hammaspuolen asiantuntijoilta.

Näin pitkään jatkuneet ongelmat äänen kanssa herättävät väistämättä ajatuksen, että ongelma kääntyy pysyväksi. Entä jos äänihuulet ovat vaurioituneet niin pahasti, että jatkossa minun täytyy välttää luentojen pitämistä? Tilat joissa on taustamelua ovat erityisen vaikeita – tämä konkreettisesti osoittaa, että esimerkiksi kahviloissa puhumme normaalia kovemmalla äänellä. Mikä tämän kaiken aiheutti? En tiedä saanko sitä koskaan selville. Juuri nyt se ei edes tunnu tärkeältä, kun ajatuksissa on vain toive, että ääni tulisi ennalleen. Tiedän kuitenkin, että kunhan akuutti tilanne on ohi ja elämä jatkuu, haluaisin ymmärtää mitä tapahtui.

Mainokset