Otsikkoni on mukailtu Lauri Viidalta, jonka runo Onni päättyy näin:

Kaita polku kaivolta ovelle

nurmettuu.

Ikkunan edessä

pystyyn kuivunut omenapuu.

Reppu naulassa ovenpielessä,

siinä linnunpesä.

Kun olen kuollut, kun olen kuollut.

Kesä jatkuu. Kesä.

Viidan runo on kauneimpia kuolemaa käsitteleviä runoja mitä tiedän. Eilen se pyöri mielessäni koko päivän, kun olin yhdessä koko lähiperheeni kanssa läheisen sukulaisen hautajaisissa.

Isotätini oli meille valtavan rakas ja läheinen ihminen. Hän oli jo pitkälti yli 80-vuotias, ja viimeiset vuodet syöpä oli tehnyt tuhoaan sisältäpäin. Hän säilytti kirkkaan mielen ja vahvan luonteensa loppuun asti, mutta sairaus voitti. Häihimme hän ei enää jaksanut tulla, mutta ehti onneksi elää vielä ilon päivän hengessä mukana.

IMG_20170807_175633

Pitkään jatkuneen sairaustaistelun vuoksi hänen poismenonsa ei ollut kenellekään yllätys, mutta surullista se on silti. Häkellyttävää on silti huomata, miten voimakkaasti elämä jatkuu. Suvussamme on tyhjä kohta, mutta elämä jatkuu edelleen.

Kuolinviestin tullessa olin juuri tekemässä aamuisia lähtövalmisteluita. Minun oli tarkoitus lähteä äidin kanssa Pohjanmaalle, josko vielä ehtisimme sairaalaan puristamaan jo tiedottoman vanhuksen kättä. Emme ehtineet. Silloin suru oli lamaannuttavaa, pusertavaa, mutta kyyneliä ei tullut.

Eilen hautajaisissa itkin sitäkin enemmän. Itkin kirkossa, haudalla ja muistotilaisuudessa. Itkin ajaessani kotiin, ja koko loppuillan kotona. Itkulla ei tuntunut olevan selvää syytä tai kohdettakaan. Se vain tuli, vyörynä ja hallitsemattomana.

Onneksi on puolison olkapää, joka kärsivällisesti otti vastaan itkukohtaukset.

Vaikka eilen tein valtamerellisen verran hiirille puuronkeittovettä, kuten edesmennyt isotäti kuvaili itkuani kun olin pikkutyttö, heräsin silti tänä aamuna onnellisena ja hymyillen. Elämä jatkuu. Eiliseen kipuun verrattuna en voi kuin hämmästellä, millaisella keveydellä tänään tein pihatöitä mieheni  kanssa tai valmistimme taivaallisen hyvää Moskovanpataa Merituulin ohjeella. Vain saunassa väsymys meinasi lyödä päälle, mutta tunnetusti sauna auttaa vaivaan kuin vaivaan, ja saunan jälkeen olin rentoutuneempi ja levollisempi kuin aikoihin.

Elämä jatkuu ilman rakasta isotätiä eli toisenlaisena kuin aiemmin, mutta se jatkuu silti. Tyhjä kohta suvussa tuntuu jonkin aikaa tyhjältä, kunnes elämä tuo muita asioita, ja tyhjyys unohtuu.

Isotäti ei kuitenkaan unodu. Hän oli liima moniin suuntiin haarautuvan suvun välillä. Mietin eilen, että vaikka en pysty kaikkiin pikkuserkkuihini pitämään yhteyttä, olisi tärkeää säilyttää yhteys edes muutamiin. Isotäti piti meidät yhteydessä kertomalla toistemme kuulumiset ja elämänvaiheet. Jos jatkossa haluan tietää, mitä näille ihmisille kuuluu, minun pitää itse ottaa selvää. Sukulaisuus ei tarkoita, että kaikkiin tarvitsee pysyä yhteydessä tai kaikista tarvitsee pitää. Mutta minä pidän näistä ihmisistä, ja sukulaisuus on hyvä perustelu tarrautua yhteydenpitoon ja olla antamatta välimatkan tai arjen kadottaa yhteyttä.

Kesä ei enää jatku, pakko se on myöntää. Vein tänään jo ensimmäiset kesäkukkaruukut kompostiin. Mutta elämä jatkuu, vahvana ja vuolaana. Minun on isotätiäni ikävä, mutta hänkin halusi, että elämämme jatkuu.

Mainokset