Keskellä kesäloman helteistä päivää palasin eilen hetkeksi töihin. Jyväskylän Veturitalleilla järjestettiin Yhdessä koettua -tapahtuma osana Jyväskylän Kesän tapahtumatarjontaa. Yhdessä koettua on tapahtumien kiertue, jossa katsellaan 100-vuotiasta Suomea sijoitettujen lasten silmin. Kiertue on ennen Jyväskylää rantautunut jo Tampereelle, Kuopioon ja Poriin, ja vielä on edessä Oulu ja Helsinki. Sen pääjärjestäjä on lastensuojelun erityisosaamisen keskus Pesäpuu ry.

Yhdessä koettua -tapahtumissa on tuotu esiin sekä lastensuojelun historiaa että nykypäivää. Tekemämme, Sosiaali- ja terveysministeriön teettämä kaltoinkohtelua sijaishuollon historiassa käsitellyt selvitys on ollut mukana eri tapahtumissa, niin myös Jyväskylässä. Joka kaupungissa aihetta on lähestytty hieman eri näkökulmista, ja Jyväskyän tapahtuman aiheena oli Kotona?!

anne kalmari

Kansanedustaja Anne Kalmari avasi seminaarin.

Seminaarin avasi kansanedustaja Anne Kalmari. Minä, sosiaalityön professori Marjo Kuronen sekä Pesäpuu ry:n kokemusasiantuntija Onni Westlund keskustelimme siitä, miten eri tavoin koti määrittyy tekemässämme kaltoinkohteluselvityksessä historianäkökulmasta ja miten ne kokemukset toisaalta reflektoituvat tämän päivän kokemuksiin. Onni tekee työtä tällä hetkellä sijaishuollossa olevien nuorten parissa, ja hän kykeni tuomaan hienosti nykypäivän näkemystä historian rinnalle. Onni myös juonsi tilaisuuden yhdessä näyttelijä Aaro Vuotilan kanssa.

aaro ja onni

Aaro Vuotila ja Onni Westlund juonsivat tilaisuuden.

Emme Onnin ja Marjon kanssa luennoineet vaan keskustelimme tuoleilla istuskellen. Olimme toki suunnitelleet keskustelun teemoja, mutta formaatti sopi tilaisuuteen hyvin ja saimme hyvää palautetta keskustelun seurattavuudesta.

Aiheet keskusteluumme nostettiin Aaro Vuotilan esittämästä laulusta Oma koti. Aaro esitti laulunsa juuri ennen meidän vuoroamme. Laulun teksti on koottu sijoitettujen lasten työpajasta, jossa he miettivät, mikä tekee kodin. Laulussa mainittiin muun muassa avain, oma sänky sekä huolenpito.

Aaro oli tehnyt muitakin lauluja, jotka pohjautuivat Pesäpuu ry:n julkaisemaan Voimatarinoita-kirjan teksteihin, jotka ovat sijoitettujen nuorten tarinoita. Koskettavat, puhuttelevat laulut olivat tapahtumassa ensiesityksessään.

aaro

Näyttelijä Aaro Vuotila esitti tekemiään lauluja.

Meidän lisäksemme tapahtumassa esiintyivät taidekasvatuksen tutkija Tarja Pääjoki, joka puhui taiteellisesta toiminnasta ja kodin kokemuksesta.

tarja pääjoki

Taidekasvatuksen tutkija Tarja Pääjoki.

Vahvimman puheenvuoron pitivät kaksi kokemusasiantuntijaa, Niina ja Hennu, jotka puhuivat  lastensuojelun tabuista. Seminaarin lopussa Maria Kaisa Aula vielä suuntasi katsetta tulevaisuuteen.

kokemusasiantuntijat

Kokemusasiantuntijat muistuttivat, että lastensuojelu ei ole mustavalkoista.

Yleisradio kuvasi seminaarin suorana lähetyksenä Yle Areenaan. Jyväskylän Kesän sivuilta löytyy erinomainen tiivistelmä tilaisuuden sisällöistä, kannattaa tutustua ainakin siihen. Sosiaalisesta mediasta lisää tietoa löytyy hashtagilla #yhdessäkoettua, kannattaa katsoa ainakin Instagramista kuvat. Kiertueen omilta sivuilta löytyy lisää tietoa koko projektista.

Suosittelen myös kiiruhtamaan vielä tällä viikolla galleria Hoppaan Jyväskylään, jossa on kiinteästi seminaarin teemoihin liittyvä taidenäyttely. Se on avoinna sunnuntaihin asti. Siellä on esillä muun muassa tämän postauksen kuvissa taustalla näkyvät Niina Vehmaan valokuvat, jotka ovat todella hengästyttäviä lapsikuvia. Lisätietoja näyttelystä löytyy Yhdessä koettua -kotisivuilta, klikkaa tästä.

Eilen aamuna harmitti lähteä kesken lomaa töihin. En olisi jaksanut kääntää häähumuisia aivojani takaisin työmoodiin ja keskusteluihin lastensuojelusta. Kannatti kuitenkin mennä, sillä kuten aina Pesäpuun kanssa työskennellessäni, myös tästä päivästä sain enemmän kuin odotin. Seminaari oli jälleen hieno muistutus minulle siitä, että tutkimuksellani on väliä tosi monille ihmisille. Työni on tärkeää, ja sen tajuaminen antaa valtavasti lisämotivaatiota tehdä parhaansa, joka päivä.

Kiitos Pesäpuu ja Yhdessä koettua -hankkeen porukka! Eilinen oli hieno päivä!