Kuten eilen kerroin, vietin viime viikon konferenssimatkalla. Matkan syynä oli Society for the History of Childhood and Youth (SHCY) -yhdistyksen konferenssi Rutgersin yliopistossa Camdenissa, New Jerseyssä. Osallistuin työryhmään, jossa oli mukana tutkijoita eri maissa tehdyistä lastensuojelun menneisyysselvityksistä. Minä tietenkin edustin meidän tutkijaryhmää Suomesta.

En ollut ennen käynyt Ameriikan mailla, joten matka jännitti vähäsen. Turhaa tosin, sillä mitään erityistä Amerikka-kokemusta tästä ei tullut. Viivyin niin vähän aikaa, että konferenssi olisi yhtä hyvin voinut olla missä tahansa muualla – en tutustunut ympäristööni juuri ollenkaan.

En ehtinyt kaupungille pääosin siksi, että konferenssi oli niin hyvä ja mielenkiintoinen. Lastensuojelun historiaa käsitteleviä työryhmiä oli useita, ja niiden lisäksi lapsuusmuistoja (joka on minua tietenkin kiinnostava aihe) käsiteltiin monissa erinomaisissa esitelmissä.

campus center

Campus Center, Rutgers University, Camden, NJ

Konferenssissa pääpaino oli työryhmätyöskentelyssä, ja keynote-luentoja oli vain yksi. Tästä voisimme ehkä Suomessakin ottaa oppia, sillä meillä kolmipäiväisessä konferenssissa on aina vähintään kaksi, jopa kolme keynote-luennoitsijaa. Niin hyviä kuin ne usein ovatkin, tutkimusta tehdään ja keskusteluja käydään nimenomaan työryhmissä ja niiden välitiloissa eli kahvitauoilla.

Keynote-luennon  piti Dr. Nara Milanich (Barnard College, Columbia University). Hänen tutkimusaiheitaan ovat esimerkiksi lapsuuden ja perheen historia, sukupuolihistoria sekä sosiaalisen epätasa-arvon tutkimus.

keynote

Dr. Nara Milanich, keynote in SHCY 2017.

Milanichin keynote oli ehkä yksi parhaimmista keynote-luennoista, joita olen koskaan kuullut. Hän puhui hyvin voimakkaasti, vahvoja sanoja käyttäen pakolaisleireistä, niiden lapsista sekä lapsista turvapaikanhakijoina. Hänen mukaansa näiden ihmisten kohtelussa ei tunneta lapsuuden historiaa; jos tunnettaisiin, nähtäisiin pienet ihmiset ehkä lapsina, ei vain turvapaikanhakijoina ja sen kautta uhkana. Milanichin esimerkit olivat Yhdysvalloista sekä etenkin Meksikon laittomien siirtolaisten parista, mutta kaikki kuulijat eri puolilta maailmaa pystyivät tunnistamaan samat ilmiöt, saman apua tarvitsevien lasten väärin kohtelun ja hädän. Samoja teemoja kuin luennossa löytyy Milanichin maaliskuussa Washington Post -lehdessä julkaistusta kirjoituksesta Nations have separated children from parents before. It never ends well. Suosittelen lämmöllä.

Yhden parituntisen verran pakenin Rutgersin kampukselta. Olin selaillut konferenssiohjelmassa annettuja vinkkejä läheisistä museioista, ja päätin kokeilla jotain, mitä en ollut ikinä kokeillut: oikeaa taistelulaivaa. Pakko myöntää, että puolisolla oli osuutta tähän valintaan. Pohdintani kannattaisiko laivaa käydä katsomassa muuttui varmuudeksi, kun hän osoitti viesteissä selvää ihailua: ”Oooh… New Jersey… Mene ihmeessä.” Ja lisäksi selvää kateutta, että pääsen näkemään paatin.

Yksin sotalaivaan vierailulle saapuva ulkomaalainen nuorehko nainen herätti vain lievää ihmetystä, ja vierailu oli  kyllä ihan kiinnostava. Audio-oppaan kanssa kiersin laivaa ja opin aika paljon uutta. Vesipullo olisi kannattanut olla mukana, sillä New Jerseyn paahteessa portaiden kiipeily ylös-alas alkoi käydä työstä. Onneksi osan aikaa kierros kulki ilmastoiduissa sisätiloissa.

battleship nj 2

battleship nj 1

Opin muun muassa, että Battleship New Jersey kuuluu suurimpaan taistelulaivaluokkaan, ja on siis ihan jäätävän iso. Se on ottanut osaa niin toiseen maailmansotaan, Korean sotaan kuin Vietnamin sotaankin. Näyttelyssä esiteltiin tykkejä ja aseita, mutta  myös kuuluisimpia kapteeneja ja amiraaleja. Audio-oppaasta saattoi kuunnella lukuisia laivalla palvelleiden veteraanien muisteluita, ja kierroksella ei oppinut ainoastaan New Jerseyn olosuhteista vaan ylipäätään merimieselämästä. Paikallisille laiva on tärkeä, koska se on valmistettu telakalla New Jerseyssä (siitä kai nimikin), ja on kunniakkaan taisteluhistoriansa vuoksi osa osavaltion historiaa.

jefferson bridge

Benjamin Franklinin silta

Camden (New Jersey) yhdistyy Philadelphiaan (Pennsylvania) Benjamin Franklinin sillalla. Silta on komea näky, todella! Vietin aikaa lähinnä Camdenin puolella, mutta Philadelphian historiaa amerikkalaisen demokratian kehtona mainostettiin niin usein, että sinne olisi kiinnostavaa palata joskus. Konferenssi-illallinen järjestettiin Pennsylvanian historiallisen yhdistyksen tiloissa Philadelphiassa, mutta sitä lukuunottamatta en käynyt Phillyn puolella kuin sen verran mitä junamatka lentokentälle vaati.

Matkasta opin sen, että aikaeroon kannattaa varautua. En ole aiemmin kokenut vastaavaa (Kiinan reissulla aikaero ei rasittanut yhtään jostain syystä). Heräsin joka yö kolmen maissa, eli siihen aikaan kun Suomessa on aamu. En siis nukkunut yhtäkään kunnollista yöunta, mikä alkoi kyllä jo viimeisenä päivänä vaikuttaa aika tavalla jaksamiseen ja mielialaan. Väsymys oli yksi syy, miksi en vain kyennyt jalkautumaan turistiksi. Loppujen lopuksi suurin osa vaihtamistani dollareista jäi lompakkoon, sillä en syönyt kertaakaan ravintoloissa (konferenssi-isännät tarjosivat lounaat ja myös iltasapuskaa), enkä käynyt yhdessäkään kaupassa. Jopa Battleship New Jerseyn museokauppa, josta olin ajatellut ostaa tuliaisia, oli kiinni vierailuni aikaan, joten rahat säästyivät siinäkin!

SHCY:n seuraava konferenssi on vuonna 2019 Sydneyssä, Australiassa. Sinne en lähde neljäksi päiväksi, vaan varaan samaan yhteyteen loman – ehkä puolisokin pääsee sillä kertaa reissuun mukaan. Osallistuin nyt ensimmäistä kertaa SHCY:n konferenssiin, mutta tunnelma oli niin hyvä ja keskustelut niin antoisia, että haluan ilman muuta tavata näitä ihmisiä uudestaan. Eli Sydney 2019, täältä tullaan!

 

Advertisements