Luin vapun jälkeen Tellervo Koivistosta tehdyn uunituoreen elämäkerran. En ole ehtinyt kirjoittaa blogiin pitkään aikaan, mutta tästä kirjasta halusin kirjoittaa. Ja juuri tänään on se hetki, jolloin en voi olla kirjoittamatta.

Olen syntynyt Kekkosen Suomeen, mutta syntymäni syksynä Kekkonen jo luopui vallasta, ja lapsuuteni presidentti oli Mauno Koivisto. Olen ihaillut häntä kovasti, valtiomiestä ja poliitikkoa, mutta myös sitä miten lähestyttävältä ihmiseltä hän on aina vaikuttanut. Kuultuamme eilen illalla suru-uutisen, nostimme puolisoni kanssa maljan hänen kunniakseen. Mauno Koivisto oli suuri valtiomies, ja kuten Erkki Tuomioja Ylen haastattelussa arvioi, historia tulee vielä nostamaan Koiviston arvoa.

En ole lukenut yhtään Manu-elämäkertaa, ja Anne Mattssonin kirja Tellervo Koivisto – elämäkerta (2017) onkin oikeastaan minun kurkistukseni myös Manun elämään. Mutta juuri Tellervon tarinan takia halusin lukea sen, ja siksi puolisoni osti sen minulle naistenpäivän lahjaksi. Jossakin kirjaan liittyvässä haastattelussa Tellervo Koivisto totesi, että hän on koko elämänsä kärsinyt riittämättömyyden tunteesta. Puoliso on saanut jatkuvasti kannustaa ja rohkaista: sinä riität, sinä kelpaat, sinä olet hyvä. Tätä samaa keskustelua käydään meillä kotona aika paljon, ja siksi kirja päätyi kodin kirjahyllyyn. Ei niin, että Tellervo Koivisto olisi erityisesti sankarittareni, vaan koska tuntuu rohkaisevalta lukea jonkun näinkin vahvalta vaikuttavan naisen tuskailevan saman riittämättömyyden kanssa kuin minäkin.

Luen melko vähän elämäkertoja, koska usein ne ovat vähän tylsiä ja pitkästyn. Tämän kanssa en kuitenkaan kyllästynyt hetkeksikään. Luin sitä iltalukemisena vapun tienoissa mökillä. Pidimme siellä etätyöviikkoa, ja aamuisin katsoin kaihoten kirjaa ja lupasin itselleni, että kunhan olen päivän ajan ahkerasti työkoneella, saan taas illalla lukea palasen eteenpäin.

IMG_20170513_154430

On helppo pitää kirjasta, joka on hyvin kirjoitettu, huolella toimitettu ja taitettu ja kaiken kaikkiaan kokonaisuutena hyvin tehty. Siltala-kustantamossa on varmasti ymmärretty, että kirja tulee saamaan paljon huomiota, ja siksi lopputulos on punnittu ja mietitty. Kiitos siitä!

Anne Mattsson käsittelee elämäkerran kohdetta, rouva Tellervo Koivistoa, lempein ja ystävällisin hansikkain. Hän kertoo vioista ja virheistä, mutta ymmärtäen. Kirjasta välittyy lämpö ja inhimillisyys, joka ehkä on ollut yksi tavoitekin – kuvata maalaistytön matka presidentinlinnaan ja Katajanokan kalliiseen asuntoon niin, että lukija ymmärtää rouva Koivistonkin olevan vain tavallinen, elämässä hyvää ja huonoa kokeva ihminen.

Tellervo Koivisto on vanhalla iällään kertonut avoimesti masennuksestaan, joka kumpusi väkivaltaisen opettajan käytöksestä lapsuudessa. Tämä avoimuus on puhutellut monia kansalaisia. Kuten edellä totesin, minua kosketti se, että myös rouva Koivisto on ollut epävarma itsestään ja pelännyt riittämättömyyttä. Ja silti hän oli aina niin tyylikäs ja varman oloinen! Perhekoon jääminen toiveista huolimatta yhteen lapseen todetaan, mutta asiaan ei takerruta eikä siinä vellota. Hyvä ratkaisu.

Kirjassa ei ole lähdeviitteitä, mutta Mattsson kertoo tärkeimmät lähteensä tekstissä: ketä on haastateltu, kenen kirjeestä on kyse. Nuoruuden kirjeenvaihto on kirjan sykähdyttävin osuus, ja mikäli oikein muistan, ensimmäistä kertaa julkisesti tässä esillä, siis lainausten muodossa. Ehkä omasta elämäntilanteesta johtuen juuri nämä nuoren parin tutustumisen ajan kuvaukset ja varhainen avioliitto olivat kaikkein paras osuus kirjasta juuri nyt.

Ylipäätään Koivistojen tietynlainen arkisuus ja välittömyys on varmasti yksi syy siihen, että he ovat olleet niin valtavan suosittuja niin presidenttikausilla kuin jälkeenkin päin. Samalla, kun heitä luonnehdittiin ”Suomen kuninkaallisiksi”, he kuitenkin olivat helposti lähestyttäviä, elivät niin tavallista arkea kuin mahdollista eivätkä tehneet numeroa itsestään. Tellervo Koivistosta ei ehkä tehtäisi kirjaa ilman Mauno Koivistoa, mutta yhdessä he nimenomaan olivat presidenttipari.

Liput eivät ole puolitangossa tänään siksi, että niin on käsketty vaan siksi, että suuresti pidetty ja kunnioitettu presidentti on poissa. Osanottoni presidentin lähiomaisille.

Mainokset