Mikko Kuustonen on nuoruuden ajan idolini ja monin tavoin suosikkini myös aikuiseksi kasvettuani. Muutamien levyjen lisäksi minulla on koko joukko hänen biisiensä nuotteja, joista joitakin soitin aikanaan pianotunneillakin. Hänen musiikkinsa on kulkenut mukanani aina, tavalla tai toisella. Silti en ole koskaan nähnyt häntä livekeikalla, en ennen kuin eilen.
Abrakadabra ilmestyi vuonna 1992, jolloin olin 11-vuotias. Isosiskoni näki Kuustosen jossain – koulussa? kesäleirillä? – livenä, ja toi mukanaan Abrakadabran kuvista tehtyjä promokortteja. Niissä kuvissa Kuustosen hiukset ovat pitkät ja vankasti kiharat. Mahtavaa ysärilookkia! Se kortti on jossain tallessa vieläkin, toivon ainakin niin.
Lauleskelen aina välillä Abrakadabraa ja tarttuvaa Joo mä tuun -rallia, joista väistämättä nousee hymy huulille. Nuori runotyttösieluni henkäili aikanaan Auroraa ja koetti kovasti ymmärtää, mistä siinä lauletaan – vieläkään en oikeastaan tiedä, mutta onhan se jäätävän kaunis. Ei kyyneltäkään soi kotonani aina jos oli vähänkään sydänsurujen aihetta, eikä aina tarvinnut edes olla. Se vain on yksi suosikeistani: älä itke, nainen, keikarin vuoksi / hän ei ansaitse kyyneltäkään / eikö niin kun käännyit hän pakoon juoksi / hän ei ansaitse kyyneltäkään. Lämmin suhteeni kantriin ja bluesiin on pitkälti Kaartamo-Kettunen-Kuustonen -trion ansiota. Ruusunnuppu tyttöni mun / mulla on ikävä luokse sun / ja luokses palaankin taas kun / työt on tehty ja paikat on puts plank. Ja minä rakastan sitä huuliharppua aina kun se biisien väliosissa kuuluu!
Tänä yönä tulee talvi / ja tekee mustasta valkoisen soi aina loka-marraskuussa. Se on kipeän koskettava erobiisi: minä jälleen kuvasi selaan / kaikki katseesi katselen […] Jospa tietäisit naiseni mitä on kaipuuni. Kuustosella on hyvin paljon sanoituksia, joissa kerrotaan reissuelämästä ja matkasta kotiin. Nykyään ymmärrän niitä vielä entistäkin paremmin, mitä tarkoittaa tunnen tämän ikävän / sillä on sun nimesi / niin ja vieläkin enemmän / kaipauksella on kasvosi. Se on yksi arkipäivieni teemalauluista – kuten myös joo mä tuun, avataan paras viini / joo mä tuun, nuku mun syliini, kun itsekin aika paljon ajelen Lappeenrannan ja kodin väliä.
Kuustosen laulut ovat täynnä vahvoja, persoonallisia naisia. Laulussa Jerusalemiin Katariina kulki koko matkan / minä puoliväliin jäin, ja yksi rakastetuimmista Kuustosen lauluista lienee Onnentyttö: hän kuulee naurun enkelten / ja siihen nukahtaa. Kaartamo-Kettunen-Kuustonen -kokoonpano laulaa eräässä hienossa kappaleessa kuningattaresta ja toinen sanoitus kertoo kylmästä kuningattaresta. Ja entä sitten se ensirakkaus, joka oli aivan kuin Peyton Placen Allison / mulle opetit sen mitä rakkaus on.
Pahoina päivinä voi voimautua: kun aika on / ole rauhassa, levoton / kun aika on / minä palaan, kun aika on. Tai jaksaa vielä vähän aikaa / ehkä huomiseen. Tai muistaa valkoisen miehen kalpean rakkauden Taivas varjele –kappaleen sanoituksen avulla. Yhdestoista hetki avautui suuremmalle yleisölle viime syksynä Suvi Teräsniskan hienona versiona.
Viime vuosina Kuustonen on tehnyt enemmän muita kuin musiikkitöitä. Sanataituria on voitu nähdä muun muassa Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa, jossa hänen itseironinen huumorinsa loistaa. Vain elämää -tv-sarjaan osallistuminen sai Kuustosen innostumaan biisintekoon uudelleen, ja nyt on ilmestynyt pitkän tauon jälkeen uusi levy. Vain elämää -sarjastakin Kuustonen veti eilen kaksi biisiä, ja yleisössä moni muukin kuin minä oli selvästi odottanut etenkin Woyzeck-vetoa.
Huolimatta pitkän ajan faniudestani en ole koskaan nähnyt Kuustosta livekeikalla. Kun syksyllä kuulin, että Kuustonen tekee konserttisalikiertueen, ei tarvinnut kahdesti harkita lippuostoa. Eilinen konsertti sisälsi paljon uuden levyn kappaleita, joita en vielä eilen tuntenut, mutta nauroin ääneen kun tajusin osanneeni joka ikisen keikalla esitetyn vanhemman biisin ulkoa. Naurun ja silkan ilon seassa itkin myös, itkin jo keikan toisen biisin kohdalla. (Selitys: Kilpirauhasongelmat aiheuttavat herkkäitkuisuutta, ja olenhan minä muutenkin kauhea vetistelijä.)
Ostin uuden levyn, ja tiedän pitäväni siitä jo nyt. Se sisältää hauskasti viittauksia vanhoihin biiseihin. Esimerkiksi Käpälämäki-kappaleessa lauletaan joo mä meen, mä meen jota ei voi olla vertaamatta takavuosien joo mä tuun -hittiin – molemmat päättyvät samaan vierekkäin nukahtamiseen. Käpälämäki on muuten selkeästi tämän levyn hyväntuulisin laulu, ja kytkeytyy mielestäni myös vanhempaan Hyvällä tuulella -biisiin.
Eilisessä konsertissa yhdistyi hienosti vanhojen biisien nostalgia ja uusien promoaminen. Uusi bändi osoitti myös olevansa huippulaatua. Kaikenkaikkiaan ihanan iloinen musiikki-ilta, kiitos Mikko Kuustonen!
Hyvät ja huonot uutiset jatkuu uusin jaksoin ensi maanantaina. Jes!
Illuusioita 