Jukka Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista (2016)on epäilemättä yksi syksyn myydyimpiä kirjoja, kuten aina käy Finlandia-voittajalle. Seuraan kirjamaailmaa sen verran heikosti näinä päivinä, että minäkin luin Viikilästä ensimmäisen kerran vasta Finlandia-ehdokasluettelosta. Nyt sain sen joululahjaksi. Vaikka Joulupukin tuoma kirjapino oli ennätyksellisen korkea, Engelin kaupunkiin tartuin ensimmäisenä, sillä sitä olin eniten toivonut.

Ohut, nopeasti päiväkirjana etenevä teos olisi nopealukuinen, jos se ei olisi niin pysähdyttävän kaunis. Kirjan lopussa on jopa lukuohje, joka tosin on turha: tätä kirjaa ei voi lukea muuten kuin hitaasti ja herkkyydelleä. Tai ehkä voi, mutta ainakin minusta nopeasti ahmien riveiltä olisi jäänyt asioita tajuamatta. Luin hitaasti, palasin välillä taaksepäin, nousin välillä tekemään muuta jotta lukukokemus keventyisi. Kuten hyvissä esikoisromaaneissa usein, myös Engelin kaupungin jokainen rivi, jokainen sana on tarkkaan punnittu.

Akvarelleja Engelin kaupungista on kirja Helsingistä ja sen kauniista, kuuluisasta empirekeskustasta. Tai oikeammin kirja kertoo arkkitehdista, Johan Carl Ludvig Engelistä, joka asui Helsingissä kauan. Teos on päiväkirja, mutta ei virallinen vaan Engelin öisin, salaa muilta kirjoittama ajatusten kudelma. Yöpäiväkirjan sivuilla hohtavat samaan aikaan yksityiskohdat ja kokonaisuus: arkkitehdin sisäinen maailma, oma perhe, Helsingin silloinen eliitti ja jopa itse keisari. Pitkä ajanjakso, vuodesta 1816 vuoteen 1840 ehtii sisältää kylmiä talvia ja tuulisia kesiä. Siihen mahtuu iloja, kaipuuta ja suurta surua.

Tämän kirjan tulen lukemaan uudestaan, sillä sen kauneus jätti sydämen laulamaan. Vähän aikaa kuitenkin luen muuta, sillä kirjastosta on vielä iso pino ”joululukemista”, ja Joulupukin tuomasta kirjapinosta on vielä muut helmet lukematta. Akvarelleja Engelin kaupungista on kuitenkin saatavilla kavereille lainaksi, jos joku haluaa.

Mainokset