Kiitos, Koneen Säätiö.

Olen tänään saanut myöntävän rahoituspäätöksen hankkeelleni Vanhemmuus sijaishuollossa kasvaneiden elämänkerronnassa, 1950-1990. Olotila on sanoinkuvaamattoman riemullinen.

Olen riemuissani siitä, että ylipäätään saan jatkaa tutkijana. Rahoitustilanteen epävarmuus, koko ajan piinaavammaksi käyvä kilpailu rahoituksesta ja kiihtyvä tulospaine ovat tehneet tutkijan työstä hyvin vähän houkuttelevan. Toisaalta se on parasta, mitä osaan ja työ josta nautin, enkä kevyin mielin valmistautunut luopumaan ammatistani rahoitustilanteen ja työttömyyden vuoksi. Siksi Koneen Säätiön joululahja on erittäin suuri ja tärkeä. Saan jatkaa tutkimusta, jolla on merkitystä niin minulle, tiedeyhteisölle kuin yhteiskunnalle laajemmin.

Tämä rahoitus on pisin, mitä minulle on koskaan myönnetty yhdellä kertaa. Se on apuraha, eikä siis työsuhde, mutta käytännössä se tarkoittaa, että minulla on töitä vuoden 2019 loppuun asti. Se tarkoittaa myös sitä, että todennäköisesti tämä on viimeinen työni post doc -vaiheen tutkijana. Tänä aikana minun tulee kerätä ansioita dosentuuria varten, jotta voin edetä tutkijan urapolulla.

Rahoituspäätös tarkoittaa siis, että sain töitä ensi kesäkuusta alkaen (jolloin edellinen rahoitukseni päättyy). Se tarkoittaa kovaa, kiireistä, henkisesti vaativaa ja koko ajan vaatimuksiltaan kasvavaa työtä. Mutta se tarkoittaa myös, että olen jälleen mitattu ulkopuolisten arvioijen silmin riittävän hyväksi, riittävän kelpaavaksi sekä sopivaksi tekemään tätä työtä.

Lastensuojelun menneisyys -selvitys oli tärkeä tälle maalle ja yhteiskunnalle, mutta myös aivan valtavan tärkeä minulle ihmisenä ja tutkijana. Tämä nyt rahoitusta saanut hanke jatkaa sen jalanjäljillä ja nojaa pitkälti osaamiseen, jota edellisessä työssäni olen kartuttanut.

Kiitos, Koneen Säätiö. Parempaa jouluyllätystä en olisi voinut toivoa.

 

Mainokset