Minä en näe sinua, minulta on otettu silmät pois. Oli kolme syytä elää ja sinä olit niistä yksi ja niitä kahta muuta ei koskaan ollutkaan. (…) Minä nukun sinun aluspaitasi ja villatakkisi ja pyjamasi kanssa, ja jos ei ole kolmea, sen yhden poisottaminen vie aivan kaiken.

Ensin ajattelin, ettei tällaisista aiheista voi enää kirjoittaa mitään uutta. Kolmiodraamasta ja vanhenemisesta, salaisuuksista ja puhumattomuudesta on jo kirjoitettu niin paljon. Halusin lukea Tiina Lifländerin esikoisromaanin Kolme syytä elää (2016) pääosin sen kauniin nimen vuoksi, mutta myös siksi että kotimaiset esikoiskirjat ovat aina uusi mahdollisuus.

Ja hyvä että luin. Kirja eteni välillä verkkaan, ja välillä ajattelin etteivät nämä henkilöt liity toisiinsa tarpeeksi voidakseen olla saman kirjan henkilöitä. Mutta sitten taas Lifländerin kieli soljuu, ja hän laittaa henkilönsä sanomaan jotain niin kaunista ja osuvaa, että piti pysähtyä, nostaa katse kirjasta ja hengittää – ja lukea uudelleen.

Joku voisi miettiä, että eikö minussa ollut yhtään ylpeyttä, mutta en ajatellut sitä enää niin, en ollut ajatellut pitkään aikaan. Olin Volvon ratissa ymmärtänyt, että oli vaihtoehtoja ja minun tarvitsi vain valita. Oli vaihtoehtoja ja niitä vaihtoehtoja, jotka eivät olleet vaihtoehtoja.

Helmi on tarinan minä-kertoja, mutta hänen rinnallaan tarinaa kuljettavat myös Kerttu ja hetkittäin myös Helmin naapuri Tomi. Koko edes takaisin 1950-luvulta 2000-luvulle liikkuvan tarinan ydin on siinä hetkessä, jolloin Helmi näkee miehensä Laurin suutelevan Kerttua. Hän ei kerro Laurille että tietää, että hän tiesi, ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin Kerttu on jälleen siinä, samassa kahvilan pöydässä ja vieläkin lähempänä.

Puhumattomuuden lisäksi Helmin ja Kertun ja Tomin tarinat kertovat myös rakkaudesta ja siitä, miten monenlaista se voi olla, ja miten vaikeaa sitä voi olla ennakoida. Myös suuresta rakkaudesta on kyse, ja ulkopuolisen silmiin Helmi ja Lauri ovat onnellinen pariskunta.

Hän muisti, kuinka pariskunta käveli käsikynkkää pihan poikki ja miten mies oli kantanut ostoskassit ja kohdellut ylipäätään rouvaa niin arvostavasti, että näytti siltä, kuin mies olisi ajatellut, että rouva oli parasta, mitä hänelle oli koko elämnäsä aikana tapahtunut.

Helmin ja Laurin avioliittoa varjostaa Kertun (josta ei puhuta) lisäksi myös lapsettomuus. Laurin siskon tyttärentytär on kuin oma jälkeläinen, yhtä läheinen, mutta silti he ovat ikuisesti kahdestaan. Helmin kaipuu omaan lapseen on koskettavaa ja melkein polttaa kirjan sivuilla. Sen sijaan täysin ilmaan jää, mitä Lauri ajatteli tästä kaikesta.

Ei niin että Laurin ajatuksille olisi tässä tilaa. Kolme syytä elää on ennen kaikkea vahvojen naisten, Kertun ja Hilman tarina. Lauri on heidän välissään, ja hänen tarinansa olisi epäilemättä kokonaan toinen.

Advertisements