Tänään on taas ollut niitä päiviä, jolloin kiva elämänkumppanini diabetes heittelee märkiä rättejä naamalle. Välillä minulla on olo kuin seuraisin ulkopuolelta omaa tekemistäni ja reaktioitani verensokerin vaihteluihin. Tämä tapahtuu jollekulle muulle, ei minulle. Vieläkin siis on nielemistä siinä, että sain tämän taudin, vaikka sairastumisesta on jo reilusti yli kaksi vuotta.

Tänään oli taas oikein tyypillinen diabetesaamupäivä, sellainen hankala.

Klo 7:39 vs. 5,6 (oikein hyvä). Laitoin pitkävaikutteisen Levemirin päivää varten, ja koska aamupalaksi oli puuroa, laitoin 7 yksikköä pikainsuliinia NovoRapidia.

Klo 8:00 vs. 5,9 (tarkistusmittaus). Miten se voi nousta, kun just laitoin insuliinia? 20 minuuttia oli liian vähän aikaa pistosta, olisi pitänyt pistää aikaisemmin.

Sen jälkeen kaikki menikin pieleen. Laitoin kiukuissani 4 yksikköä lisää NovoRapidia, söin aamupalan nopeasti ja lähdin ajamaan töihin. Matkalla nukutti (usein korkean sokerin oire), mutta ei paljon. Töihin päästyäni mittasin taas.

Klo 9:15 vs. 5,7. Eli nyt se insuliini sitten vaikuttaa. Ei ollut huono olo, ja pääsin alkuun työhommissa paljon paremmin kuin yleensä. Lähes aina minulla on verensokeri korkealla aamupalan jälkeen, ja silloin en jaksa yhtään keskittyä. Usein pystyn kunnolla töihin vasta lounaan jälkeen, kun sokerit tasoittuvat.

Mutta sitten se alkoi. Ennen kymmentä minun oli jo kova nälkä, ja se alkoi tuntua jo aika pahalta. Päätin hakea kahvilasta hedelmän välipalaksi, ja ajattelin että mittaan nyt jo ennen kuin lähden, niin voin syödä sen välipalan heti kun pääsen kahvilaan. Hyvä että mittasin.

Klo 9:52 vs, 2,8.

Sokerit tulivat humisten alas puolessa tunnissa. Syy on ihan selvä: aamupalalla liikaa insuliinia. Oma syy, kuten aina. En käsitä, miksi sokeri nousee aamuisin vaikken söisikään mitään, ja ennen kaikkea en millään tunnu osaavan kontrolloida sitä niin,  ettei tuloksena olisi joko hypo (matala) tai hyper (korkea).

Hassua oli se, että en yhtään tajunnut että sokerit voisivat olla noin matalat. Olin lähdössä kahville ihan hyvässä voimin, tosin kovin nälkäisenä. Mutta nälkä ei aina tarkoita matalia sokereita, ei todellakaan. Mutta kun näin mittarin lukeman, oireet pamahtivat saman tien. Kädet tärisivät, ja koko kroppa tutisi kun nappasin heti pillimehun. Sen juotuani lähdin heti kahvilaan, ja luulin pyörtyväni portaisiin. Itketti ja hätäännyin vähän. Ostin leivän ja omenan, ja tulin syömään ne työhuoneelle (aloitin jo matkalla). Kun istuin takaisin tuolissani, vyöryi hikiaalto päälle. Hypon jälkeen tunnen aina uupumusta ja voimattomuutta.

Mutta jokin siinä siis on, että tunnistin oireet tulivat vasta kun näin lukeman. Tai sitten vasta silloin aloin edes kuulostella niitä. Suojaako ihminen itseään noin? Pitäisi olla valmiimpi ja varautuneempi, sillä 2,8 on jo vaarallisen matala. Onneksi pillimehua oli, ja onneksi mitään ei taaskaan sattunut.

Mutta se vuoristorata: kun puolenpäivän aikaan lähdin lounaalle, sokerit olivat 11,4. Kun oppisi vielä olemaan ahnehtimatta liikaa hiilareita hypoon…

high bloodsugar

Mutta ei siinä paljon ajattele, syö vaan. Ja maksakin helposti ehtii jo ryhtyä auttamaan tuuttaamalla oman annoksensa sokerivarastostaan elimistöön. Hypojen ja hyperien vaihtelusta syntyy se vuoristorata, joka tekee välillä päivistä todella väsyttäviä niin henkisesti kuin ruumiillisesti. Onneksi tänään iltapäivä on mennyt taas ihan hyvin.

Kuva: Diabetes support, alkuperä tuntematon

Mainokset