Kesäloman aikana olen nähnyt kaksi eri kesäteatterinäytöstä. Ne olivat hyvin erilaisia tyyleiltään, mutta toisaalta niitä yhdistävät myös jotkin kesäteatterille ominaiset piirteet, erityisesti huumori.

Heinäkuun alkupuolella kävimme porukalla katsomassa oman kylän teatteriyhdistyksen Kuhauksen esityksen Mooseksen penninpyöritys. Pienen pitäjän kesäteatterinäytös kootaan talkoovoimin ja näyttelijät ovat tuttuja kyläläisiä, jotka harrastuksekseen kesästä toiseen osallistuvat näytelmään. Osa hauskuudesta tulee juuri näyttelijöiden tuttuudesta ja siitä, että he sopivat rooleihinsa niin erinomaisesti – parhaassa tapauksessa näyttelijänlahjoja ei tarvita, kun rooli on kuin henkilö itse.

Toisinaan kyläteatterissa nauraa enemmän tilannekomiikalle kuin näytelmälle, mutta tänä kesänä Kuhauksen suoritus oli kyllä ihan nappiin osunut. Nauroimme posket kipeinä molempien puoliaikojen läpi, kun farssimainen näytelmäjuoni eteni tapahtumasta toiseen. Täysi kymppi Kuhaukselle!

Eilen kävimme sitten katsomassa toisenlaista kesäteatteria, enemmän ammattilaisvoimin rakennettua. Mikkelin teatteri esittää tänä kesänä Naisvuoren kesäteatterissa komediaa Tankki täyteen. Sekin nauratti, roolit olivat erinomaisia! Katsomo oli onneksi katettu, sillä väliajan jälkeen alkoi sataa tihuuttaa.

Molempia kesäteattereita yhdisti se, että väliajalla oli kamala ruuhka. Kuhauksen näytöksissä myytiin kahvilippuja etukäteen, mikä nopeutti väliaikatarjoilun sujumista. Olin parina iltana itsekin talkoissa kahvia kaatamassa, ja aika suhinaahan se väliaika oli. Naisvuorella varasimme kahvit etukäteen ja vältimme jonottamisen, mutta yleisön poistuminen katsomosta kesti niin kauan, että kun pääsimme ulos, tuli ensimmäinen soitto sisään jo, ja kahvit ja mustikkapiiraat piti hotkaista aika pikaisesti.

Sitä olen miettinyt tänä kesänä, että johtuuko siitä, että kesäteatteri on jotenkin ”kevyempi” kulttuurimuoto kuin ”varsinainen” teatteri, että ihmiset eivät suhtaudu siihen samalla kunnioituksella. Esimerkiksi lippuja ei välttämättä varata etukäteen, vaan oletetaan että niitä on kuitenkin aina saatavilla. Naisvuorella lippuja todella myytiin vielä ovelta, mutta Kuhauksen näytelmän viimeiset näytökset olivat jo hyvissä ajoin loppuunmyytyjä. Harmittihan se sekä teatteriväkeä että etenkin niitä, jotka olivat tulleet paikalle turhaan, mutta näytelmä esitettiin sisätiloissa ja sali nyt vain ei vedä määräänsä enempää ihmisiä. Olisiko kannattanut soittaa vaikka pari päivää aiemmin?

Molemmissa kesäteattereissa näin myös sen ilmiön, että teatteriin tullaan viime tipassa tai jopa myöhässä – ehkä jopa ilman lippua. Kukaan tuskin kuvittelisi pääsevänsä kaupunginteatterin näytökseen viisi minuuttia alkamisen jälkeen, oli lippuvarausta tehty tai ei. Mutta miksi kesäteatteriin on sopivaa tulla viime hetkellä tai myöhässä?

Eilen opin myös yhden läksyn: myös teatteriin pitää ottaa hypoevästä. Kymmenisen minuuttia ennen Tankki täyteen -näytöksen alkamista istuimme paikoillamme ja mittasin huvikseni verensokerin, kuvittelin ennakoivani väliaikaa jo ajoissa. Pah, mittari näytti 3,6. En tuntenut matalaa yhtään mitenkään, mutta onneksi aikaa oli ja ehdin käydä ostamassa kioskista pillimehun ja karkkia. Onneksi mittasin ajoissa, sillä muutaman hetken kuluttua olisi todennäköisesti jo tuntunut aika paljon pahemmin. Ja sitä pillimehua tai Siripiriä ei saisi unohtaan, ei edes teatterireissusta.

Mainokset