Viime kesäisen muuton jälkeen työmatkani on pidentynyt. Ajan nykyään autolla 50 km suuntaansa. Matka on hyvää tietä ja turvallinen, enkä pidä sitä kohtuuttoman pitkänä. Jossain vaiheessa kevättalvea kuitenkin totesin, että kaipaan jotain virikettä iltapäivien paluumatkaan. Aamuisin viihdyn radion kanssa, sillä kaikki radiokanavat tuntuvat panostavan aamuohjelmiinsa (tunnustan, nauran aamuisin ääneen Dynastian Kimmon ja Annan jutuille), mutta iltapäivisin radiosta ei tule mitään mitä jaksaisi kuunnella. Onneksi muistin äänikirjat!

Edellisen kerran olen kuunnellut autossa äänikirjoja kesällä 2007, kun ajelin Turun ja Loimaan väliä majapaikasta kesätyöpaikkaan ja takaisin. Äänikirjat ovat kuitenkin vähän unohtuneet, ja edellinen postaus blogin ”kuunneltuja kirjoja” -kategoriassa on vuodelta 2012. Viime kuukausina olen kuitenkin palannut asiaan, ja kuunnellut jo kolme teosta.

Olen ollut aika varovainen äänikirjojen kuuntelija. Olen mieluusti kuunnellut kirjoja, jotka ovat ennestään tuttuja ja joiden tiedän olevan sen vuoksi niin sanotusti helppoja kuunneltavia. Aloitinkin tutusti ja turvallisesti oman hyllyn äänikirjalla Jali ja suklaatehdas, jonka olen kuunnellut monta kertaa ja josta pidän edelleen todella paljon. Sen jälkeen lainasin kirjastosta Waltaria: Komisario Palmun erehdys toimi hienosti äänikirjana. Samoihin aikoihin luin myös Kuka murhasi rouva Skrofin?  ja välillä kirjat menivät hetkeksi sekaisinkin päässäni. Mutta Palmua kuunnellessa huomasin välillä oikein odottavani kotimatkaa!

En päässyt heti kirjastoon ja otin seuraavaksi matkaksi omasta hyllystä joskus kesken jääneen Havukka-ahon ajattelijan. Muistin nopeasti, miksi se on jäänyt aiemmin kesken: äänikirja oli enemmän unettava kuin kiinnostava, eikä siksi oikein sopiva autoon kuunneltavaksi. Myin äänikirjan jokin aika sitten kirpparilla.

Sen jälkeen teinkin linjamuutoksen äänikirjalinjauksessani. Lainasin ensimmäisen kerran kirjastosta äänikirjan, jota en ollut aiemmin lukenut. Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa oli ihan todella hyvä kirja. Se oli jännittävä, kiinnostava ja koukuttava – pakko tunnustaa, että hetken harmittelin mielessäni, että tulin jo perille mökille, kun samaan aikaan oli maailmanloppu alkamaisillaan… Jarmo Mäkinen ei lukijana ollut erikoisen hyvä. Hän luki kyllä rauhallisesti, mutta tauotti tekstiä välillä todella omituisesti, mikä häiritsi minua koko ajan. Puheen tauot eivät siis osuneet pilkkuihin ja pisteisiin tai muihin välimerkkeihin, vaan saattoivat olla satunnaisissa sanaväleissä.

Tänään menen kirjastoon etsimään lisää kuunneltavaa. Vaikka huomasin myös aiemmin lukemattoman kirjan sopivan hyvin kuunneltavaksi, haluaisin jossain vaiheessa toteuttaa monta vuotta sitten heränneen suunnitelmani kuunnella Tolkienin Taru sormusten herrasta äänikirjana. Niissä lukijana on Heikki Määttänen. Vanhastaan tiedän jo, että Tuntematon sotilas on hurjan hyvä äänikirja, samoin Täällä pohjantähden alla. Pitäisikö ennen Suomen 100-vuotisjuhlia kuunnella pitkästä aikaa nuo klassikkoteokset?

Advertisements