Ulkomaille matkatessa on kiva etsiä ennen reissua käsiinsä jotain kohdemaahan liittyvää kirjallisuutta. Havahduin espanjalaisen kirjallisuuden etsintään aivan viime tipassa ennen Valencian matkaa, ja menin kirjastoon saman tien. Ensimmäinen kirja, joka minulle äkkiä tuli Espanjasta mieleeni, oli Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat, jota syväksi noloudekseni en ole edes lukenut. Koska se oli kuitenkin tarjolla vain melko tukevana kirjana, otin kirjastosta lainaksi toisen, pokkarina tarjolla olleen Espanja-aiheisen Hemingwayn.

Ja aurinko nousee (The Sun Also Rises, 1926, suom. 1954) on Hemingwayn ensimmäinen romaani (esikoisteos oli runo- ja novellikokoelma). Yllätyksekseni kirja olikin tuttu, vaikken olekaan lukenut sitä: muistin osia sen sisällöstä niinkin kaukaa kuin Paula McLainin Nuoruutemme Pariisi -kirjasta, jossa kuvaillaan kirjan syntyä.

Ja aurinko nousee oli jopa parempi kuin odotin. Se kiinnittyi mieleeni niin, että huomasin jopa konferenssipäivinä hetkittäin kaipaavani kirjaa. Muistin sen henkilöitä ja tapahtumia kulkiessani Valencian kaduilla, ja etenkin tunnelma, kuumuus, viini ja härkätaistelut leijuivat mielessäni kaiken aikaa.

Henkilöistä oli helppo olla pitämättä, vaikka kiinnostuinkin heidän ratkaisuistaan ja elämästään. Kiehtovinta kuitenkin oli se kauneus, jolla Hemingway kuvaa teoksessaan härkätaisteluita. Käsitykseni tuosta lajista on riippunut jossain irvokkaan verenvuodatuksen ja äärimmäisen julman eläinrääkkäyksen tienoilla. Ensimmäistä kertaa nyt Hemingwayta lukiessani näin härkätaistelussa jotain kaunista, miltei taiteellista. En usko, että härkätaistelusta voi kirjoittaa tällä tavoin, jollei todella ymmärrä sitä hyvin ja rakasta sitä täydestä sydämestään.

Ja aurinko nousee ei ollut seikkailullinen tai jännittävä, eihän Hemingway sillä tavalla lukijaansa vangitse. Sen sijaan se oli tiivistunnelmainen, Espanjan aurinkoa ja vahvoja viinejä täynnä oleva epätoivoisen elämisen vimman kuvaus. Jo melkein kliseistä ilmaisua soveltaakseni: kirja kertoi vain fiestasta ja härkätaistelusta ja onnettomista ihmisistä, ja samalla se kertoi kuitenkin ihan kaikesta.

Lainasin kyllä sen Kenelle kellot soivat, mutta saa nähdä tuleeko se tällä kertaa luetuksi. Juuri nyt menossa on Susanna Alakosken uusin kirja, mutta kyllä huhtikuun paras kirja oli tämä heti kuun alussa luettu Hemingway.

Mainokset