Marraskuussa 2009 olen kirjoittanut blogiini akateemisesta hauskanpidosta eli virkaanastujaisluennosta, johon sain osallistua, kun laitoksellemme tuli uusi Suomen historian professori. Kirjoitin silloin muun muassa näin:

Professorien työhön kuuluu minun mielestäni opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon lisäksi myös pieni sivutehtävä: toimia esikuvana ja mallina omaa uraa pohtiville, alkutaipaleella oleville tutkijoille. Tällä hetkellä en tee mitään konkreettista yhteistyötä uuden professorimme kanssa, mutta uskon yhteistyökuvioita löytyvän tulevina vuosina, ja odotan niitä ilolla.

Silloin tehtäväänsä nimitetty professori oli Pirjo Markkola, josta sittemmin tuli lähes väitöskirjan ohjaajaan verrattavissa oleva läheinen tukihenkilö, yhteistyökumppani ja viimeisen puolentoista vuoden ajan myös lähin esimieheni hankkeen johtajana. Paljon on vettä virrannut Tourujoessa verrattuna siihen arkaan ja epävarmaan aloittelevaan tohtorikoulutettavaan, jollainen syksyllä 2009 Pirjoon tutustuessani olin! En osannut tuolloin kuvitellakaan, miten syvää ja hedelmällistä yhteistyö voi olla, ja miten suuresti Pirjoa kunnioitan ja ihailen monin eri tavoin.

Valitettavasti kaikki hyvä päättyy aikanaan: Pirjo siirtyi tämän vuoden alusta kotikaupunkiinsa Tampereelle historian professoriksi. Eilen hän piti juhlaluentonsa siellä, ja minulla oli ilo ja kunnia olla mukana juhlissa.  Eilen oli nautinnollista olla Tampereella, huomata tuntevansa sieltäkin jo koko joukon ihmisiä, kuunnella kaksi tärkeää puheenvuoroa juhlaluentojen muodossa (toinen juhlaluennon pitäjä oli sosiaalityön professori Timo Harrikari) ja nauraa vedet silmissä hyväntuulisessa iltajuhlassa.

IMG_20160413_201240.jpg

Olen tällä viikolla ollut kotona, koska väsyin. Eilen autoilin Tampereelta kotiin myöhään illalla, ja kotipihassa katsoin tähtikirkasta taivasta ja mietin, että kaikki on sentään täällä melko hyvin. Ehkä Tampere vei nyt Jyväskylästä jotain tai jonkun, jota ei voi korvata, mutta yhteistyö Pirjon kanssa onneksi jatkuu.

Mainokset