Kirjastossa tuli vastaan Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -sarjan viimeisin suomennettu osa, Pienten muutosten kauneussalonki (The Minor Adjustment Beauty Salon, 2013, suom. 2015). Suurena Mma Ramotswe -fanina nappasin kirjan tietenkin mukaani, etenkin kun kaipasin hyväntuulista ja kepeää luettavaa.

Mma Ramotswe ei petä koskaan. Kirja vei minut Botswanaan, sadekauden alkamista enteilevään paahteeseen, rooibos-kupillisten ääreen ja elämän perusasioiden syvyyteen. Vaikka sarjan kirjat ovat itsenäisiä teoksia, niiden päähenkilöiden elämä etenee palanen kerrallaan kirjasta toiseen. Tässä kirjassa Mma Ramotswen apulaisetsivä-sihteeri Mma Makutsi saa lapsen.

Lapsen saamisen ja pienen vauvan hoitamisen osalta tuli sellainen olo, että nainen olisi voinut kirjoittaa asiasta hieman eri tavalla. Mutta toisaalta mutkattomuus ja ongelmista selviäminen yksinkertaisin keinoin on juuri näiden kirjojen taikaa, eikä Mma Makutsi olisi Mma Makutsi, jollei hän palaisi töihin jo muutama viikko vauvan syntymän jälkeen.

Erityisesti McCall Smith kuvaa tässä kirjassa Mma Ramotswen ja Mma Makutsin ystävyyttä, ja hän tekee sen kauniisti ja herkästi, kuten aina tärkeiden asioiden kehittymisen kuvaukset.

Ja keittiöfilosofiaa, osuvaa sellaista. Sitä Mma Ramotswe aina osaa tarjota kulkiessaan pitkin Botswanaa ja ratkoessaan ihmisten ongelmia:

Elämä on vaihtokauppaa; me teemme palveluksia ja saamme vastapalveluksia. Ja niin sen täytyy ollakin, koska toisten avulla ihminen aloittaa elämänsä, kun kätilö saattaa hänet maailmaan, ja toisten avull ahän myös sen päättää kun hänet lasketaan hautaan. Noiden kahden ääripään välissä ihminen tarvitsee muiden apua useita kertoja; hän tarvitsee heidän seuraansa ja huolenpitoaan, ja vastineeksi he tarvitsevan takaisin samoja asioita.

Tätä lainausta olen elänyt syvästi läpi jälleen eilen. Tulin kotiin monen päivän reissulta ja valmistauduin henkisesti pitkään lumityöurakkaan. Se vähän masensi, sillä ranteeni on ollut hyvin kipeä viime aikoina, ja lumikolan työtäminen sattuu ja pahentaa kipua. Mutta tietenkin: kun tulin kotiin, piha oli lumesta puhdas, ja lähtiäisiksi lähimmäiseni (joista olen kirjoittanut aiemmin toisaalla) vielä sytyttivät lumilyhtyyn kynttilän. Itketti silkasta kiitollisuudesta. Olen aikamoinen onnentyttö!

Huomasin muuten Pienten muutosten kauneussalongin etulehdeltä, että minulta saattaa olla edellinen osa lukematta. Pitänee siis etsiä Limpopon yksityisetsiväkoulu kirjastosta, kunhan kirjastotaukoni päättyy! Toistaiseksi kirjastotauko ei ole vielä päässyt vauhtiin, sillä en ole ehtinyt oman hyllyn kirjoihin vaan lukenut kirjastosta aiemmin lainattuja.

Mainokset