Olen aina nauttinut ammattini työaikojen vapaudesta. Saan itse pääosin päättää, milloin työni teen, eikä toimistoaika merkitse juurikaan (paitsi että kokoukset ja tapaamiset ovat päiväsaikaan). Vapaudesta seuraa vastuuta: deadlinet eivät yleensä jousta, ja työt on tehtävä vaikka olisit sairas tai väsynyt. Aiemmin tein paljon työtä myös viikonloppuisin, koska ei ollut mitään erityistä syytä miksi en olisi niin tehnyt.

Nykyään teen töitä viikonloppuisin vain harvoin ja poikkeustapauksissa. Edelleen silloin tällöin, mutta viikonlopuista on tullut aivan toisella tapaa tärkeitä, enkä halua käyttää niitä kallisarvoisia tunteja työasioihin. Parisuhteeni toinen osapuoli asuu toisella paikkakunnalla, ja viikonloput ovat ainoaa yhteistä aikaa. Puoliskoni kyllä ymmärtää ja joustaa, jos työni kasaantuvat ja joudun purkamaan sumaa viikonloppuisin, mutta vältän sitä viimeiseen asti.

Samalla olen ensimmäistä kertaa ymmärtänyt, miten hyvää tekee pitää työasioista parin päivän tauko viikossa. Vaikka se korostaa maanantaiaamujen ankeutta, viikonlopun ”katkaisuhoito” auttaa jaksamaan viikolla paremmin. Yksinkertainen totuus, jota en ollut ihan ymmärtänyt aiemmin, kun tein työtä milloin sopiva hetki ilmaantui – tai olin tekemättä. Kääntöpuoli on tietenkin se, että uurastan arkena tiiviimmin ja pidempiä päiviä, jotta viikonlopun saisi pyhittää levolle.

Ajankäytön hallintani on edelleen välillä kaoottista: tekemättömien töiden lista ei tunnu lyhenevän vaikka miten yritän, ja päivät vain katoavat kalenterista. Jotenkin minusta silti tuntuu, että pärjään tällä hetkellä aiempaa paremmin aikataulujeni kanssa. Se johtuu varmaankin työ- ja vapaa-ajan selkeästä erosta, mutta olen myös huomannut, että rentoudun nykyään hyvin pienillä keinoilla, pienistä asioista.

Hyvään oloon ja virkistäytymiseen riittää lyhyt kävely kylänraitilla asioita hoitamassa, käynti kirjastossa (se on tosin aina toiminut rentoutumiskeinona) tai pienikin hetki illalla takkatulen ääressä kissa kyljessä kehräten. Huomaan, että nautin hyvin pienistä asioista, ja hymyyn riittää lyhtyjen sytyttäminen illalla kuistille tai lintulaudan ruokakaukalon täyttäminen.

Olen rohjennut tehdä sellaisen tulkinnan, että kaiken hässäkän ja kiireen keskellä taidan olla aika onnellinen.

Mainokset