Minne poljet, Kusti?

Tavoistani poiketen ostin tänä vuonna toinen toistaan kauniimpia ystävänpäiväkortteja (Harjun Paperista, sivumennen sanoen) ja lähetin niitä ystävilleni eri puolille Suomea. Laitoin kortteihin ensimmäisen luokan postimerkit ja asiaankuuluvat 1.lk tai priority -merkinnät. Ystävänpäivä oli tänä vuonna sunnuntai, joten suunnittelin korttien ehtivän perjantaina perille. Laitoin koko yli 10 kortin nipun samaan aikaan postilaatikkoon: torstaiaamuna n. klo 8:00, laatikon tyhjennysaika on noin klo 9.

Osa korteista ehti perjantaiksi: yksi viereiseen kylään, yksi Helsinkiin. Suurempi osa oli perillä vasta maanantaina, esimerkiksi Turkuun, Jyväskylään ja osa Helsinkiin menevistä korteista. Huvittavaa on se, että lähetin eräälle  ystäväpariskunnalle kummallekin oman kortin, ja toinen heistä sai sen perjantaina ja toinen maanantaina. Siis samaan aikaan samasta paikasta samaan osoitteeseen lähetetyt kortit. (Varmaan kiva viikonlopun yli ajatella, että olen muistanut vai toista heistä ystävänpäivänä.)

Kaikkien korttien perillepääsystä en ylipäätään ole varma, koska kaikki vastaanottajat eivät ole niihin reagoineet. Toivon kuitenkin, ettei niitä ole jäänyt sentään matkan varrelle. Epäilisin käyttämäni laatikon tyhjennysaikaa, mutta koska osa korteista oli perjantaina perillä, pitänee päätellä että laatikko oli tyhjennetty ajallaan.

Tämäkö on seuraus siitä, että Postissa on irtisanottu runsaasti väkeä viime vuosina? Tehostetaan toimintaa, mutta laatu laskee – tai ainakin luotettavuus. En yhtään ihmettele, että kilpailijoiden pakettipalvelut ovat suosittuja. Jos Posti voisi markkinoida itseään luotettavana yhtiönä, se pärjäisi epäilemättä R-kioskeja paremmin pakettikilpailussa.

Postimaksut nousivat jälleen. Koska Postin kulkuun ei voi luottaa, alan jatkossa ostaa 2. luokan postimerkkejä ja ennakoida lähetykset mahdollisuuksien mukaan paremmin. Ei sillä tunnu olevan mitään väliä, onko kortissa tai kirjeessä kalliimpi tai halvempi merkki, kaksi tai mieluiten kolme päivää postin kulkuun pitää varata kuitenkin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Minne poljet, Kusti?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.