Eilen riemuitsin siitä, että pääsin korkkaamaan hiihtokauden ensimmäiset 6 kilometriä. Toiveissa on, etteivät ne jää kauden viimeisiksi. Tuli kuitenkin mieleen kertoa myös, mitä muuta päivään liittyi. Puhun nyt tietenkin verensokereista ja diabeteksesta.

Olen taas päättänyt pitää hiukan aiempaa tarkemmin huolta verensokereistani, joten mittaan sokereita tiuhaan ja pidän päiväkirjaa ainakin joinakin päivinä viikossa. Siksi minulla on hyvinkin dataa eilisen kulusta. Päivä meni näin:

Klo 8:10 verensokeri (jatkossa vs.) 6,6. Pitkävaikutteisen insuliinin aamuannos 1,5 yksikköä, ateriainsuliinia 8,0 yksikköä.

15 minuutin aamujumppa ja muita aamutoimia.

Klo 9:00 aamupala (puuroa, mehua, sämpylä), noin 60 grammaa hiilihydraatteja (hhg).

Klo 10:40 vs. 10,0. Se on liikaa, ei saisi olla noin korkea, kun ateriasta on jo puolitoista tuntia. Kymmenen hujakoissa oleva sokeri tuntuu kropassa ja mielessä väsymyksenä ja kärttyisyytenä, eräänlaisena velttoutena ja haluttomuutena. Vähän enemmän, niin nukahdan pystyyn.

Klo 11:30-12:15 hiihtämässä.

Klo 12:20 vs. 3,9 –> lasi mehua (20 hhg). Kädet tärisi ja olo oli huono, mutta olin kuitenkin toimintakykyinen. 3,9 on hitusen liian matala, mutta ei vielä koomaa aiheuttava lukema.

Klo 13:00 lounas (juurespihvejä, riisi-ohraa, turkkilaista jugua, maitoa), noin 100 hhg. Ateriainsuliinia 10 yksikköä.

Klo 14:15 vs. 8,1.

Noin klo 15 iso mukillinen kahvia (maidolla).

Klo 16:45 vs. 8,9 (whaaat?!!! miksi se nyt nousi??), välipalaksi klementiini, ateriainsuliinia korjaavassa tarkoituksessa 2 yksikköä.

Klo 18:30 vs. 5,7, ateriainsuliinia 7 yksikköä, päivällinen (salaattia, leipää, yksi juurespihvi), 50 hhg.

Klo 20:00 vs. 6,6. Pitkävaikutteinen insuliini ilta-annos 1,0 yksikköä.

Klo 21:15 2 karkkia, pari mukia teetä.

Klo 22:15 vs. 7,6.

Mikä meni hyvin?

  • Sain iltapäivällä sokerit korjattua 2 lisäyksiköllä ateria- eli pikainsuliinia.
  • Liikunta toi korkeat sokerit alas tehokkaasti.
  • Jaksoin mitata useammin kuin yleensä. Usein mittaamisella on selkeä yhteys verensokeriarvojen tasaisuuteen ja parempaan pitkäaikaissokerin arvoon. Siksi mittausliuskojen määrää/ykköstyyppiläinen ei saisi rajoittaa, kuten tällä hetkellä paikoin tehdään.

Mikä meni väärin?

  • Laskin liian vähän hiilareita aamupalalle, enkä pistänyt tarpeeksi ateriainsuliinia.
  • En muistanut vähentää aamun pitkävaikutteisen insuliinin annosta, vaikka tiesin meneväni hiihtämään. Pienempi annos olisi voinut auttaa siihen, ettei kotiin tullessa olisi ollut matala lukema.
  • En tankannut ennen hiihtämään lähtöä, koska olin muka juuri äsken mitannut korkean lukeman, 10,0. Todellisuudessa mittaus oli melkein tuntia aiemmin, ja olisi ehdottomasti pitänyt syödä vähän ennen lähtöä, koska verensokerini usein romahtaa juuri ennen lounasta ilman liikuntaakin.
  • Hiihtolenkillä taskussa oli vain yksi täytelaku. Se oli ehkä vähän liian pieni hypoeväs. Pillimehu olisi parempi, vaikka onkin hankalampi taskussa kannettava. Mutta ehkä sen kuitenkin kantaa, jos ilman sitä vaarana on tuupertua yksin ladulle.

Päivän aikana sokerit liikkuivat siis 3,9 ja 10,0 välillä. Edestakaisuus on väsyttävää sekin. Parasta olisi, jos verensokeri olisi tasainen – tämä tietenkin koskee myös niitä, joiden haima toimii normaalisti. Mutta kun se ei ole niin helppoa, kuten edeltä voit lukea. Jos haluat, voit lukea vaikkapa Sokeriseuranta-blogista, mitkä eri tilanteet aiheuttavat ykköstyypin diabeetikolle tarpeen mitata verensokeri. Myös deeblogista löytyy hyvä kuvaus siitä, millaista ykköstyyppiläisen arki on.

Minä mittasin  verensokerini tänään kahdeksan kertaa. En ole tässä kovin hyvä: en osaa laskea hiilareita oikein tai gramman tarkkuudella, enkä arvioida rasvan ja proteiinien vaikutusta verensokeriin aterioissa, saatika sitten liikunnan tai kuukautiskierron aiheuttamia muutoksia. Välillä (aika usein) tätä ei vain jaksaisi, mutta minkäs teet, vapaapäiviä ei ole. Eräs 15-vuotias diabeetikko kirjoitti blogiinsa, kuinka hän oli pyytänyt kaveriaan (jästiä, hehheh) kokeilemaan hiilareitten laskemista edes päivän verran.

En tarkoita valittaa, mutta… Tai no, valitanhan minä. Yritän sanoa, että ihana hiihtolenkkini oli kyllä aivan ihana, mutta kuten useimmissa blogikirjoituksissa, se kertoi vain osan totuudesta. Elämässäni hiihtolenkki ei ole koskaan pelkkä hiihtolenkki, se on samaan aikaan verensokerin hallintaa ja jos jonkinmoista säätämistä vaativa suoritus.

Moneen muuhun diabeetikkoon verrattuna minulla kaiken lisäksi menee hyvin, ja sairaus on aika hyvin hallinnassa pysyvä. Ei siis pitäisi valittaa, enkä minä joka päivä, mutta joskus vain on pakko päästää sakkaa suusta ulos. Kiitos että luit tämän, ja anteeksi.

Mainokset