Ehdottomasti kaunein joulupaketti mitä sain, sisälsi Sofi Oksasen uusimman teoksen. Norma ilmestyi juuri syksyllä, mutta en ollut lukenut sitä vielä. Kaikista joulukirjoista se oli kuitenkin nro ykkönen, se jota olin odottanut (ja ehkä toivonutkin) eniten.

Sen jälkeen kun luin Kun kyyhkyset katosivat, oli selvää ettei Sofi Oksaselta voi ihan vielä odottaa Puhdistuksen kaltaista erityiskirjaa, erityisen hyvää romaania. Silti pyysin Joulupukilta Normaa lahjaksi, sillä sanottiin mitä tahansa, minusta Oksanen on keskimääräistä parempi kirjailija, ja odotin uuttakin teosta hyvin mielenkiinnolla.

Olen vältellyt arvosteluja ja blogijuttuja tästä kirjasta, joten jos seuraavassa tulee jotain toistoa jostain muualta, se on tahatonta – ajatukseni kirjasta tuskin ovat niin originelleja, ettei joku muukin olisi niitä joskus sanonut.

Mielenkiintoisen lukuelämyksen sainkin. Norma ei tällä kertaa sijoitu Viroon (mikä on erinomaisen hyvä ratkaisu Oksaselta) tai historiaan, vaan  tyylilaji on jokseenkin toinen. Nimittäisin Normaa maagiseksi realismiksi, sillä se täyttää mielestäni kriteerit: tapahtumat sijoittuvat meidän maailmaamme ja yhteiskuntaamme, mutta jokin pieni yksityiskohta kuvassa ei vastaa arkirealistista todellisuuttamme. Tässä tarinassa magiikkaa edustavat päähenkilö Norma Rossin hiukset.

Koko kirja perustuu hiusten maailmaan: kampaamoon, hiusten pidennyksiin ja niiden liepeillä liikkuvaan maailmanluokan bisnekseen. Sofi Oksasen omat hiukset kävivät monta kertaa mielessä, kun kirjassa kuvaillaan Norman tuntemuksia hiustensa kautta. Silti kirjan varsinainen teema ei ole kampaamoala tai edes se, mitä sen takaa teoksessa paljastuu, vaan – minun rajoittuneen tulkintani mukaan – valta, vallankäyttö ja vallan sukupuolittuneisuus. Kyse on jälleen kerran miehistä ja naisista sekä toisen vallasta toiseen, (naisten) ulkonäön hallitsevasta asemasta valtapelissä ja mitä kaikkea sen avulla voi tehdä.

Norma oli hyvä kirja, mutta myös hieman sekava. Vaikka kuvio paljastui vähä vähältä, välillä olisin toivonut kirjailjan kertovat vähän enemmän ja jättävän vähän vähemmän oman päättelyni varaan. Kuka nyt tietää? Kuka suunnittelee ja mitä? Kuka valehtelee, kuka pettää, kuka puhuu totta? Ehkä opetus onkin se, että valhe ja totuus ovat muuttuvia sen mukaan, kuka niitä kuuntelee. Edes Norman hiukset eivät aina tunnista totuutta.

Ehkä toisella lukukerralla jonain päivänä tarina aukeaa uudella tavalla, näin ainakin uskon. Kävi miten kävi, kantensa perusteella Norma on joka tapauksessa ehdottomasti yksi kirjahyllyni kauneimpia kirjoja.

Tällä vuoden viimeisellä kirjaseikkailulla ehdin vielä osallistua Kirjan vuosi 2015 -lukuhaasteen kohtaan 16. Rakastamasi kirjailijan kirja, jota et ole vielä lukenut.

Advertisements