Uusi vuosi on alkanut, vaikka en oikein muista missä välissä syksykään ehti mennä. Joulun alla urakoin työasiaa deadlinen hiostamana kovemmin kuin pitkään aikaan, ja olin aika näännyksissä joululoman alkaessa. Toisaalta pidin myös elämäni pisimmän ja täysin töistä irrallisen joululoman, mikä kieltämättä tuli tarpeeseen.

Joululoma oli valehtelematta elämäni paras. Se oli ensimmäinen joulu omassa talossa, mistä olin haaveillut vuosia. Lisäksi se oli ensimmäinen joulu, jonka vietin yhdessä jonkun kanssa – siis muun kuin lapsuusperheen. Varsin perinteisiin jouluelementteihin perustuneiden juhlapyhien lisäksi joululomaan mahtui kyläilyjä, vuoden vaihtamista ystävien luona Helsingissä, teatteria, Tukholmaa ja ennen kaikkea pitkä jakso yhdessäoloa, mikä oli eri puolilla Suomea asuvalle pariskunnalle aikamoista luksusta.

Haaveiden toteutuminen on hykerryttävää. Niin kauan kuin olen haaveillut omasta talosta olen myös haaveillut siitä, että saisin jouluna kutsua perheeni luokseni päivälliselle. Nyt sekin toteutui: muun muassa tätä tarkoitusta silmällä pitäen hankitun ruokapöydän ympärille kokoontui Tapaninpäivänä koko lähiperheeni. Olimme tehneet sekä uusia että perinteisiä jouluruokia, ja tunnelma oli lämmin ja leppoisa. Joulupäivällinen tuntui hyvältä myös siksi, että lähiperheen piirissä on juuri nyt myös sairautta ja ikäviä asioita, jotka oli mukava unohtaa joulun ja yhdessäolon myötä edes hetkeksi.

Mutta nyt on tammikuu ja arki. Olen palannut työasioiden äärelle, nihkeästi tosin, sillä loma erotti minut työasioista hyvin tehokkaasti. Myös blogi on ollut heitteillä, sillä jostain syystä kirjoittaminen ei ole tuntunut tärkeältä viime aikoina. Ehkä asia korjaantuu tänä vuonna, ehkä ei – blogi on kuitenkin vain minun omani, joten se elää minun elämänvaiheideni tahdissa.

Joulupukki toi kirjoja, joista haluaisin blogata. Toivotaan, että saan aikaiseksi!

Mainokset