Ensimmäisen Ehtoolehto-kirjan Kuolema Ehtoolehdossa heinäkuussa 2013, toisen osan Ehtoolehdon pakolaiset viime helmikuussa ja nyt muistin tehdä kirjastoon varauksen sarja viimeiseen osaan Ehtoolehdon tuho. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja sijoittuu ehdottomasti viime vuosien kotimaisen kirjallisuuden kärkeen, vaikka se ei Finlandia-palkintomaininnoissa ole menestynytkään. Mutta harva kirjailija osaa käsitellä niin vakavia asioita niin hersyvän hauskasti kuin Lindgren. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on samaa sarjaa, mutta huumori on hitusen erilaista.

Kolmannessa osassa tutut päähenkilöt Siiri ja Irma ystävineen ovat päässeet takaisin remonteerattuun palvelukotiin Ehtoolehtoon. Irman hilpeä ”Döden, döden, döden!” vain kaikuu, kun täysin koneistettu palvelukotikonsepti tappaa vanhuksia käytäville, treenihuoneeseen ja vailla huolenpitoa myös omaan sänkyynsä. Jos aiemmissa kirjoissa Lindgren on kritisoinut nykypäivän vanhustenhuoltoa sekä vanhusten kohtelua yhteiskunnassa, niin tässä kirjassa hän visio karmeaa tulevaisuutta, jota kohti suomalainen vanhustenhuolto on menossa. Tehokkuuden nimissä hoitajat korvataan roboteilla ja ruoka ties millä, eikä kukaan tiedä mitä palvelutalon seinien sisällä tapahtuu, kun vierailut on kielletty.

Ehkä kolmas osa ei enää kanna yhtä hyvin kuin aiemmat, mutta edelleen Lindgrenin kynä on terävä ja huumori osuvaa. Pidän valtavasti Siiristä ja Irmasta päähenkilöinä.

Minna Lindgrenin ansioksi lasken sen, että en halua koskaan ajatella vanhuuden olevan sairaus. Vanhat ihmiset ovat vanhoja, ja sairaudet on sitten erikseen. Tsemppiä Ehtoolehtoon!

Koska hauskuudestaan huolimatta Ehtoolehto-kirjoissa on niin paljon totuutta, ne ovat myös saaneet minut hieman pelkäämään vanhenemista ja vanhuutta. Siksi osallistun tällä kirjalla Kirjan vuosi 2015 -lukuhaasteen kohtaan 22. Kirja joka saa sinut pelkäämään.

 

Advertisements