Tuntuu uskomattomalta, että en ole kirjoittanut blogiin kahteen kuukauteen. Aiemmin kahden kuukauden tauko olisi ollut täysin mahdoton ajatus, mutta niin vain nyt on käynyt. Blogi on ollut paljon mielessä, mutta sehän ei tietenkään lukijoille asti näy – täällä on vain ollut suorastaan synkeä hiljaisuus.

Syitä on toki monia, mutta suurin ehkä yleinen saamattomuus. Keväällä masennuin (vaikka toisin yritin väittää) muun muassa diabeteksen kanssa. Heitin itseni hoitamisen sikseen, ja vasta aivan viime päivinä olen yrittänyt ottaa asiasta taas kiinni. En edes yritä selittää, sillä olen huomannut että muiden on vaikea ymmärtää hoitomotivaation puutetta näin selvässä asiassa. Jos jätän pistämättä insuliinia, sairastutan itseni. Silti insuliineja ei ole paljon kesän aikana kulunut, koska en ole nähnyt mitään järkeä missään hoitamiseen liittyvässä. Täysin epäloogista, tiedän, mutta silti todellisuuttani. Mutta ei hätää, ryhtiliike on aluillaan ja elokuussa tapaan taas d-hoitajani ja saan valittaa hänelle, mikä minut sai lopettamaan itseni hoitamisen lähes kokonaan.

Kesäkuusta alkaen ajatukseni ja arkeni on lisäksi täyttänyt ihan jokin muu. Tapahtui jotain niin suurta, että sen mittakaavaa vieläkin välillä sulattelen. Minä nimittäin toteutin haaveeni ja muutin maalle. Löysin viimein minun tarpeisiini sopivan talon, uskalsin jättää tarjouksen ja kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi kannoin (läheisten ystävällisellä avustuksella) tavarani ja kissani sisään omakotitaloon. Ei lienee ihme, jos bloggaaminen hiukan jäi muun tekemisen alle.

Taloni on minun pieni turvasatamani, minun palaseni maailmaa. Aluksi paikka tuntui vieraalta, vähän kolkoltakin, mutta kun sain omat tavarat paikalleen ja kissan kotiin, olo parani. Loma-aikana vieraita on riittänyt joka viikko ja etenkin viikonloppuisin, mikä lisää kotoisuuden tuntua kun saa laittaa tarjoiluja ja hyysätä ihmisiä. Aikaa on ollut myös illoille mukavassa nojatuolissa telkkarin tai hyvän kirjan äärellä. Mutta yllättävä ajatus tuli tänään: ehkä kuitenkin eniten kodin tunnetta on tullut siitä, kun olen uurastanut pihatöitä. Eilen ja tänä iltana olen työpäivän jälkeen tehnyt pihalla hommia, ja haaveillut siitä mitä kaikkea pihaani laitan. Oman kukkapenkin rikkaruohojen kitkeminen, kompostin sekoittelu, viinimarjojen kypsymisen seuraaminen ja kyllä, myös nurmikon leikkuu (silloin kun ruohonleikkuri toimii) on minusta ihanaa, kun se kaikki kuuluu omaan pihaan ja osaksi tulevaisuuden haaveita.

Nyt kuukauden päivät tässä asuttuani olen päättänyt perustaa talolleni ja pihalleni oman blogin, joka keskittyy paljosta haaveilevan mutta mitään osaamattoman ihmisen vimmaan perustaa puutarha. Linkitän sen tännekin kunhan saan jonkinlaisen blogialoituksen kyhättyä; nyt on jo lomakin ohi ja paluu töihin tapahtunut, mikä ehkä vähentää vapaa-aikaa, mutta toisaalta tuo kirjoittamisen ja koneen ääressä istumisen jälleen osaksi arkipäiviä.

Kovin paljoa en ole kesän aikana lukenut, mutta tässä listana kesä- ja heinäkuussa luetut kirjat. Osan niistä yhdistän tässä jonain päivänä kirjan vuoden lukuhaasteeseen, jota vieläkin sinnikkäästi yritän suorittaa, vaikka oikeastaan en enää usko, että saan sitä täyteen. Mutta yritän niin paljon kuin ehdin!

  • Maria Carole: Tuulen tyttäriä
  • C.J. Sansom: Musta tuli
  • Teuvo Pakkala: Vaaralla
  • Rachel Joyce: Miss Queenie Hennesseyn rakkauslaulu
  • Frank Herbert: Dyyni 2: Muad’dib
  • Justin Cronin: Linnake
  • Raija Oranen: Miljonääri
  • Raija Oranen: Palatsi
  • Raija Oranen: Ruletti
  • Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies. Elämä ja vähäisemmät teot