Lukupiirissämme on ollut pitkään tapana, että yhteislukeminen on teemallista: luemme kirjoja, joita yhdistää aihe, genre tai esimerkiksi maa. Tällä kertaa kuitenkin päätimme vaihteeksi lukea kaikki saman kirjan, ja kohteeksi valikoitui ilman kovin ihmeellisiä syitä Alice Munron Kerjäläistyttö (Who Do You Think You Are? / Beggar Maid, 1977, suom. 1985). Lukupiiri kokoontuu ensi viikolla, mutta kun sain Kerjäläistytön tänä aamuna luettua (eläköön sunnuntaiaamut, jolloin saa jäädä sänkyyn lukemaan!), kirjaan ylös joitain ajatuksiani siitä.

Kerjäläistyttö on ensimmäinen Alice Munroni. Hän on nimenomaan novellikirjailija, ja koska en juurikaan lue novelleja, hän on jäänyt lukulistani ulkopuolelle – ei tosin mitenkään erityisen tarkoituksellisesti. Kerjäläistyttö ei oikeastaan ole novellikokoelma, vaan pienistä tarinoista koostuva yhtenäinen romaani. Lukuja voisi ehkä lukea irrallaan toisistaankin, mutta ne on tarkoitettu luettavaksi yhdessä, yhtenäisenä tarinana. Päähenkilö Rose on köyhistä oloista. Hän kasvaa äitipuolensa Flon kanssa Hanrattyn pikkukaupungin köyhällä laidalla, mutta pääsee opiskelemaan stipendin turvin collegeen. Hän avioituu, mutta jo lähtökohtaisesti onnettomasti, ja avioeron jälkeen alkaa hänen elämässään toinen, itsenäisempi vaihe.

Jokken kirjanurkassa avataan hienosti kirjan nimeen sisältyviä merkityksiä. Minulle kirjasta jäi mieleen erityisesti kaksi aihetta. Ensimmäinen on Rosen asema ja identiteetti ”kerjäläistyttönä”. Hänet on kasvatettu uskomaan, ettei hän ole mitään, ei tule koskaan olemaankaan, eikä hänellä ole mitään oikeutta ajatella olevansa joskus jotain. Se ei ole pelkästään Flon ja Rosen isän kasvatuksesta juontuva ajatus, vaan koko ympäristö, opettajat, kaikki ruokkivat nuoren naisen käsitystä omasta mitättömyydestään. Se näkyy Rosen elämässä monin tavoin, muun muassa avioliitossa rikkaan, yläluokkaisen Patrickin kanssa. Patrick on se, joka huomioi Rosen aseman kerjäläistyttönä viitaten erääseen maalaukseen. Patrickille Rosen asema tuntuu sopivan hyvin.

Munro tuo minusta hienosti esiin lukijalle Rosen minäkuvan. Sitä ei sanota kertaakaan suoraan – siksikin kyse on omasta tulkinnastani – vaan muiden asioiden kertomisella tai kertomatta jättämisellä. Rosen stipendi collegeen ei olisi mahdollista, ellei hän olisi pärjännyt koulussa hyvin. Silti koulumenestyksestä tai siellä viihtymisestä ei puhuta mitään, stipendi vain kerrotaan siinä vaiheessa, kun siirrytään collegeaikaan. Rosen haave on olla näyttelijätär, mutta hän ei usko itseensä riittävästi hakeutuakseen ikinä esimerkiksi näytelmäkerhoon. Hän kuitenkin päätyy haaveammattiinsa ja menestyy varsin hyvin. Tätäkään ei mainita, kerrotaan vain tuloksista, mutta Munro ei kertaakaan sano, onko Rose hyvä työssään.

En tiedä, osaanko ilmaista itseäni selkeästi tuossa edellä. Tavallaan Rose tuntuu ajautuvan elämässään eri vaiheisiin ja tilanteisiin ilman omaa ansiotaan, ilman selkeitä pyrkimyksiä. Jos hän esimerkiksi rakkauden vuoksi joskus on aktiivinen ja tavoittelee jotain, yritys epäonnistuu. Rakkaudessa, jos jossakin, Rose onkin kerjäläistyttö läpi elämänsä. Kuitenkin juuri hänen omista ansioistaan vaikeneminen antaa mielestäni vaikutelman, että kirjassa on kyse Rosen omasta minäkuvasta.

Toinen mieleeni jäänyt aihe ovat Munron hienot, tarkat kuvaukset ihmisistä. Vaikka syystä tai toisesta en saanut mieleeni tarkkaa kuvaa Rosen ulkonäöstä, tunsin tutustuneeni häneen varsin perusteellisesti kirjan aikana – niin hyviin kuin huonoihinkin piirteisiin. Ja sivuhenkilöt! Patrick oli sietämätön, enkä käsittänyt ollenkaan, miksi Rose meni hänen kanssaan naimisiin. Ensimmäinen avioliiton ulkopuolinen suhde Gliffordiin oli kuvattu hienosti, kuten myös pikkukaupungin kyläkaupan myyjä, joka olisi voinut olla Rosen ystävä, jos tämä olisi halunnut. Tai Ralph Gillespie, joka kuvataan vasta viimeisessä luvussa – mikä hahmo! Parasta oli kuitenkin Flo, Rosen äitipuoli, joka on kirjan toinen päähenkilö. Teräväsanainen, ahkera, oppimaton Flo, joka pitää kauppaa talon julkisivun puolella ja näkee kaikki, ketkä tiellä kulkevat.

Munron hienon kerronnan vuoksi kiinnostukseni hänen novellejaan kohtaan heräsi. Esimerkiksi Suketus on lukenut useita Alice Munron kirjoja, kannattaa käydä lukemassa juttuja Eniten minua kiinnostaa tie -blogista. Kirjan vuosi -lukuhaasteessa on paikka myös novellikokoelmalle, joka ehkä voisi olla Munroa. Kerjäläistyttö menee kuitenkin kohtaan 13. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat vieraaseen maahan. Eläköön Kanada!

Advertisements