Viime vuoden paras esikoisteos, HS:n kirjallisuuspalkinnon voittaja, tuli vastaan kirjastossa ilman, että sitä erityisesti etsin. Pajtim Statovcin teos Kissani Jugoslavia (2014) kieltämättä kiinnittää kirjahyllyssä huomiota värikkäällä kannellaan: rohkean vaaleanpunaisella taustalla seisoo iso musta kissa, joka näyttää kaikkea muuta kuin ystävälliseltä. Kissakirja!

Mikään söpö kissavideo Statovcin kirja ei kuitenkaan ole, ja kannen musta kissa ei edusta turvaa tai rauhaa tai silkinpehmeää turkkia. Kissani Jugoslavia kertoo Bekimistä ja Eminestä. Bekim on nuori mies, joka etsii omaa tilaa ja kai myös itseään. Hän tapailee satunnaisesti miehiä, on opiskelevinaan vaikkei pidä yliopistosta, on hauras ja minusta hyvin haavoittuva. Bekim ostaa kuningasboan, vaikka oikeasti pelkää käärmeitä. Sitten hän tapaa kissan, joka muuttaa hänen luokseen. Eminen, Bekimin äidin, tarina etenee pääosin menneisyydessä. Emine on albaanityttö, joka naitetaan nuorena miehelle, jonka hän on nähnyt kerran – sitä tuskin voi edes tapaamiseksi kuvata. Emine on kaunis, hyvinkasvatettu tyttö, josta tulee hyvä vaimo – juuri sellainen kuin albaanivaimon tulee perinteiden mukaan olla. Sota kuitenkin rikkoo kaiken, ja Eminen mies tuo perheen sotaa pakoon Suomeen.

Eminen tarina oli minusta kiinnostavampi, sillä Statovci kuvaa hienosti ja tarkasti niitä tapoja ja perinteitä, joiden mukaan pienessä albaanikylässä elettiin. Kuitenkin Bekimin tarina on syvempi ja vaativampi, sillä kissan ja boan merkitykset eivät auenneet minulle ihan helposti ja jouduin miettimään ja pysähtymään. Epäilen, etten kaikkea merkityskerroksia ole vieläkään havainnut, mutta uskon myös lukevani Kissani Jugoslavian jonain päivänä uudelleen.

Pajtim Statovci on vielä tosi nuori, vasta 24-vuotias, ja Kissani Jugoslavia erittäin hyvä esikoisromaani, kaiken hehkutuksensa ansainnut. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä hän tuottaa seuraavaksi – toivottavasti esikoisen menestys ei luo liikaa paineita. Nuori kirjailija kenties ammentaa menneisyydestään ja taustastaan myös jatkossa, ja minusta on hienoa että myös suomalaisessa kirjallisuuskentässä on näin kypsiä, puhuttelevia ja taitavia maahanmuuttajakirjailijoita. Niin paljon kuin tuota termiä ja kategorisointia siihen inhoankin, Kissani Jugoslavia kertoo maahanmuutosta ja hiertymistä kahden kulttuurin välillä. Parhaat vastaavat romaanit olen tähän asti lukenut Ruotsista.

Ole kiltti äläkä kysy minulta kotimaastani, nimestäni tai äidinkielestäni. Kysy minulta, mitä haluan tehdä tai mitä kaikkea olen jo tehnyt, haaveistani tai peloistani, niin minä kerron.

Identiteettikipujen, historian, albaaniperinteiden ja monien muiden aiheiden lisäksi Kissani Jugoslavia kertoo myös rakkaudesta ja sen kaipuusta. Hauraudessaan ja rikkinäisyydessään Bekim on valtavan rakkaudennälkäinen, mikä ei välttämättä aseta hyvää pohjaa tasa-arvoiselle suhteelle. Toisaalta Emine on valmis rakastamaan miestään Bajramia, joka on komea ja hyvästä perheestä, mutta Bajram lyö häntä ensimmäisen kerran jo hääpäivänä. Emine antaisi valtakunnan yhdestä kiitoksesta, mutta Bajram hallitsee perhettään tavalla, johon hänet on kasvatettu. Jos Eminen rooli naisena on rajoittava ja ahdas, ei maskuliinisuus tai miehen rooli sekään ole kovin joustavaa tai helppoa toteuttaa yhteisön odotusten mukaisesti, minkä Statovci tuo hienosti esiin kuvatessaan nykypäivän Kosovoa.

Mainokset