Ennen kuin hänestä tuli Tyttö tyhjyydestä – Sisäänkävelijä, Ensimmäinen ja Viimeinen ja Ainoa, joka eli tuhat vuotta – hän oli vain iowalainen pikkutyttö nimeltä Amy. Amy Harper Bellafonte.

Sinä päivänä kun Amy syntyi, hänen äitinsä Jeannette oli yhdeksäntoistavuotias. Jeanette nimesi lapsensa Amyksi oman äitinsä mukaan, joka oli kuollut kun Jeanette oli pieni, ja antoi toiseksi nimeksi Harper, Harper Leen mukaan, naisen joka oli kirjoittanut Kun surmaisi satakielen, Jeanetten lempikirjan – ja totta puhuen ainoan kirjan, jonka hän oli lukiossa saanut luettua kannesta kanteen.

Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta (The Passage, 2010, suom. 2010) tuli suosituksena vastaan jossain, ehkä jonkin blogin kommenteissa – pahoittelut, etten muista enää tarkasti. En ollut pitkään aikaan lukenut scifiä ja otin kirjan nimen ylös ihan uteliaisuuttani. Eikä harmita.

Ensimmäinen siirtokunta on kelpo seikkailu. Siinä on tieteisjännärin ja fantasiaromaanin juoni, puistattava dystopiakuvaus (joista usein pidän kovasti), riittävä joukkio päähenkilöitä joihin kiintyä sekä sopivasti mystisiä salaisuuksia, joita pähkäillä. Vähän rakkautta, riittävän paljon kuolemaa, ja tuhon aiheuttajana vampyyrit. Voiko näistä aineksista saada kokoon muuta kuin erinomaisen seikkailun? Ehkä lopputulos voisi olla myös lattea tai puhkikulunut, mutta Cronin piti ainakin minut vallassaan koko lähes 850-sivuisen romaaninsa läpi.

Tarina alkaa Yhdysvaltain armeijan kokeilusta 2010-luvulla. Viidakosta löydetään virus, joka tekee sairastuneista yli-ihmisiä. Virusta vähän kehitellään lisää ja testataan kahteentoista kuolemaantuomittuun. Hupsistakeikkaa, näistä miehistä (mikä on vähän hassu yksityiskohta – miksi vain miehiä?) tuleekin vampyyrinkaltaisia vahvoja olentoja, jotka himoitsevat tuoretta verta, mieluiten ihmisverta. Maailma hajoaa, tai ainakin Yhdysvallat – viimeinen mitä muista maanosista tiedetään on, että muiden maiden NATO-joukot pommittivat Yhdysvaltojen rannikkoa, mutta epäselväksi on jäänyt, onko missään muuallakaan elämää vai levisikö virus myös muille mantereille.

Viruksen viimeisin versio ehdittiin lisäksi tartuttaa pieneen Amy-tyttöön (ja taas: miksi nyt tyttö, kun aiemmin vain aikuisia miehiä?). Amy on koko tarinan ydin, ainoa joka voi vastustaa muita viruksen sairastuttamia, mutta hän ei tiedä sitä vielä itsekään.

Sata vuotta myöhemmin ne vähät, mitä ihmiskunnasta on jäljellä, asuvat erillään tiiviinä yhteisöinä. Elämä perustuu jatkuvaan taisteluun viraaleja vastaan sekä siihen, ettei kylässä ole koskaan täysin pimeää – yötä valaistaan sähkölampuin. Maailma ennen virusta on etäinen ja kadonnut, kuin satua. Todellisuus on taistelua ja kuolemaa. Kun Amy saapuu siirtokuntaan, herkkä tasapaino järkkyy. Pieni joukko nuoria aikuisia lähtee viemään Amya kaiken alkulähteille Coloradoon, koska heillä ei ole muutakaan mahdollisuutta. Amy on ainoa toivo, mitä ihmisillä on. Joukkoa johtaa Peter, poika joka on vahvempi kuin tietää olevansa, ja joka uskoo Amyyn silloinkin kun muut eivät tiedä mitä uskoa.

Ensimmäinen siirtokunta on tarinan aloitus. Huolimatta pitkästä tarinasta, seikkailu jää kesken. Sarjan toinen osa Linnake on ilmestynyt ja suomennettukin, mutta kolmatta osaa odotellaan vielä. Haen toisen osan hetimmiten kirjastosta.

Luin Ensimmäistä siirtokuntaa varmaan parisen viikkoa. Lukeminen eteni hitaasti, mutta ei siksi että kirja olisi ollut tylsä vaan siksi, että olen ollut vähän väsynyt. Kuitenkin muutama minuutti Croninin kirjaa iltaisin on usein ollut päivän parhaita hetkiä. Ylläoleva lainaus on kirjan aloitus; luettuani ensimmäiset puolitoista sivua olin jo vakuuttunut ja melkein hengästynyt, sillä tajusin saaneeni käsiini pitkästä aikaa jotain, joka toimisi juuri niin kuin parhaat kirjaseikkailut tekevät ja tarjoaisi nautinnollista viihdettä pitkäksi aikaa.

Kirjan etuliepeen mukaan Ridley Scott on ostanut koko sarjan filmausoikeudet hetimmiten. Hyvä niin, sillä tekstistä huokuu kuvallisuus. Cronin on minusta aika elokuvallinen kirjoittaja, sillä monet kohtaukset on helppo nähdä suoraan scifi-leffan kohtauksina. Toivottavasti leffa tehdään joskus, ja toivottavasti siitä tulee hyvä.

Lisätietoja kirjasta ja kirjailjasta löytyy kotisivuilta.

Mainokset