Maaliskuu oli kirjakuukautena melko ok, tosin vähälukuinen. Alkupuolella kuukautta luin yllättäen ja melko suunnittelematta Aila Meriluodon esikoiskokoelman Lasimaalaus sekä Panu Rajalan runoilijaelämäkerran Lasinkirkas, hullunrohkea. Lasimaalaus teki kyllä vaikutuksen ja jätti jäljen. Harvoin ajattelen runoista näin, mutta sen kokoelman toivon löytäväni joskus omaan hyllyyni ja toivon, että se kulkee mukana vuosikymmeniä.

Sen jälkeen en oikeastaan lukenutkaan paljon mitään. Alan Hollinhurstin Vieraan lapsi vei eniten aikaa, vaikka ei Marina Lewyckan kirjakaan oikein odotuksia vastannut.

Kirjoitan tätä Heathrow’lla (vaikka julkaisenkin kyllä vasta pääsiäislomalla), ja kun katson maaliskuussa luettuja kirjoja, alan väistämättä miettiä turhanaikaista lukusitkeyttäni. Miksi ihmeessä jatkan sellaisten kirjojen kanssa, jotka eivät tunnu hyvältä? Jotenkin kai aina ajattelen, että onhan tämä kuitenkin suht ok, ja ehkä paranee loppua kohti. Juuri äsken kävin ostamassa kaupasta kirjan matkalukemiseksi, koska siihen tarkoitukseen varaamani opus oli niin tylsä, etten jaksa enää jatkaa sen kanssa. Pitäisi tehdä tällaisia ratkaisuja useammin.

Kuukauden loppupuolella luin tuoreimman Finlandia-voittajankin.

Mainokset