helmikuu 2015


Sain vakuuttavan kirjasuosituksen norjalaisen Kim Leinen uudesta tiiliskivestä, ja sitten luin Suketuksen blogistakin jutun. Sen jälkeen piti jo tehdä varaus kirjastoon, ettei lukusuositus unohtuisi. Hätkähdin vähän aluksi Ikuisuusvuonon profeettojen (Profeterne i Evigshedsfjorden, 2012, suom. 2014) sivumäärää, viime aikoina kun olen suosinut hiukan lyhyempiä ja kevyemmin sulateltavia kirjoja. Mutta onneksi tartuin tähän, sillä maisteri Morten Pedersen Falckin seikkailut 1700-luvun lopun Tanskassa, Norjassa ja ennen kaikkea Grönlannissa olivat hieno kokemus.

Morten Pedersen Falck opiskelee papiksi isänsä tahdon mukaan, vaikka oikeasti kutsumus olisi lääkärin ammattiin. Papiksi valmistuttuaan hän päätyy lähetysasemalle Grönlantiin. Tanskan valta Grönlannissa ei ole tuohon aikaan selviö, eikä Mortenin tehtävä kristinuskon turvaajana ja Tanskan kirkon edustajana mitenkään helppo. Kim Leinen kirjassa lähetysaseman eri asukkaat, Grönlannin alkuperäisasukkaat ja pappi, palasi, itse saavat vuorollaan kertoa tarinaa eteenpäin. Keskeinen osa Falckin Grönlannin kokemusta sijoittuu Ikuisuusvuonolle, jonne on ryhmittynyt jonkinlainen herännäinen ryhmä grönlantilaisia. Heidän saattamisensa kirkon piiriin eli siis kruunun hallintaan on Mortenin epäkiitollinen tehtävä.

Värejä, tunteita ja elämän raadollisuutta kirjasta ei puutu. Ikuisuusvuonon profeetat sisältää vahvan tarinan, jonka parissa viihtyy hyvin. Sen yksityiskohdat luovat elävän tarinan ja toden tuntua, ja minulle heräsi kiinnostus myös Grönlannin historiaan. Leine kuvaa kirjassaan siirtomaaisännyyden historiaa ottamatta kantaa julmuuteen, mutta näyttämällä sen vaikutuksen.

Vahva suositus tästä kaikille!

Jayne Anne Phillips oli minulle uusi kirjailijatuttavuus, mutta luettuani romaanin Suojelus (Shelter, 1994, suom. 1995) veikkaan, ettei hänestä tule yhdenkirjantuttava. Phillipsin loi sanoilla takerruttavan tunnelman, josta oli vaikea päästää irti. Ostin Suojeluksen Tikkurilan uuden aseman PocketShopista erään työmatkan päätteeksi ja luin sitä matkakirjana vielä toisellakin työmatkalla. Matkalukemiseksi se ei ehkä ollut paras mahdollinen juuri vangitsevan tunnelmansa vuoksi. Toisaalta juuri kotimatkalle se sopi hyvin, sillä työasiat kaikkosivat mielestä tehokkaasti tätä lukiessa.

Tikkurilan asemalla.

Tikkurilan asemalla.

Suojeluksen luvut etenevät eri päähenkilöiden silmien kautta. On Buddy, pieni poika joka on hyväksikäytetty ja pahoinpidelty, yksinäinen ja hiukan murheellinen tapaus. Buddyn äiti työskentelee keittäjänä suurella tyttöjen partioleirillä, joka on kirjan keskus. Leirillä isojen tyttöjen ryhmässä ovat  Lenny ja hänen paras ystävänsä Cap, jotka ovat siirtymässä teinistä aikuisiksi. Lennyn pikkusisko Alma on parhaan ystävänsä Delian kanssa pienempien tyttöjen leirissä. Delian isä on kuollut hiljattain, syöksynyt autolla sillalta jokeen, ja Delia kävelee unissaan. Kaikista henkilöistä minua puhutteli eniten Alma, joka tietää ja ymmärtää enemmän kuin pienen tytön kuuluisi tietää, kantaa huolta Deliasta ja koettaa asettaa maailman palasia kohdalleen. Ja sitten on vielä Pastori, outo ja pahan ja hyvä rajamailla kulkeva Jumalan mies, joka kuulee ääniä ja on karannut vankilasta, eikä suinkaan sattumalta ole juuri Shelterin piirikunnassa, lähellä leiriä.

Aikaa kuluu vain pari päivää, mutta Phillips kuvaa kesän kuumuuden, Länsi-Virginian pölyiset tiet, metsikön pehmeää sammalta askelten alla sekä lammen veden viileyttä öisellä, salaisella uintiretkellä niin taitavasti, että tähän maailmaan on helppo sukeltaa mukaan. Partioleirin kolisevat astiat ja leirin johtajan kylmän sodan maailmaa julistavat puheet ovat tänä päivänä vieraita, mutta tuntuvat tässä kirjassa tutuilta, helposti samastuttavilta.

Oli tietysti jokseenkin selvää, että Phillips tuo eri kertojat yhteen ja samaan tilanteeseen, käännekohtaan. Sitä tietää odottaa, joten se ei yllätä, mutta väkivalta hätkähdytti minua silti.

Viime aikoina olen töiden puolesta miettinyt lapsia ja traumaattista lapsuutta, enkä voinut olla ajattelematta, että Alman, Delian ja Buddyn mahdollisuudet kasvaa tervepäisiksi aikuisiksi olivat jokseenkin vähissä jo ennen Shelterin leiriä, ja tämän jälkeen lähettäisin mieluusti kaikki kolme pitkäkestoiseen terapiaan. Buddylla menee ehkä parhaiten, sillä hänellä on hyvä ja läheinen äitisuhde, mutta Alman ja Delian on selvittävä heikommilla eväillä. Onneksi Almalla on Lenny, ja Delialla Almansa. Kirjan loppu on niin valoisa, että kaikesta huolimatta olin onnellinen näiden lasten puolesta.

Ennalta en muistanut lukeneeni Suojeluksesta kirjablogeista, mutta nyt huomaan, että sen ovat lukeneet ainakin Lumiomena-blogin Katja kesällä 2013 sekä Leena Lumi kesällä 2014. Niin kesäkirja kuin tämä onkin, se sopi hyvin myös tammikuun lumikinoksiin.