Jouluaakkoset

En ole taas pitkään aikaan ehtinyt blogin ääreen. Arki on mennyt muissa asioissa, joista pääosa – onneksi – liittyy jouluun. Olen ostanut joululahjoja, vienyt niitä perille, juhlinut monet ihanat, erilaiset pikkujoulujuhlat, laulanut Kauneimpia joululauluja ja mitä nyt ikinä jouluvalmisteluihin kuuluukaan. Nyt, kun loman alkuun on kaksi päivää, olen väsynyt mutta onnellinen.

Turun Tilda lähetti minulle jouluaakkoshaasteen. Hänen jouluaakkosissaan on paljon samaa kuin mitä itse voisin listata (kuten varmasti iso osa suomalaisista), mutta koetan keksiä omia. Ainakin yhden kirjaimen aion kuitenkin lainata suoraan Tildalta…

Mutta tässä siis, osana joulutunnelmaa, minun jouluaakkoseni:

Aamupuuro. Perheen joulu alkaa aattoaamuna, kun lähisukulaisia ja yksi läheinen naapuriperhe tulevat joulupuurolle. Tämä perinne alkoi parikymmentä vuotta sitten ja on muodostunut tärkeäksi joulun aloitukseksi lyhtyineen ja manteleineen.

Betlehem tulee moneen kertaan esiin jouluna, jos sitä juhlii kristillisenä juhlana. Monissa joululauluissa se mainitaan myös: ”Oi Betlehem sä pienoinen…” Tarinan pitää sijoittua jonnekin, ja tämä tarina sijoittuu Daavidin kaupunkiin.

Lucian päivää en ole varsinaisesti juhlinut yläasteen jälkeen. Silloinkin kyse oli lähinnä siitä, kuka vaaleista kauniista tytöistä valittaisiin minäkin vuonna Luciaksi, saisi kynttiläkruunun päähänsä, valkean kaavun yllensä ja saisi viedä piparkakkuja vanhainkotiin. Tänä vuonna minua hätkähdytti uutinen Ruotsissa: Luciana esiintynyt poika oli saanut melko paljon vihapostia. En jotenkin ymmärrä miksi, tai ehkä ymmärrän. Mutta en ole samaa mieltä: minusta pojat voivat näytellä Luciaa tai Mariaa ja tytöt paimenia tai Jeesusta tai Joosefia, jos niin haluavat. Sanoma on kuitenkin tärkein.

Diabetes. Tämä on ensimmäinen d-jouluni. Olen tänään oppinut, että piparkakussa on 3-9 grammaa hiilihydraatteja, valmistajasta riippuen. Ruokia varten sain d-hoitajalta hiilihydraattilistan, joka on ollut suuri lohtu joulunodotuksessani.

Enkelikello. Minun enkelikellossani ei itse asiassa roiku enkeleitä vaan kuusia, mutta se on silti minulle tärkeä koriste, jonka kaivan esiin joka joulu.

Leffa. Viime vuosien joulunajan perinne on ollut lähes koko perheen voimin katsottu fantasialeffa. Aloitimme silloin, kun Taru Sormusten herrasta oli teattereissa yksi osa kerrallaan, ja pari viime vuotta on katsottu Hobittia. Tänä vuonnakin tarkoitus olisi mennä, Viiden armeija taistelu odottaa. Pointti on siinä, että menemme yhdessä – pääsisinhän minä leffaan muutenkin, kaupunkilainen.

Glögin siemailu alkaa jo marraskuun jälkipuolella, ja sitä jatkuu jouluun asti, ehkä vähän ylikin. Eniten pidän sokerittomasta glögistä, mutta myös punaviiniglögit ja hehkuviini lämmittävät ihanasti. Ja glögi juodaan tietysti Tsaikka-laseista, jotka ovat astioistani ehkä eniten sesonkituote: käytössä vain kuukauden verran vuodessa.

Hanget. Kyllä vain niin on, että valkea joulu on minulle tärkeää. Tuli se joulu viime vuonnakin, vaikka oli ihan mustaa, mutta kyllä kaipaan lunta jo kovasti tähän aikaan vuodesta.

Ilo. Joulu tekee minut iloiseksi. Olen hykerrellyt tyytyväisyyttä ihan kaikkeen viimeiset viikot, kun olen suunnitellut ja ostanut joululahjoja ja -kortteja ja tehnyt muita jouluisia asioita.

Joulukuusi haetaan aatonaattona ja tuodaan sisälle aattona. Kuusenhakureissu on minun, siskon ja sedän operaatio, joka sujuu nykyään helpommin kun lunta ei ole enää puolireiteen asti niinkuin ennen. Inhoan varisevia neulasia, mutta pidän kuusen tuoksusta. Saattaa kuitenkin olla, että itse voisin sijoittaa jonain päivänä laadukkaaseen, hyvännäköiseen muovikuuseen juurikin niiden neulasten takia.

Kynttilät kuuluvat jouluun, tosin ne kyllä kuuluvat ihan koko kaamosaikaan. Kodissani on nyt sekä sähkökynttilöitä että tavallisia. Sytyttelen niitä aina kun tulen kotiin, ja ikkunakynttilät toimivat ajastimella. Kynttilät tekevät kaamoksesta kauniin, valo taittaa pimeydestä kaiken uhkaavan pois ja tuovat tilalle lohtua ja kauneutta.

Lahjat kuuluvat jouluun, rakastan niiden antamista. Joululaulut ovat minulle tärkeitä. Kun olin pieni, kotona oli tapana laulaa joululauluja yhdessä. Valitettavasti se tapa on vähitellen jäänyt. Ja jouluruoista laatikot ovat omaa luokkaansa. Ehdoton suosikkini on imelletty perunalaatikko.

Manteleita on aamupuurossa vain yksi! Paitsi kerran äiti taisi unohtaa laittaa sen, ja siitäkös poru nousi…

Joulunpyhinä on läheisen ihmisen nimipäivä, joten joululahjojen lisäksi paketoin yhden muunkin pienen muistamisen.

Odotus on joulun osalta varmaan ylikin puolen juhlasta. Varsinainen joulu menee nopeasti ohi, mutta se, että joulua saa odottaa vähintään kuukauden, helposti oikeastaan jo marraskuusta asti, tekee juhlasta suuremman.

Syön pipareita aika vähän, mutta siskon tekemä joulupulla on herkkuani. Joskus siihen tulee piparinen tähti päälle, mikä on ihana yhdistelmä.

Rauhan juhlahan joulu on, ja joulurauhan julistus kuuluu ehdottomasti aaton ohjelmaan. Vaikka puuhaa on vielä aattona paljon, joulurauhan julistuksen jälkeen on jotenkin kivempi tunnelma vaikkapa rosolliaineisten pilkkomisessa.

Suklaan määrä vanhempieni luona on vähentynyt jouluisin, mutta onneksi minulla on omat varastoni kotona.

Tontut liikkuvat tietysti joulun alla! Tänä vuonna Ylen joulukalenterin tonttu Pirpana on ollut suosikkini.

Aiemmin kinkku paistettiin omassa leivinuunissa. Tänä vuonna äidillä ja isällä on uusi talo, enkä ole varma, mahtuuko kinkku sen talon leivinuuniin. Mutta paistuupa tuo sähkölläkin, ei sillä.

Monet jouluvirsistä ovat lapsuudesta asti tuttuja ja rakkaita. Kaikkein kaunein on silti Hilja Haahtin sanoittama Toivioretkellä: ”Maa on niin kaunis…” Kamarikuoro Cantinovum lauloi sen niin kauniisti eilen joulukonsertissaan, että minulta pääsi liikutusitku.

Jouluyö, juhlayö. Yksi kauneimpia joulumuistojani on se hiljaisuus, kun kaikki jouluyönä nukkuvat, kotona on rauhallista ja hiljaista, vain kuusessa palavat kynttilät ja ikkunasta näkyy tähtinen taivas ja lumihanki. Nykyään nukahdan ensimmäisten joukossa, mutta lapsuusmuisto on nostalginen ja sellaisena hyvä.

Åbo – tämän lainaan suoraan Tildalta! Kun asuin Turussa, haaveilin siitä, että jonain päivänä saan viettää joulun Turussa. Kävisin katsomassa joulurauhanjulistuksen, kävisin ehkä yömessussa Turun tuomiokirkossa. Useimmiten olen kuitenkin iloinen, että saan katsoa räntä- tai vesisateisen julistuksen ihan kotoa televisiosta, koska tällä korkeudella valkean joulun todennäköisyys on hieman parempi kuin Lounais-Suomessa. Silti Turku on rakas, ja tänäkin vuonna vein sinne joulupaketteja ja tein hieman jouluostoksia Kauppahallista ja torilta.

Ärsytys. Ainahan se siihen menee, riitelyyn. Miten tahansa onnellinen olen, jossain vaiheessa aattoa ja joulupäivää kärähtävät hermot, ja sitten kiukuttelen. Etukäteen tuntuu mahdottomalta uskoa, että olisin huonolla tuulella näin suuresti rakastamani juhlan aikaan, mutta sitten taas käy niin… Jouluriitely kuuluu asiaan yhtä lujasti kuin muutkin joulujutut.

Överit vedetään aina ruokapöydästä. Liian paljon herkkuja, liian hyvä mieli, että viitsisi liikoja kontrolloida lautasen täyttämistä.

Kuten tarkkaavaisimmat huomasivat, jouluaakkosistani puuttui muutama vierasperäinen kirjain. Q, X ja Z on omistettu vieraille maille. Niin paljon kuin jouluperinteistä pidänkin, yksi haaveeni on, että viettäisin joskus joulua ulkomailla. Ei ehkä lähitulevaisuudessa, mutta jonain päivänä.

En haasta jouluaakkosiin nyt yhtään ketään, mutta kiitän Tildaa jouluisesta tehtävänannosta! Samalla toivotan oikein mukavaa ja iloista joulunodotusta kaikille!