Tämä on ollut kyllä aikamoista juhlaa tämä loppuvuosi. Oman väitökseni jälkeen olen ollut seitsemässä väitöstilaisuudessa ja karonkassa, joista kuusi Jyväskylän yliopistossa ja yksi Turun yliopiston Porin yksikössä. On ollut huikeaa seurata nyt ystävien ja työkavereiden juhlapäiviä, kun oma väitöstilaisuus on vielä varsin tuoreena mielessä. Enää minun ei ole tarvinnut jännittää tai miettiä, miten itse pärjäisin – homma on minun osaltani suoritettu, eikä toiste tarvitse.

Väitöstilaisuuksien suma tänä syksynä on kyllä ollut merkittävä. Omalla laitoksellani on juhlittu pelkästään syksyn aikana viittä väitöstä. Tällainen ”ruuhkautuminen” on seurausta siitä tohtorikoulutukseen panostamisesta, johon laitoksellamme ryhdyttiin muutamia vuosia sitten. Itsekin kuulun samaan aaltoon: olen saanut hyvää ohjausta, koulutusta ja monenlaista tukea läpi koko tohtorikoulutuksen. Väitöstilaisuuksien ja erityisesti karonkkakutsujen tiheys johtuu tietysti myös siitä, että kanssani suunnilleen samaan aikaan prosessin aloittaneet väittelevät nyt. Läheisimmät työtoverit tietysti kutsuvat juhliinsa, mikä on kivaa. Jokainen karonkka on ollut erilainen, vaikka kaava onkin sama. Mutta juhla on aina väittelijän näköinen ja sellaisena hauska ja erityinen.

Oman erityisen mielihyvän aiheen olen saanut siitä, että olen selvinnyt seitsemän karonkkaa ilman yhtäkään uutta vaatehankintaa. Vaatekaapin pikkumustat on asustettu uudelleen, ja samalla mekolla on menty monet juhlat. Leikkasin muutama viikko sitten hiukset lyhyeksi, joten uutta kampausta varten hankin uusia hiuskoristeita. Niin ja yhdet korvakorut ostin kirpparilta, ja sukkahousuja on tarvittu, mutta siinä kaikki. Tämä kertonee eniten siitä, että juhlamekkoja on kertynyt kaappiin näinä vuosina melkoinen määrä, mutta olen silti jokseenkin tyytyväinen itseeni. Tällainen juhlaputki olisi voinut inspiroida useampaakin ostosreissua. Vielä on juhlimatta pikkujoulut (x 2), mutta niihinkin löytyy vaatteita kaapista vaikka vaihtaisin asua kesken juhlien.

Elokuussa pohdinvuosi ilman uusia vaatteita” -kampanjaa. Vaikka virallisesti en hommaan sitoutunutkaan, elämä ja kuluttaminen on mennyt juuri niin kuin silloin arvelin: olen ostanut kirpparilta vaatteita (myös ulkomailla käydessä), mutta en uusia vaatteita kaupasta (ainakaan muistaakseni). Paitsi sitten se oma asettamani poikkeus: ruotsalaisen Me&I:n vaatteista pidän niin paljon, että niitä olen hankkinut kyllä. Tämäkin tuntuu hyvältä suunnalta, josta on helppo pitää kiinni jatkossakin. Yhden laukun olen ostanut uutena, se on pakko myöntää, mutta toinen laukkuhankinta on sekin onneksi VintagEijalta.

Tänään olin Ilokiven kirpputorilla myymässä tarpeettomiksi käyneitä vaatteita ja tavaroita, ja vielä olisi tarkoitus tämän vuoden puolella vuokrata kaverin kanssa kirpparipöytä vähäksi aikaa. Olen naurettavan kiintynyt moniin sellaisiinkin vaatteisiin, joita käytän hyvin harvoin, joten luopumisen opetteleminen on alati jatkuva projekti.

 

 

Advertisements