Kotiuduin juuri yhdeltä syksyn tiukimmista reissusta – ja samalla ihanimmista. Osallistuin kahteen konferenssiin, joiden välissä en ehtinyt kotiin asti, joten matkapäiviä tuli aika monta (7) peräkkäin. Mutta miten kivoja ja hyödyllisiä tutkijatapaamisia! Olen innoissani, ja kunhan vähän lepään tänään, saan huomenna varmasti tehtyä kivasti töitä uudella motivaatiolla ja uusien ideoiden kanssa.

Viime viikon lopulla matkustin Firenzeen European University Instituuttiin. Siellä järjestettiin Women, Work and Value in Europe, 1945-2015 -verkoston workshop, johon siis kokoontui naisten työn tutkijoita eri puolilta Eurooppaa. Tälläkin kertaa (kuten Worcesterissa syyskuussa), tarpeeksi rajattu teema merkitsi sitä, että tutkijoilla oli paljon puhuttavaa keskenään ja ideoita ja kommentteja vaihdettiin hyvinkin syvällisellä tasolla. Tapasin nuoria tutkijoita ja – jälleen – Twitter osoittautui erinomaiseksi verkostoitumiskeinoksi.

Eur0pean University Institute (EUI) oli hieno vierailukohde. Se on siis tutkimusinstituutti, jota rahoittavat EU-jäsenmaat kukin omalla osuudellaan. Se on tutkimuksen huippupaikka, jossa resurssoidaan erityisesti tutkimusympäristöön, nuorten tutkijoiden ohjaukseen ja tieteidenväliseen keskusteluun. EUI on kangastellut vuosia mielessäni hyvin ihanteellisena paikkana. Nyt sen hohtoa lisäsi se, että kotoa lähtiessä ilmassa oli lumisadetta, mutta Firenzessä lämmin auringonpaiste ja kirkkaan sininen taivas. EUI sijaitsee Fiesolen kylässä hieman Firenzen ulkopuolella; paikka todella tuntui kuin paratiisilta. Onneksi joka ruusussa on piikkinsä: tässä paratiisissa tehdään kovasti työtä ja sinne pääseviin tutkijoihin kohdennetaan paljon myös odotuksia.

Reissu oli aika tiivis: lensimme (siskon kanssa) Milanoon, sieltä junalla Firenzeen ja suoraan bussilla Fiesoleen. Olin kaksi täyttä päivää workshopissa, minkä jälkeen lähdimme lauantai-iltana junalla Milanoon ja lensimme sunnuntaina takaisin Suomeen. Jotta vesisateinen ja harmaa syyssää tuntuisi varmasti vielä väsyttävämmältä Italian auringon jälkeen, jatkoin heti maanantaiaamuna matkaa Helsingistä Tampereelle yhteiskunnan historian huippuyksikön konferenssiin. Vaikka tamperelainen sää tai arkkitehtuuri eivät juuri hurmanneet Fiesolen villojen ja oliivipuutarhojen jälkeen, ilmapiiri ja ihmiset tässä konferenssissa olivat sitäkin mukavempia. Meillä oli mielestäni oikein kiinnostava, korkeatasoinen konferenssi. Keynote-luennoitsijat tulivat Britanniasta, Ruotsista ja – taas – EUI:sta. Workshopeissa käsitellyt paperit olivat hyvin laadittuja ja mielenkiintoisia, ja opin uusia asioita. (Ja suomalainen hotelliaamiainen voittaa mennen tullen italialaisen.)

Vaikka kaksi konferenssia tarjosivat hyviä kokemuksia, tuntuu hyvältä olla myös kotona. Kestänee muutaman päivän ennen kuin saan sulatetua saamani palautteen kunnolla. Kahden kuluneen kuukauden aikana olen ollut neljässä konferenssissa, mikä on vähän liikaa, ja nyt onkin hyvä rauhoittua vähäksi aikaa ihan vain työpöydän ääreen. Kaksi hakemusta vielä, ja sitten tämän syksyn pahin vaihe on käännetty voitoiksi. Sitten on aikaa taas vaikkapa nostaa katse papereista ja huomioida ystäviä… Ja ehkä pitää pari päivää lomaakin.

 

Mainokset