Facebookissa on levinnyt viime päivinä Siivouspäivä-porukan lanseeraama haaste, jossa sitoudutaan olemaan vuoden päivät ostamatta uusia vaatteita. Se muistuttaa Kierrätyskeijut 2014 -kampanjaa, jossa kolme tyylibloggaajaa lupasi olla ostamatta uusia vaatteita tämän vuoden aikana.

Molemmat kampanjat houkuttelevat minua kovasti. Aivan tiukkaan ostamattomuuteen ei olisi tarvis sitoutua, sillä kumpikin kamppis myöntää, että esimerkiksi alusvaatteiden ostaminen käytettynä ei vain ole kovin toteuttamiskelpoinen ajatus. Liian puritaaninen sitouttaminen sitäpaitsi karsisi osallistujia, ja tarkoitushan ei ymmärrykseni mukaan ole olla tiukasti ostamatta vaan kiinnittää huomiota omiin kulutustottumuksiin, käyttää kaapista entisiä aivan hyviä vaatteita ja huomioida kierrätyksen mahdollisuudet.

En silti ole klikannut itseäni mukaan Vuosi ilman uusia vaatteita -kampanjaan. Se tuntuisi hieman tekopyhältä, sillä totuuden nimessä se ei vaatisi minulta kovin suuria muutoksia kulutustottumuksiini. Nytkin ostan suurimman osan vaatteistani käytettynä. Koska kampanjassa luvataan porsaanreikiä, minäkin käyttäisin omani; esimerkiksi Siivouspäivän kampanjassa luvataan kolme poikkeusta säännöstä jokaiselle osallistujalle. Sitä tosin en tiedä, onko kyse kolmesta ostokerrasta vai kolmesta teemasta; oman mieleni mukaisesti tulkitsisin jälkimmäiseksi.

Tälläkin hetkellä nimittäin minulla on kolme tilannetta, jolloin ostan uusia vaatteita. Ensinnäkin ne alusvaatteet (sisältäen sukat ja sukkahousut), toiseksi kahdesti vuodessa ilmestyvät ruotsalaisen me&i:n mallistot (joihin olen hurahtanut jo muutama vuosi sitten – ainoa naistenvaatefirma, jota sallin itseni ostaa uutena, tosin olen ostanut niitä myös käytettynä), ja kolmanneksi lahjat (Lähipiirissäni on paljon vauvoja ja lisää tulee, ja kaikki perheenäidit eivät halua saada lahjaksi käytettyjä lastenvaatteita. Ja kummitytöille on ihanaa ostaa jotain somaa, antaminen on iso osa ostamisen iloa.). Mieleni tekisi lisätä listaan urheiluvaatteet, sillä saatan talven aikana tarvita uuden sisäpelipaidan, tai kengät, sillä sopivia kenkiä on vaikea löytää kirppareilta. Mutta enpä lisää, sillä vanha t-paitakin välttää tarvittaessa urheilupaitana ja kenkiä minulla on enemmän kuin ehdin kuluttaa.

Suuri haaste minulle olisi olla ostamatta yhtään mitään vaatetta (jos nuo kolme porsaanreikää pidettäisiin) vuoteen. Vaatevarastoni riittäisi silti helposti. Mutta kirppareilla kierteleminen on mukavaa, melkein harrastus minulle ja siskolleni. En tiedä saisinko kuritettua itseäni niin kovasti, että kokonaiseen vuoteen en kävisi kirpputoreilla. Ja olisiko se tarpeen? Vaatekaapin ylitse pursuavaa sisältöä myyn sitten aina välillä pois; seuraavan kerran ensi sunnuntaina järjestettävällä kävelykatukirppiksellä Jyväskylässä.

Toisin sanoen elän jo nyt pääosin kierrätettyjen vaatteiden parissa, enkä ole näistä yllä luetelluista enää valmis tiukentamaan sääntöjäni. Mitä kampanjaan mukaan liittyminen antaisi minulle? Ehkä välttelisin alennusmyyntejä aiempaa tehokkaammin, sillä alerekeistä tulee joskus sorruttua heräteostoksiin. Ehkä osallistuminen antaisi lisää tahdonvoimaa myös esimerkiksi ulkomaanmatkoilla, sillä tulevasta vuodesta on tulossa myös taloudellisesti aika tiukka – ehkä kamppis muistuttaisi säästämistavoitteestani.

Silti mietin tätä nyt vielä. Ehkä suhtaudun asiaan liian ryppyotsaisesti. Eihän osallistumisnapin klikkaaminen nyt niin suuri asia ole? Vaikka sitoutuminen ei merkitsisi suurta muutosta, siitä voisi silti olla itselleni hyötyä, ainakin pienissä asioissa.

Mitä mieltä sinä olet?

 

Advertisements