Pari kesää sitten juhannuksena pidin itselleni lukumaratonin: omistin 24 tuntia vain ja ainoastaan lukemiselle (pakollisia uni- ja ruokataukoja lukuunottamatta). Kirjablogeissa lukumaratoneja on järjestetty myös kollektiivisesti, siis samana päivänä monessa eri blogissa, mutta nuo päivät eivät ole olleet minun kalenterini kannalta hyviä. Nyt viettäessäni ihanaa, kunnollisen mittaista kesälomaa, minulla on mahdollisuus taas toteuttaa maraton.

Tänä vuonna lukumaratonini teemana on oman hyllyn lukemattomat. Vaikka kirjastostakin lainattujen rivi on tällä hetkellä melko pitkä (ja sisältää erittäin kiinnostavia kirjoja), käytän lukumaratonin lyhentääkseni listaa oman hyllyn aarteista, jotka ovat odottaneet lukemista aivan liian kauan. Valitettavasti tietoteknisistä syistä en nyt saa tähän kuvaa kirjapinosta, joka toimii maratonin lähtökohtana. Olen valinnut pinoon kahdeksan kirjaa, joista suurin osa on kotimaisia. Koska maratonilla toimivat parhaiten lyhyet kirjat, valitsin joukkoon myös pari sivumäärältään pienempää pokkaria. Tavoitteena on lukea näistä kirjoista vuorokaudessa neljä tai viisi, ehkä ehdin aloittaa kuudetta.

Aakkosjärjestyksessä:

  • Bauermeister: Elämän lempeät maut
  • Kinnunen: Neljäntienristeys
  • Lipasti: Perunkirjoitus
  • Lundberg: Kalaharin hiekkaa
  • Sansom: Talvi Madridissa
  • Schlink: Lukija
  • Tapper: Tarinakaupunki
  • Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Olen valmistautunut maratoniin käymällä aamulla kaupassa ja varaamalla ruokaa jääkaappiin. Välillä tosin pitää myös kokata, mutta se tekee vain hyvää lukemisen välillä. Luen kotona sohvalla, sängyllä ja parvekkeella, tuskin lähden hellettä etsimään ulkoa.

Raportoin tähän maratonin edistymisestä sitä mukaa kun kirjoja tulee luettua. Maratonini alkaa siis nyt, klo 12 torstaina ja päättyy huomenna perjantaina samaan aikaan.

 

Klo 15:50 Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014, 334 s.)

Ja tämä nykyinen talo on apen jäämisiä, tietysti. Johannes kertoi isänsä olleen puuseppänä laivalla, mutta talossa ei ollut meriltä tuotuja muistoja. Kahden kesken Johannes kehui isäänsä mukavaksi, ja puheista välittyi, että sillä oli isää yhä ikävä. Samalla se kuitenkin vaikutti jollakin tapaa vihaiselta. Appi oli kuollut äkkiä, sillä aikaa kun Johannes oli armeijassa. Anoppi kertoi, ettei iskiasleikkaus onnistunut.

 

Klo 17:45 Bernhard Schlink: Lukija (1995, suom. 1998, 224 s.)

Odotin eteisessä. Hän pukeutui keittiössä. Ovi oli raollaan. Hän riisui kotitakkinsa; sen alla hänellä oli kirkkaanvihreä alushame. Tuolinkarmilla oli kaksi sukkaa. Hän otti niistä toisen ja kääri sen käsissään rullaksi. Hän seisoi yhdellä jalalla, tuki sen polveen toisen jalan kantapään, kumartui, pujotti rullalle käärityn sukan varpaitten yli, laski varpaansa tuolille, veti sukan pohkeen, polven ja reiden yli, kumartui sivulle ja kiinnitti sukan sukkanauhoihin. Hän oikaisi selkänsä, laski jalkansa lattialle ja otti käteensä toisen sukan.

En saanut silmiäni irti hänestä.

Klo 20:50 Ulla-Lena Lundberg: Kalaharin hiekkaa (1986, suom. 1987, 267 s.)

Tom Carey istui täysin liikkumattomana, mutta Klara kuuli että hän oli hereillä. Ei ollut yhtään ainoaa kysymystä, mitä hän olisi halunnut miehelle tehdä, ja hänen tilava varastonsa oli kaavittu tyhjäksi niistä sosiaalisista vaihtorahoista joita ihmisten välillä kiertää. Niin he istuivat, jäykkinä ja pahoinvoivina, kunnes taivas alkoi harmaantua. Silloin Tom herätti Charlien ja irrotti tämän kädet ja jalat. Kun he käynnistivät auton oli jo niin valoisaa, että he saattoivat nähdä auton hylyn, likaisia muovin kappaleita, jätteitä sikin sokin. Puoli kilometriä siitä paikasta mökkikaupungin alku, muutama hökkeli jotka eivät kuuluneet sen koommin perinteiseen yhdyskuntaan kuin nykyaikaiseenkaan; paikka minne ei ainakaan poliisia kutsuttaisi.

Klo 23:30 Roope Lipasti: Perunkirjoitus (2013, 288 s.)

Mietin kuinka sukulaisuus on kummallista: riitely voi olla jatkuvaa, mutta se voidaan myös lopettaa koska tahansa, pistää asia syrjään, keskittyä johonkin muuhun, ja sitten taas hetken tullen jatkaa siitä mihin jäätiin. Sukulaiset ovat osa ihmistä. Me olimme Jannen kanssa toisillemme vähän niin kuin ylimääräinen raaja omassa ruumiissa. Sellainen, joka useimmiten vain on olemassa ja enemmän tai vähemmän tiellä. Mutta toisaalta siitä raajasta, kolmannesta kädestä, on joskus hyötyäkin, jos pitää kantaa jotain, vaikka elämää, eteenpäin.

Klo 9:30 Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut (2009, 216 s.)

Hän sipaisi sormenpäällään tiramisukulhon sisäreunaa ja maistoi. Lopputulos tuntui täyteläisen lämpimältä ja pehmeältä, kuin huulilta jotka avautuivat hänen omiaan vasten; maku oli määrittelemätön, ylellinen ja pakottava, salaperäinen ja tyynnyttävä. Ian seisoi keittiössä odottaen Antoniaa jokainen aisti valppaana ja ajatteli, että ei ihmettelisi yhtään, vaikka taivaan tähdet kaikessa loistossaan putoaisivat hänen keittiöönsä.

Klo 12:00 Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä (2010, sivulle 178 asti)

Tammikuussa 1856 Runeberg juhli hopeahäitä itsensä kanssa. Siltä minusta, hänen vaimostaan, ainakin tuntui.

Ei yksikään kymmenistä vieraista ollut tullut minun vuokseni.

Kaikki puheet pidettiin hänelle, lukuun ottamatta pari velvollisuudentuntoista mainintaa alussa ja lopussa hänen ”lempeästä puolisostaan ja elämänsä seuralaisesta.” Niin minulle ainakin kerrottiin, minähän en itse kuule mitään.

Mieluiten tosin pysynkin taka-alalla, niin ettei minulla olisi ollut mitään sitä vastaan, vaikka hän olisi juhlinut hopeahäitä omin päin. Tuntui väärältä, miltei nöyryyttävältä näyttäytyä hänen rinnallaan kuin mitätön musta varpunen.

 

Lukumaraton on lopussa! Luin alusta loppuun viisi kirjaa ja puoliväliin kuudetta, yhteensä noin 1500 sivua, mikä on yllättävän suuri määrä, en olisi ihan sellaista etukäteen ennustanut. (Tosin olisihan sen voinut laskea, jos olisin katsonut lukulistalla olleiden kirjojen sivumääriä muutenkin kuin vain päältäpäin arvioiden.)

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli odotetuin ja myös odotetusti paras maratonin kirjoista. Lämmin suositus – ja kavereille tiedoksi, että minulta saa opuksen lainaksi jos kirjastossa on jonoa. Myös Roope Lipastia voin suositella; nauroin Perunkirjoitukselle ääneen parvekkeella illalla. Kalaharin hiekkaa ei tehnyt samanlaista vaikutusta kuin Lundbergin Jää, ja Lukija taas jäi raskaasta aiheestaan huolimatta – tai ehkä juuri siksi? – yllättävänkin etäiseksi. Elämän lempeät maut toi mieleeni Maeve Binchyn, mikä ei ole huono suositus. Kesken jäi Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä, jonka tosin kyllä luen ensi tilassa loppuun, niin hauska ja viihdyttävä se on.

Tänä iltana onneksi menen kesäteatteriin. Niin paljon kuin lukemista rakastankin, juuri nyt kaipaan ihan jotain muuta. Tosin ensin taidan lähteä käymään kirjastossa…

Hyvää lukukesää kaikille! Lukumaraton oli ihanaa, taas kerran, ja uusin sen kunhan oikea hetki taas osuu kohdalle.

Advertisements