Lallin perinnöstä on ihan toisenlaista kirjoittaa kuin mistään aikaisemmasta kirjasta. En nimittäin ole aiemmin blogannut kenenkään tuttavani fiktiivisestä teoksesta. Matti Rautiainen on minulle tutumpi ihan muissa ympyröissä kuin dekkarikirjailijana, mutta sitäkin jännittyneemmin tartuin hänen esikoisromaaniinsa Lallin perintö (2013).

Luen aika vähän dekkareita, joten en ole kovin hyvä arvioimaan tämän genren kirjoja. Lallin perinnöstä löytyvät kuitenkin peruselementit: rikostutkija, hänen apulaisensa tai se enemmän tai vähemmän nokkela toinen pyörä (tässä tapauksessa apulainen taitaa olla se nokkelampi), poliisi jonka älystä tai tässä tapauksessa luotettavuudesta ei olla ihan varmoja – sekä tietenkin ruumis. Kuolemastahan dekkari yleensä alkaa, ja matkan varrella ruumiita tulee lisää. Kosto on vahva motiivi, samoin yltiöisänmaallisuus.

Lallin perinnössä rikoksia ratkaisevat rikostutkija Lassi Lehtiö sekä hänen naisystävänsä, historianopettaja Riitta. Kuten Rautiainenkin on huomannut, historioitsijat ovat hyviä ratkaisijoita laajan yleissivistyksensä vuoksi. Ranskalainen Fred Vargas käytti kolmea työtöntä historiantutkijaa rikosten ratkaisijoina ennen kuin lanseerasi päähenkilöksi komisario Jean-Babtiste Adamsbergin. (Sivumennen sanoen, minusta Vargas olisi voinut pysyä työttömissä historioitsijoissa, vaikka Adamsberg ihan hyvä komisario onkin. Mutta komisarioita on maailma täynnä.)

Lallin perintö on vilkasliikkeinen kirja. Päähenkilöt siirtyvät sujuvasti Italian Orvieton, Helsingin, Kuopionn, Savonlinnan ja Ilmajoen välillä. Jatkuva liike hieman hengästyttää, mutta samalla liikuttaa tarinaa eteenpäin: liiasta vellomisesta vaikkapa maisemassa tai tilassa Rautiaista ei todella voi syyttää. Ehkä Rautiaisen kirjoittamassa Itä-Savo -lehden kesädekkarissa pysytään paremmin Savonlinnan maisemissa?

Kirjailijan kiinnostuksen aiheet näkyvät dekkarissa, sillä nimensä mukaisesti tarinassa käsitellään Suomen kulttuurihistoriaa ja menneisyyden tulkintoja. Päähenkilöissä on historioitsijoita ja muuten kulttuuriaiheet hyvin tuntevia ihmisiä. Tätä oli ilo lukea juuri siksi. Valitettavasti kustannustoimittajan työ oli jäänyt puolitiehen; seuraava kirja on todennäköisesti paremmin toimitettu ja kirjoitusvirheitä vähemmän. Toivon, että seuraavakin kirja tulee, sillä pidin näistä päähenkilöistä ja kovin mieluusti lukisin heidän seikkailujaan uudelleen.

Lallin perinnöstä voi lukea vielä puolueellisemman jutun Scrofan blogista viime kesältä.

Sain väitöslahjaksi Matilta ja Susannalta Nordbooks-kustantamon rikosnovellikokoelman Riistetty elämä, jossa on mukana myös Rautiaisen novelli. Kokoelma kuuluu ilman muuta lomareissulukemistoon!

 

Mainokset