Lukupiirissämme oli teemana feminismi, ja erityisesti luimme Virginia Woolfin teoksia sekä Simone de Beauvoirin Toista sukupuolta. Jo tammikuussa luin Oman huoneen, mutta siihen lukupiiriosallistumiseni kokonaisten kirjojen osalta jäi. Niin vain kävi, että jouduin tuottamaan itselleni pettymyksen: Toinen sukupuoli eteni vain ensimmäisen osan alkuun, eivätkä edes Woolfin nerokkaan kauniit esseet tulleet valmiiksi asti.

Luin siis tuoretta esseekokoelmaa Kiitäjän kuolema ja muita esseitä (2013). Se teki minuun vaikutuksen kauniilla kielellään ja monitasoisilla ajatuksillaan. Esseet on suomentanut Jaana Kapari-Jatta, ja laadukkaan suomentajan kädenjälki kyllä tuntui. Monta kertaa lukiessani ajattelin, että haluan palata näihin teksteihin myöhemmin. Kokoelman esseet käsittelevät nimenomaan kirjallisuutta, ja Woolf kirjoittaa monista kirjailijoista ja teoksista, joita olen lukenut, mutta joita haluaisin lukea uudelleen miettien Woolfin tulkintoja. Ja kovasti kiinnostaisi nyt lukea niitä kirjoja tai kirjailijoita, joita hän mainitsi, mutta joita en ole lukenut! Kiitäjän kuolema ja muita esseitä on hyvä kokoelma ja suosittelen lämmöllä jokaisen lukutoukan hyllyyn.

Minulle teki tiukkaa myöntää itselleni, etten saanut luettua kaikkia tavoitteena olleita kirjoja loppuun, hyvä jos avaamaan ehdin. Erityisesti harmitti, koska esimerkiksi Toinen sukupuoli on kirja, joka minun naistutkijana pitäisi ehdottomasti tuntea. Mutta sitkeyteni ei riittänyt, ja annoin aluksi ”vain hetkeksi” periksi, kunnes tajusin luovuttaneeni kokonaan. Ehkä joskus toiste sitten, ehkä. Tai sitten ei. Harmitti myös, etten jaksanut esseekokoelman parissa yhtä soittoa loppuun asti. Esseet ovat hitaita lukea, minun piti palata taaksepäin ja lukea rauhassa, että tunsin olevani niiden rytmissä. Monta kertaa luin välipaloiksi muuta, jotain kevyempää (kuten P.D. Jamesia) kunnes lopulta kolme päivää ennen lukupiirin kokoontumista annoin itselleni luvan antaa kokonaan periksi.

Ehkä nämä yritykset saivat minut myös tajuamaan, että kaikkea ei ylipäätään tarvitse lukea loppuun. Olen tosi huono jättämään kirjoja kesken. Yleensä ajattelen, että vaikka kirjan alku ei olisi lupaava, niin sille pitää antaa mahdollisuus – toisinaan kirjailija yllättää ja kokonaisuuden laatu paljastuu vasta lopussa. Mutta eihän se niin ole. Tai siis voi olla, että kirja on lopussa parempi kuin alussa, mutta – kuten ystäväni sanoi – maailmassa on liian paljon hyviä kirjoja, että kannattaisi tuhlata aikaansa niihin, joiden lukeminen takkuaa. Ihan saan itse valita, mitä luen ja milloin.

Siksipä otin opikseni ja palautin Toisen sukupuolen tänään kirjastoon. Samalla palautin Antonio Skármetan kirjan Runoilijan häät, koska vielä 50 sivun jälkeen en ymmärtänyt mistä oli kyse, ketä henkilöt olivat ja miksi tarina poukkoili niin kummallisesti – pysyin jotakuinkin kärryillä vain takakansitekstin avulla, ja se ei ole kirjalle meriitti.

Kuukauden paras kirjahetki oli se, kun viimein annoin itselleni luvan lukea nautinnon, ei suorittamisen vuoksi (kuten Virginia Woolf itse olisi tehnyt). Tartuin pitkään himoitsemaani Jennifer Worthin romaaniin Hakekaa kätilö! ja luin molemmat osat kolmen päivän sisällä. Pitkästä aikaa taas löysin aikaa ja intoa kirjoihin uppoamiseen, varasin lukemiselle erikseen aikaa muutenkin kuin unta odotellessa. Se oli ihanaa, varsinaista arjen luksusta – ja kuitenkin kyse oli rakkaimmasta harrastuksestani. Miten väsynyt olenkaan ollut viime kuukausina, kun en ole oikein nauttinut edes lukemisesta!

Helmikuun luetut on siis nopeasti listattu:

 

Advertisements