Tammikuussa Yle näytti BBC:n kolmiosaisen tv-sarjan Nuori James Herriot (Young James Herriot). Kun hieman sen jälkeen kaipasin jotain hyvää, tuttua ja turvallista lukemista, tartuin James Herriotin klassikkokirjaan Kaikenkarvaiset ystäväni (All Creatures Great and Small, 1972, suom. 1974). Kirja oli juuri sitä mitä tarvitsin: maaseutunostalgiaa,seikkailuja joilla on onnellinen loppu, värikkäitä sivuhenkilöitä, liikuttavana sivujuonena söpö rakkaustarina ja ennen kaikkea ihana päähenkilö, josta ei voi olla pitämättä.

Tv-sarja sinällään oli aikamoinen pettymys. Idea on hyvä, sillä James Herriotin (oikealta nimeltään kai James Alfred Wight) kirjat alkavat hänen ensimmäisestä työpaikastaan eläinlääkärinä Yorkshiressa vuonna 1938. Totta ihmeessä näin rakastettujen kirjojen kertojan aiemmista vaiheista voisi kehitellä tarinoita. Mutta plaah. Skottiaksentin lisäksi sarjassa oli hyvää oikeastaan vain päähenkilön kirkasotsaisuus, joka sekin jäi välillä tekemällä tehtyjen juonenkäänteiden varjoon. Ei ihme, että sarjan kolme osaa jäivät myös sen viimeisiksi.

Onneksi Kaikenkarvaiset ystäväni ei sentään petä koskaan. Se on turvakirja vähän samaan tapaan kuin Heidi Köngäksen Luvattu tai Montgomeryn Pieni Runotyttö. Maalaiseläinlääkärit seikkailuille saa nauraa, hänen kanssaan voi yhdessä kirota sietämättömän ihanaa Siegfriediä ja haikailla ihanan Helenin perään. Lyhyet  luvut sopivan hyvin väsyneen sielun iltalukemiseksi yksi tai kaksi kerrallaan.

En ole lukenut sarjan jatko-osia kuin kerran, sillä ne eivät tehneet yhtä syvää vaikutusta. Tähän ensimmäiseen osaan sen sijaan palaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Mainokset