Ruotsalaisen Anne Swärdin esikoisteos Kesällä kerran (Polarsommar, 2003, suom. 2012) ei tuntunut niin hyvältä kirjalta, että siitä olisi pakko kirjoittaa blogiin, mutta jollain tavalla se vaivaa mieltäni niin, etten osaa olla kirjoittamattakaan. Kesällä kerran on kirja, jossa on paljon asioita joista on helppo olla pitämättä: koko henkilökaarti on vähän ärsyttävää, juoni on kiusallisen yksinkertainen mutta samalla on ärsyttävä tunne, että kirja kertoo paljon enemmästä kuin mitä juoniselostus kertoisi. Vai mitä arvelette jos kokeilen kertoa juonen: on perhe, joka voi pahoin. Kaksi perheenjäsentä matkustaa lomalle ja toiset koettavat selvitä miten parhaiten taitavat. Sisältää ongelmia.

Niinpä, juonta ei oikein voi kuvailla kertomatta kirjasta liikaa. Kyseinen perhe voi pahoin niin monella eri tavalla, että niitä on vaikea analysoida, mutta lopulta kaikki varmaankin kietoutuu kaikkeen – yleensä elämässä on niin. Tarinaa kerrotaan eri perheenjäsenten näkökulmasta vuorotellen. Se auttaa ymmärtämään kunkin tilannetta mutta aiheuttaa toisaalta sen, että jokainen henkilö jää aika kauas eikä keneenkään tutustu kunnolla.

Vaikeuksia minulle tuotti se, etten ymmärtänyt miksi ihmiset toimivat niinkuin toimivat. Erityisesti en ymmärtänyt perheen keskushenkilöä Kajta, jonka ympärillä kaikkien muiden elämä pyöri. Kajlla oli selvästi ongelmia, mutta näkökulmasta riippuen hän vain joko oli vain ihana, vähän erikoinen itsensä (veljen mielestä) tai täysin päästään vialla (toisen veljen vaimo). Oli suhde Kajhin mikä tahansa, kaikki perheenjäsenet tekivät mielestäni ratkaisujaan Kajta ajatellen – kaikki perustui häneen. Siinä missä Kaj jää etäiseksi, lukijan voisi olla helpompi samastua tarinan normaalimmasta päästä olevaan kertojaan Kristianiin, mutta myös hän jäi minulle vieraaksi. En ymmärtänyt, miksi Kristian suhtautui Kajhin niinkuin teki ja antoi siskonsa käyttäytyä miten vain. Rakkaudestako? Vai palataanko tässä lähtökohtaan: perhe, Kristian mukaanluettuna, ei voinut toimia toisin koska oli niin paha olla?

Kesällä kerran ei siis ollut mikään hilpeä lukukokemus, mutta tavallaan aika kiinnostava perheen kuvaus. Swärd (linkki kustantajan sivuille) on selvästikin hyvä kirjoittaja ja voisin hyvin lukea jotain muutakin häneltä suomennettua.

Advertisements