Huomiseen lukupiirin pikkujouluun jokainen tuo jonkin kirjan, minkä tahansa, ja esittelee sen muille. Luettu, lukematon, hyvä, huono – mikä vain. Tällä käynnistämme lukupiirin jälleen, sillä syksy on kulunut jokaisen vuorollaan kahlatessa Harriet Beecher Stowen übertylsää Setä Tuomon tupaa. Emme ole kokoontuneet kertaakaan sitten kesän, joten päätimme luovuttaa Setä Tuomon kanssa ja pitää pikkujoulut.

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Päätin esitellä lukupiiriläisille Ali Shaw’n esikoisromaanin Tyttö joka muuttui lasiksi (The Girl With Glass Feet, 2009, suom. 2011). En siksi, että se olisi ollut erikoisen hyvä – edes esikoiseksi – vaan koska siinä on poikkeuksellisen kaunis kansi, ja koska siinä on hyvä idea.

Kansikuvasta ensin: oheinen kuva on otettu joulukynttilöideni vieressä, eikä se anna täyttä oikeutta herkälle, tarinan tunnelmaan ihanasti sopivalle kansikuvalle. Samaa linjaa on ilmeisesti jatkettu Shaw’n toisen romaanin kohdalla (ks. Shaw’n kotisivut).

Tarina kertoo Ida Maclairdista, joka muuttuu hitaasti mutta varmasti lasiksi. Muutos on alkanut jaloista, varpaankärjistä, ja nyt Ida jo kävelee hankalasti lasittumisen edetessä vähitellen jalkateristä ylöspäin. Vain kerran elämässään Ida on kuullut jonkun mainitsevan jotain samankaltaiseen viittaavaakaan, ja nyt on hän on palannut St Hauda’s Land -nimiseen paikkaan etsimään apua. Ida kohtaa Midaksen, joka on nykykielellä syrjäytynyt, vahvasti introvertti, psykologin tarpeessa oleva, neuroottinen mutta kiltti ja hyväntahtoinen nuori valokuvaaja. Vaikka Midas kammoaa koskettaa ihmisiä, hän kuitenkin rakastuu välittömään ja lämpöiseen (paitsi lasiosiltaan) Idaan. Yhdessä he etsivät apua.

Kirjan aiheena voi ajatella olevan avun etsintä ja löytyminen, mutta apua ei välttämättä saakaan (vain) lasiksi muuttuva Ida vaan myös Midas, jonka elämä on aika karua ja yksinäistä ennen Idaan tutustumista.

Kuten sanottu, minusta idea on hyvä. Ajatus kalvavasta taudista, johon ei ole olemassa hoitoa, ei tietysti ole kovin originelli, mutta lasittuminen on kiinnostavaa ja havainnollisesti kuvailtu. Idasta on helppo pitää ja lukijana toivoin hänelle parasta. Midasta kävi sääliksi, vaikka hänen neuroosejaan olikin paikoin vaikea ymmärtää tai niihin oli vaikea samastua.

Sääli, että Shaw yrittää liikaa. Tyttö joka muuttui lasiksi sisältää liian paljon sivupolkuja, liian monta vaikeaa isäsuhdetta, liian monta eri tavalla onnetonta perhettä ja liian paljon neurooseja. Siinä on vähän liikaa kaikkea, jonka keskeltä sinänsä sympaattisen tarinan löytäminen voi käydä monelle, minua kriittisemmälle lukijalle liian työlääksi.

Tyttö joka muuttui lasiksi on tietyllä tapaa maagista realismia. Jo perusjuoni, lasiksi muuttuminen, on tietysti hieman maagista, mutta kirjan maailmassa on muitakin elementtejä, jotka tuovat mieleen sadut ja tarinat. Onhan jo Midaksen nimikin tietysti viittaus legendoihin, mutta muutakin löytyy.

Tytön joka muuttui lasiksi on lukenut muun muassa Lumiomenan Katja, joka oli aika paljon samaa mieltä kuin minä. Enemmän kirjasta ovat pitäneet esimerkiksi Kirjamielellä -blogin marjis sekä Susa Järjellä ja tunteella –blogista.

Advertisements