Eilen oli yksi syksyn odotetuimmista illoista. Olin kuuntelemassa Jyväskylä Sinfonian konsertin, jonka ytimenä oli jo toistamiseen Charles Chaplinin elokuva. Viime vuonna katsoin ja kuuntelin Kultakuumeen teatteritalossa ja nyt oli vuorossa Sirkus. Se meni aivan kuin mykkäajan elokuvissa: yleisö istui ja katsoi leffaa, ja orkesteri soitti livenä siihen kuuluvan musiikin – elämys oli hieno!

Orkesterille annetut aplodit olivat ansaitut, mutta silti mietin, oliko ne osoitettu orkesterille vai oikeastaan Chaplinin nerokkuudelle – todennäköisesti molemmille. Sirkus on ihana elokuva ja Chaplinin Kulkuri-hahmo niin sydämeen käyvä, että tuskinpa salista lähti yhtäkään sydäntä, jota esitys ei olisi tavalla tai toisella liikuttanut. Mykkäelokuvassa musiikilla on tietenkin aivan erityinen asema muutenkin, mutta live-esityksessä musiikin voima kohosi entistäkin korkeammaksi, selkeäksi ja tunnistettavaksi osaksi elokuvan sanomaa. Kun ajattelee, että Chaplin sekä sävelsi, ohjasi että hoiti elokuvan pääroolin, ei voi kuin ihailla.

Tänään olen koko päivän hyräillyt elokuvan alkutekstien laulua Swing, little girl – sitä ainoaa kohtaa, jota orkesteri ei soittanut livenä, koska Chaplin laulaa sen itse. Tässä laulussa on minusta aika kaunis sanoitus. Kuunnelkaa vaikka täältä.

Swing little girl
Swing high to the sky
And don’t ever look at the ground

If you’re looking for rainbows
Look up to the sky
You’ll never find rainbows
If you’re looking down

Life may be dreary
But never the same
Some day it’s sunshine
some day it’s rain

Swing little girl
Swing high to the sky
And don’t ever look to the ground

If you’re looking for rainbows
Look up to the sky
But never
No, never look down.

Eilen mietin taas, että noinkohan saan joskus hankittua Jyväskylä Sinfonian kausikortin. Tämä oli tämän syksyn ensimmäinen konserttini, joten en tiedä olisiko kausikortti järkevää. Toisaalta nautin konserteista aina tosi paljon, joten luultavasti kausikortin hankkiminen olisi vain mitä laadukkainta itseni hoitamista: sitten niissä tulisi käytyä, jos olisi vakituinen paikka. Ehkä joskus, ehkä jonakin päivänä.

Sirkus ja Jyväskylä Sinfonia olivat viime lauantaina kaupunginteatterin Shrek-musikaalilla käynnistyneiden kulttuuriviikkojeni toinen ohjelmanumero. Jostain syystä on käynyt niin, että muutaman seuraavan viikon aikana ramppaan enemmän kulttuuritapahtumissa kuin koko vuonna yhteensä. Hyvä niin, sillä jotenkin nimenomaan marras- ja joulukuussa sellainen kaikki tuntuu hyvin tarpeelliselta. Ohjelmassa on musiikkia, pariinkin kertaan teatteria, balettia, tietenkin joulukonsertti sekä aivan joululoman kynnyksellä jälleen oopperaa Metropolitanista – ja leffateatteriinkin on runsaasti käyttämättömiä lippuja, jotka ovat vanhentumassa. Näillä eväillä kyllä pysyy hengissä kaamoksesta huolimatta. Etenkin jos muistaa katsoa ylöspäin, ei maata kohti. Sateenkaarta ei ehkä tähän aikaan vuodesta kannata etsiä, mutta tähteähän minäkin alppipolullani jatkuvasti tähyilenkin.

Advertisements