Luin Amman lähes hengästyneen arvion Marissa Mehrin esikoisromaanista Veristen varjojen ooppera (2013) ja laitoin sen saman tien varaukseen kirjastosta. En ole lukenut juuri mitään (vai yhtään mitään?) oopperan maailmaan sijoittuvaa kirjallisuutta, joten kiinnostuin heti tästä. Nyt kun luin Amman kirjoituksen uudelleen, huomaan lukukokemuksessamme olevan paljon samaa.

Hän ei yrittänyt palata menneeseen tai muuttaa sitä, hän halusi vain päätöksen. Että tämä moskovalainen painajainen olisi ohi. Siihen hän tarvitsi Tšaikovskia. Ja Jevgeni Oneginia. Hän tarvitsi noita herkkiä, kosketeltavan kauniita sointuja, jotka kulkivat kuin vesi tahdista toiseen liukuen. Se helli kasvoja, käsiä ja vartaloa. Se oli kirkasta ja sinistä. Juliettesta se ei ollut musiikkia, vaan ennemminkin tunne.

Se oli rakkaus.

Mutta rakkaus kehen?

Olin syyskuussa kuuntelemassa ja katsomassa Anna Netrebkon tähdittämän MET:n HD-lähetyksen Jevgeni Oneginista ja sen tapahtumat ja henkilöt olivat vielä hyvin tuoreena mielessä. Tšaikovskin Jevgeni Onegin on Veristen varjojen oopperan tärkein sisäkkäinen teos, vaikka kirja viliseekin suoria ja epäsuoria viittauksia klassiseen musiikkiin. En tajunnut niistä juuri mitään muuta kuin että viittauksia oli.

Tarina kertoo Juliettesta, joka on päätynyt juuri neuvostoajan jälkeiselle Venäjälle, pikkukaupungin oopperataloon Jevgeni Oneginin apulaisohjaajaksi. Juliette rakastuu syvästi Dmitriin, oopperalavojen nousevaan tähteen, mutta rakkaussuhde ei ole onnellinen. Dmitrin kanssa Juliette päätyy Moskovaan, ja todellisuus, kuvitelmat ja harhat alkavat sekoittua yhdeksi isoksi mylläkäksi. Lopulta niin Juliette itse kuin lukijakaan ei saa selville, mikä on totta ja mikä ei – mitä oikeastaan tapahtuu.

En pitänyt Juliettesta, ja vielä vähemmän Dmitristä. Juliette käyttäytyi niin kummallisesti, etten kyennyt ymmärtämään häntä. Dmitrissä ei ollut mitään rakastettavaa, enkä voinut käsittää miksi Juliette yhä uudelleen ja uudelleen antoi miehen kohdella itseään kuin tiskirättiä. Rakkauden vuoksi ihminen tekee mitä vaan, sanotaan, mutta missä se rakkaus oli? Mehr ei antanut minusta perusteita Julietten rakkaudelle. Oliko se vain himoa? Vai nauttiko Juliette alistamisesta?

Mutta juuri rakkaudessa on kirjan ydin. Dmitri on Onegin, ja jokainen tulkitsee häntä eri tavoin. Toisten mielestä Onegin rakasti todella Tatjanaa. Minä taas olen ajatellut (vähän kuin Tatjana itsekin), että Onegin oli vain seikkailija, joka huomasi Tatjanan arvon vasta, kun tällä oli rikkautta ja korkea asema. Tästä tulkittuna oma suhtautumiseni on selvä: koska en pidä Oneginista, en voi pitää Dmitristäkään.

Amman lisäksi Veristen varjojen oopperan ovat lukeneet esimerkiksi Kirjakulkuri ja Mari A. sekä HS:n kriitikko.

Ja kuuluisan, intohimossaan repivän loppukohtauksen Jevgeni Oneginista voitte kuunnella vaikkapa täältä. Tai vielä parempaa, pätkän Tatjanan kirjekohtauksesta – upea Anna Netrebko!

Advertisements