Viime viikolla löysin netistä piirroksen, joka auttoi minua ymmärtämään itseäni niin ison harppauksen, ettette arvaakaan. Kyse on sarjakuvasta Dr. Carmella’s quide to understanding the introvertedpiirtäjänä Roman Jones.

Olen sosiaalinen, usein puheliaskin. Monien on vaikea uskoa kun kerron, että olin lapsena hurjan ujo. Yhtä vaikea monen on varmaankin uskoa, että minussa on myös vahvasti introvertti puoli, jota olen aiemmin nimittänyt erakoksi tai yksinäiseksi sudeksi. Dr. Carmellan piirrosohjekirja sai kuitenkin minut huokaisemaan helpotuksesta: tälle on nimi, enkä ole viallinen tai outo vaan ihan normaali.

Jos et nyt juuri avaa yllä olevaa linkkiä, tiivistän idean tähän: siinä missä ekstrovertit ihmiset keräävät energiaa ympärillään olevista ihmisistä ja voimautuvat seurasta ja sosiaalisuudesta, toimii introvertti päinvastoin. Sosiaaliset tilanteet ovat kaikessa ihanuudessaan myös kuluttavia, ja ennen pitkää introvertin on saatava olla rauhassa, koska sillä tavoin hän lataa akkujaan.

Kulunut viikko on ollut ihana, mutta myös sosiaalisesti vilkas. Perjantai-iltana olin jo niin puhki, että edes nauruntäyteinen ilta Sohwilla ei piristänyt. Istuin muiden joukossa ja tuntui siltä, että jokaista ääneen sanottua lausetta varten minun piti istua hiljaa kahden verran, kun en vain jaksanut enempää. Lähdinkin sitten kotiin jo alkuillasta ihan vain koska piti saada olla yksin: paistaa pakastepizza ja herkutella Vain elämää -sarjan Pauli Hanhiniemi -jaksolla. Papu nukkui vieressäni sohvalla. Viesteilin ystävän kanssa ja puhuttiin puhelimessakin, mutta sellainen sosiaalisuus on kevyempää, vähemmän kuluttavaa.

Eilen olin työhuoneella ja tänään kotitoimistossa, koska en halunnut uhmata Eino-myrskyä. Vaikka olen tavannut viikonloppunakin kavereita, on sosiaalisuus kuitenkin ollut rauhoittavampaa ja vähemmän vaativaa. Kaksi päivää yksin, ja alan pikkuhiljaa olla valmis kohtaamaan jälleen uuden viikon.

Älkää käsittäkö väärin, en minä sosiaalisia tilanteita inhoa. Ystäväni ovat minulle äärettömän rakkaita, enkä kestäisi työtä ilman työyhteisöä. Onneksi useimmat ymmärtävät kuitenkin myös sen, että ainakin parina iltana viikossa minun on saatava olla ihan rauhassa, jotta jaksan taas olla muiden seurassa oma itseni. Dr. Carmella’s Guide to understanding the introverted on nyt työhuoneeni seinällä ehkä enemmän itseäni kuin muita varten – minun ei tarvitse pakottaa itseäni sosiaaliseksi tai tuntea huonommuutta sosiaalisten tilanteiden väsyttävyydestä.

Ja se Einokin alkaa kai olla jo siirtynyt itään.

Mainokset