Mitä on varjo, kun valoa ei ole?

Ensimmäisen lukukerran jälkeen Viivi Hyvösen Apina ja uusikuu (2008) jäi pyörimään vahvasti mieleen. Silti kesti yli neljä vuotta ennen kuin tulin tarttuneeksi siihen uudestaan. Mutta nyt luin, ja voih, vaikka olen ehkä hieman kriittisempi kuin ekalla lukukerralla, niin silti tykkäsin kovasti.

Apina ja uusikuu oli sekavampi kuin muistin. Mielessäni oli enää kuvat päähenkilöistä, ihmisapinasta ja etsivästä Hanumanista sekä hänen suojeltavastaan Lunasta, laulajattaresta, mutta en muistanut enää juonen keskeisiä käänteitä. Vaikka tapahtumapaikkana on kaupunki nimeltä Dystopolis, kyse ei ole tarkalleen ottaen dystopiasta, vaikka kirjailija on kaupungin nimellä halunnutkin niin viitata. Tai on, osittain, vaikea sanoa. Juonenkäänteet ovat osittain ennalta-arvattavia, osittain niin monikerroksellisia, että vasta muutama minuutti lukemisen jälkeen aloin saada kokonaisuudesta kiinni. Se on toisaalta vahvuus, mutta ehkä kuitenkin enemmän haaste: monikerroksellisuuden ei tarvitsisi olla ihan näin sekavaa.

Voin valitettavasti kuvitella, että Hyvösen tyyli ärsyttää osaa lukijoista. Minä kuitenkin nautin ja nauroin ihanalle tyylien sekamelskalle sekä kirjassa viliseville suorille ja epäsuorille viittauksille eri kulttuurituotteisiin ja tyyleihin. Hanumanin kerronta on täynnä salapoliisikertomuksen kliseitä, mutta juuri siksi se minusta lähentelee jopa parodiaa – etenkin kun yksityisetsivä on ihmisapina, vaikka tässä tarinassa se ei ole millään tavoin hauska yksityiskohta.

Hanumanin kamppailu ihmisyyden ja eläimellisyyden rajamailla kosketti minua edelleen; tämä oli niitä asioita, joita en muistanut kirjasta erityisen vahvasti.

Miettikääpä tässä välissä – minun mielikseni, ei kestä kauankaan – millaisina voisitte olla kaikkein tyytyväisimpiä itseenne menettämättä silti minuuttanne, minun tapauksessani sitä vähää, minkä olin onnistunut haalimaan ikävuosien viisi- ja seitsemäntoista välillä, ennen itsehillintäni hukkumista ja sittemmin omaa ihmistämistäni. Tietenkään ette välttämättä edes tiedä, mitä itsessänne muuttaisitte tai mitä toisaalta voisitte muuttaa menettämättä itseänne. Mutta minä tiedän.

Kaikessa ennalta-arvattavuudessaan Hanumanin ja Lunan tarina on edelleen koskettava. Se on rakkaustarina, totta kai, sen verran on selvää jo kirjan nimestä alkaen, joten en tunne nyt kovasti spoilaavani. Ensitreffeillä Hanuman vie Lunan sirkukseen:

Hän henkäisikin ihastuksesta, kun ensimmäinen spotti syttyi osoittamaan esirippua pimennetyn areenan takaosassa, hivuttautui istuimensa reunalle, kun verho ensimmäistä kertaa heilahti, naurahti ilahtuneena, kun ensimmäinen maalattu naama kurkisti sen raosta. Vilkuillessani vinosti hymyillen sivulleni häneen olin niin iloinen siitä, että toin hänet, etten havainnut hänen minua kohti hivuttautunutta kättään, ennen kuin se jo oli omassani, ja jäykistyin sydän hakaten tuijottamaan niitä muita narreja edessäni.

Hanumanin ja Lunan rakkaudessa ovat kaikki kliseet paikallaan: Hanuman on ihmisapina, juuri ja juuri ihmiseksi luokiteltava (etenkin omasta mielestään), taisteluissa arpeutunut, tatuoitu, juro, epäsosiaalinen ja vähäpuheinen. Hän kulkee mieluiten katoilla ja öisin, sillä päivänvalossa kaupungin kaduilla hän on liian näkösällä. Luna on tummanmusta, kaunis, viaton ja häikäisevän karismaattinen yökerholaulaja, herkkä ja suojelua kaipaava. Totta kai he rakastuvat, totta kai he saavat toisensa – mutta eivät tietenkään lopullisesti, ja Hanumanin kohtalona on jäädä ulvomaan uutta kuuta. Hanumanin ja Lunan tarinan käänteet ovat kuin suoraan salapoliisi- tai kioskikirjallisuuden pitkästä sarjasta, mutta kirjan kokonaisuudessa se on juuri se pointti.

Tätä on vaikea selittää ilman spoilausta, mutta kuitenkin: jos tyyli hermostuttaa, koettakaa silti lukea loppuun asti, tai edes siihen asti että hahmotatte rakenteen. Hieman tätä lukeakseen täytyy ehkä olla kiinnostunut dystopiatyyppisestä kirjallisuudesta, mutta ei tässä nyt ehkä ihan syvimmissä scifi-vesissä olla.

Ylen Elävässä Arkistossa on nauhoite Hyvösen vierailusta Aamun kirja -ohjelmassa, täällä. Siinä kyllä sitten spoilataan juoni.

Mainokset