Lukupiirin kesälukemistona oli Margaret Mitchellin klassikkoromaani Tuulen viemää. Koska olen lukenut kirjan puolentusinaa kertaa, päätin tällä kertaa lukea sen englanniksi. Alkuperäiskielellä teoksesta kun saa usein enemmän irti ja uusia näkökulmia. Pääkirjastosta enkunkielinen oli lainassa, mutta tein tilauksen sivukirjastoon kahdesta niteestä: Gone With the Wind 1 ja 2. Yllätys oli suuri, kun pari päivää myöhemmin sain tilaukseni: kaksi ohutta lätyskää!

Olin sitten vahingossa tilannut lyhennelmät. Harmitti ensin, mutta sitten nauratti, ja koska se enkunkielisen normiversion eräpäivä oli vasta lukupiirin suunniteltuna tapaamisaikana, päätin tyytyä tähän lyhytversioon. Tarinahan oli tuttu, joten lyhennelmä toimi lähinnä mieleenpalauttajana.

Niteissä oli hassu, vähän huonohko piirroskuvitus, elokuvakannet ja tummennettuna ”vaikeat” sanat. Kummankin niteen lopusta löytyi kysymyspatteristo harjoitukseksi: ”Why does Scarlett plan to flirt with every man at the party at Twelve Oaks? Why did Suellen try to make her father take the Yankee Oath?” Penguin Readers -sarjaan kuuluvat niteet oli arvioitu vaikeustasoltaan (1-6) nelosen tasoiseksi, intermediate.

Vaikka en olekaan lukenut teosta aiemmin englanniksi, tajusin silti, että juonen lisäksi myös kieltä oli yksinkertaistettu. Sen huomaa viimeistään lopussa, kun klassikkovuorosana on pehmennetty muotoon: ”My dear, I don’t care what you do.”

Noin viisikymmentä sivua kummassakin niteessä oli helposti ja nopeasti luettu; niin helposti, että aloin tuntea itseni huijariksi lukupiirissäni. Kirjan purkukerraksi katsoimme yhdessä elokuvan, ja omatuntoani hiljentääkseni (ja koska teki mieli) kutsuin lukupiirin kotiini ja yritin tarjota jotain Tuulen viemän henkeen sopivaa. Tein elämäni ensimmäisen kerran tuulihattuja ja niihin juustoisia täytteitä. Makeaksi herkuksi tein mustikkajuustokakkua Maku-lehden kevään numeron ohjeella.

WP_20130804_012

Kakku oli ihanaa, mutta täytyy sanoa, että helpompaakin juustokakkua olen tehnyt. Työvaiheita oli hieman normaalia enemmän, koska mustikat piti keittää nektariksi ja pohjaa paistaa ennen täyttämistä. Mutta kyllä se oli sen arvoista. Upeasti violetti kakku ei maistunut sokeriselta, vaan mustikalta, tuorejuustolta ja kermalta – juuri niinkuin pitikin. Pohjassa ollut ruisjauho toi mukaan erittäin hyvän säväyksen. Suosittelen kokeilemaan!

Entä se elokuva? Toimii, aina vaan. Scarlett on edelleen minulle tärkeä kirjallisuushahmo, myös elokuvan kautta. Ja kyllä minun pitää sen alkuperäiskielinen kirjakin joskus vielä suorittaa.

Advertisements