Meidän tutkijayhdistyksellä on viikottainen liikuntasalivuoro yliopistolla. Kävijöiden yhteispäätöksellä siellä pelataan sulkapalloa. Menin tänään mukaan ensimmäistä kertaa, ja vähän jännitti, sillä olen pelannut sulkapalloa viimeksi lapsena. Tai no, pelannut ja pelannut – sellaista lätkimistähän se silloin oli.

Kesä on kuitenkin hyvä aika olla ensikertalainen, sillä liikuntavuoromme on melko hiljainen. Pelasimme nelinpeliä ja ilokseni huomasin, etten ole kovin paljoa huonompi kuin muut. Tosin tämän naisseurueen peli kuulema yleensäkin on kyllä hikistä, mutta siinä mielessä kevyempää kuin tavallisesti viereisellä kentällä pelaavien miesten, että pisteitä ei lasketa. Lyöntien välissä ehtii jopa välillä jutella. Sulkapallo sopii hyvin istumatyötä tekeville. Hartiat ja selkä ovat liikkeessä, ja kyllä siinä hengästyy ja hikeentyy, ainakin minun kunnollani.

Mutta kylläpä minulla oli hauskaa, paljon hauskempaa kuin odotin! Vakipelaajat  – mukana muun muassa hiljattain kirjablogin perustanut Susanna – ottivat minut iloisesti mukaan. He joustivat kokemattoman kanssa esimerkiksi niin, että kun valitin lyöntikäden käsivarren kipeytyvän aika nopeasti, he ehdottivat käden vaihtoa – ja kaikki siis pelasivat osan ajasta heikommalla kädellä, ihan tasapainon vuoksi.

En ole aikoihin hionnut niin kovasti kuin tänään. Sitä paremmalta tuntui sulkapallon jälkeen pulahtaa Mattilanniemen rannasta uimaan – talviturkki lähti viimeinkin.

Ja ensi viikolla menen uudestaan sulkapallottelemaan.

Mainokset