En yleensä suunnittele kovinkaan tarkasti tulevia lukemisia, mutta nyt olen jostain syystä saanut päähäni, että kesäksi olisi kiva tehdä lukusuunnitelma. Suunnitelmien tekeminen tuo elämään rauhallisuutta ja jonkinlaista pysyvyyden tunnetta, jota kaipaan aina kun työstressi meinaa iskeä. Ensi kesän suunnitelmat suoritettavan työmäärän suhteen ovat sen luokan suuria, että lukusuunnitelma tuo turvaa: kesään kuuluu myös näitä, vakaasti ja pysyvästi hyviä asioita.

Lukusuunnitelman teko alkoi hassusta ideasta: päätin lukea kesän aikana kaikki Anni Polvan Tiina-kirjat. Haastoin urakkaan mukaan ystäväni, ja löimme asian lukkoon tänään. Tavoite on lukea kaikki 29 kirjaa ennen elokuun loppua – tosin syyskuun puolelle voidaan joustaa, etenkin jos syksystä tulee kaunis ja kesäinen… Veikkaan, että jossain viidennen kirjan jälkeen olen jo aivan täynnä Tiinaa ja Juhaa, mutta sovittu mikä sovittu.

Pasi Ilmari Jääskeläisen uusi kirja ilmestyy lokakuussa. Sitä odotellessani haluan lukea hänen aikaisemmat kirjansa. Harjukaupungin salakäytävät kertasin juuri toukokuussa, mutta en ole vuosiin lukenut hänen novellikokoelmaansa Taivaalta pudonnut eläintarha tai esikoisromaania Lumikko ja yhdeksän muuta, vaikka pidin molemmista. Nyt ennen seuraavan kirjan ilmestymistä onkin hyvä hetki lukea nämä kaksi.

Syyskuussa ilmestyy Teokselta uusi suomennos Jane Austenin suosituimmasta kirjasta Ylpeys ja ennakkoluulo. Suomennoksen tekee Kersti Juva. Ennen sitä voisi olla kiva kerrata joko alkuperäiskielinen teos tai aiempi suomennos.

Luin hiljattain Carol Shieldsin Ruohonvihreää ja pidin siitä kovasti. Jaana antoi vinkin, että Shieldsin Pikkuseikkoja kertoo edellisen kirjan päähenkilön sisaresta. Haluan ilman muuta lukea tämän ja mahdollisimman pian, joten sekin on kesälukemistossani.

Hyllyssäni on jo varmaan parin vuoden ajan ollut kaverilta lainassa, odottamassa ”sopivaa hetkeä” Alan Mooren sarjakuva The League of extraordinary gentlemen. Tänä kesänä aion pitää huolta, että tuo sopiva hetki koittaa ja uppoan siis kolmen niteen verran myös sarjakuvan maailmaan. En olekaan pitkään aikaan lukenut Alan Moorea, joten olisikin jo aika.

Tämän kesälukemiston lisäksi aion tietenkin lukea sattumalta vastaan tulleita kirjoja, jotain lukemattomien listalta ja ystävien suosituksia, aivan kuten tähänkin asti. Mutta on ihan kiva suunnitella kesää!  Raportoin sitten elokuun lopussa, miten kesäkirjasuunnitelmilleni kävi, onnistuinko kaikissa ja mitä jäi lukematta.

Mainokset