Lukupiirin kevätteemana oli lukea jotain Jyväskylään sijoittuvaa. Päätimme kaikki lukea jyväskyläläisen yksityisetsivän Otto Kuhalan seikkailuja eli Markku Ropposen dekkareita. Luin kolme Kuhala-kirjaa sarjan alusta lähtien: Puhelu kiusaajalta (2002), Kuhala ja musta juhannus (2003) ja Kuhala ja viimeinen kesävieras (2004). Lisäksi kaksi meistä oli lukenut myös Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät.

En ole dekkarien suurkuluttaja, mutta tunnistan kyllä joitain genreen kuuluvia kliseitä. Jotenkin minusta niitä viljeltiin Kuhala-kirjoissa turhankin paljon: runsas alkoholinkäyttö, hieman jurottava luonne, menestys naismaailmassa. ystävänä kokenut, nyt työstä sivussa oleva poliisi jne. Kun kolmannessa lukemassani kirjassa päästin jo valtion päämiehen murhayritykseen, teki mieli tuhahtaa. Kuten lukupiiriläisille totesin: ihan kivoja, mutta kyllä minä Wallandereista pidän enemmän.

Mutta silti yksityisetsivä Otto Kuhalan seikkailuissa on jotain varsin viihdyttävääkin. Pidin erityisesti ensimmäisen kirjan juonikuviosta, enkä missään näistä kolmesta arvannut murhaajaa,  vaikka kolmannessa kyllä aavistin ettei kyseinen henkilö ehkä ihan niin viaton ole miltä vaikutti. Kaikkein parasta on kuitenkin se – ja tästä lukupiirissä oltiin melko yksimielisiä – kun saa lukea Jyväskylään sijoittuvaa rikosromaania. Jotenkin seikkailuun saa ihan eri fiiliksen, kun tietää paikat missä liikutaan. Erityisesti ensimmäisessä kirjassa Puhelu kiusaajalta selkäpiitä väristi ihanasti, kun liikuttiin Taulumäellä, Rajakadulla ja Hongikon harjulla, jotka tunnen kohtalaisen hyvin kirjoitettuani alueen historiasta kirjan.

Ehkä kesäni dekkariosasto tulee olemaan Wallandereita (niistä on vielä monen monta lukematta), mutta hyvin voisin kuvitella lukevani jonain päivänä lisää Kuhala-kirjojakin – ainakin pieninä annoksina, muutama kerrallaan.

Lukemissani kirjoissa Otto Kuhalan etsivätoimisto sijaitsee Vaasankadulla, mutta nykyään se on kyllä siirtynyt Cygnaeuksenkadulle.

1-IMG_4771

Vielä lyhyesti Harjukaupungin salakäytävistä. Lukupiirissä sain taas todeta, että tämä kirja jakaa mielipiteitä. Kaverini mielestä teksti on tunkkaista, minusta se taas on jouhevaa ja eteenpäin kulkevaa. Pidän kirjasta aika paljon, mutta aika usein kuulen, että sitä ollaan inhottu – paitsi aika monesta kirjablogista kyllä voi lukea kehuja. Olen nyt lukenut sen kolmesti ja pidän siitä edelleen. Ehkä olen jo tottunut Jääskeläisen kirjoitustapaan niin, etten osaa kritisoida tyyliä, mutta toisaalta miksipä pitäisikään. Makuja on monenlaisia.

Advertisements