Noin kymmenen viikkoa enää

Koska Sirkus Finlandian kiertue saapuu Jyväskylään noin kymmenen viikon kuluttua ja koska unohdin mainostaa blogissani viikko sitten vietettyä, Maailman Sirkusliiton organisoimaa maailman sirkuspäivää, on tämänkertainen linkkilauantai omistettu sirkukselle.

Olen tehnyt alustavan tutkimussuunnitelman post doc -hankkeesta, jossa sirkustyön arkea lähestytään etnografisin menetelmin. Projektillani ei ole vielä rahoitusta, koska en ole ehtinyt hakea sitä aktiivisesti; ennen kuin voi olla post doc, pitäisi ensin nimittäin olla se doc… Eli väitöskirja ensin valmiiksi!

Sitä odotellessa luen esimerkiksi suomalaista sirkusta vuosikymmenien ajan kameralla dokumentoineen Kari Niemisen kiehtovaa Sirkusteltta -blogia. Niemisen blogissa on myös hieno lista muita sirkusaiheisia blogeja, joita luen epäsäännöllisemmin. Suosittelen – Sirkusteltta on useimmiten aikamoista karkkia silmille!

Myös Sirkus Finlandian sivuilla vierähtää tovi jos toinekin. Siellä voi tutustua tämän kiertueen ohjelmistoon ja tarkistaa, missä päin Suomea karavaani milloinkin kiertää. Jyväskylään se saapuu 8. heinäkuuta. Jokohan väitöskirjan käsikirjoituksen eka versio olisi tuolloin valmis? Ei ehkä ihan, mutta kovin keskenkään sen ei pitäisi enää olla…

Vappu on tietysti tivolikautta. Suomen Tivoli parkkeeraa aina tähän aikaan aivan kotini lähelle, ja katselen äkkiä värikkääksi muuttunutta hiekkakenttää nyt päivittäin. Maailmanpyörä kohoaa houkuttelevan korkealle. Kun nyt vain tulisi vähän lämpimämpää, niin tivolissa voisi viettää viihtyisämmin aikaa ja maailmanpyörässäkin tarkenisi ihailla maisemia.

4 kommenttia artikkeliin ”Noin kymmenen viikkoa enää

  1. Post doc-työsi aihe kuulostaa kyllä mielettömän kivalta. Paljon tsemppiä väitöskirjan loppusuoralle! 🙂

    1. Kiitos E! Post doc -aihe on vain yksi, muitakin saattaa ilmaantua ennen kuin siihen asti päästään, että se muuttuu ajankohtaiseksi. Mutta sirkusaiheeni olisi kyllä haaste itselleni – ja innostava sellainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.