Tutustuin sattumalta uuteen ranskalaiseen sarjakuvantekijään, Manu Larcenetiin (vai Larcenet’iin? en osaa ääntää ranskaa, joten kirjoitusasukin jää hataraksi). Nappasin kirjaston Kokeile näitä -hyllystä kaksi albumia Larcenetin ja Jean-Yves Ferrin sarjaa Maallemuuttajat (Le retour à la terre). Etsiessäni turhaan sarjan ensimmäistä osaa sarjakuvahyllystä löysin Larcenetin tuotannosta ensimmäisenä suomennetun albumin Robin Hood – Metsien ikämies (La légende de Robin des Bois, 2003, suom. 2005).

Maallemuuttajat -sarjaa on WSOY:n esittelyn mukaan suomennettu neljä osaa, joista luin siis toisen ja kolmannen osan. Osa 2, Siemenet vakoon (Les projets, 2003, suom. 2009), kertoo sarjakuvapiirtäjästä, joka on vaimoineen muuttanut maalle ja asettuu osaksi erikoista, pientä kyläyhteisöä. Vaimo haluaisi lapsen, mutta miestä kauhistuttaa. Kolmannessa albumissa Maailman laveudesta (Le Vaste monde, 2005, suom. 2010) ollaan sitten jo raskaana, ja jännitys saa toisenlaisia muotoja. Päähenkilö myös matkustaa sarjakuvafestivaaleille.

Maallemuuttajat on ehdottomasti sympaattinen sarjakuva, mutta ehkä minua hieman harmitti, että en aloittanut sarjaa alusta asti. Sivun mittaisiin, kuusiruutuisiin strippeihin pääsi kyllä helposti jyvälle, mutta olisin halunnut tietää, mistä tarina alkoi. Larcenetin piirrosjälki on ihan toimivaa. Pienillä jutuilla tehdään hahmoista persoonallisia – tai sitten pientä suurennellaan, kuten nenien kohdalla.

Nenät ovat keskeisiä henkilöiden piirroskuvissa myös Robin Hoodin vanhuudenpäivistä kertovassa Metsien ikämies -albumissa. Tämän kanssa nauroin ääneenkin monta kertaa, sillä tykkäsin sen ideasta: Robin Hood on vanhentunut, mutta elää edelleen Sherwoodin metsässä Pikku Johnin kanssa. Maailma ympärillä on muuttunut, mutta Robinilla on siitä vain hämärä käsitys, sillä ajantaju tuntuu kadonneen – riesana kun on Alzheimerin tauti. Vaikka sama vitsi toistuu vähän eri variaatioina useammassakin kohtaa, se nauratti minua silti tehokkaasti:

Alzheimerin herra lamauttaa minua päivä päivältä hiukan enemmän. Liian usein sattuu, että ryöstän rikkailta, mutten muistakaan, kelle fyrkat piti antaa.

Nottinghamin sheriffi on edelleen Robinin arkkivihollinen, mutta tarinan mittaan selviää myös, minne Marian-neito on jäänyt, ja miten aika on kohdellut tuota Robinin suurta rakkautta.

Manu Larcenetin kotisivut ovat valitettavasti vain ranskaksi. Luulisi kansainvälisestikin menestyneen sarjakuvataiteilijan haluavan kotisivuilleen myös englanninkielisen osion, mutta ehkä tämä on sitä ranskalaisuutta… Heh. Joka tapauksessa tämä oli kiva ja piristävä lukukokemus, ja etsin kyllä käsiini muutkin Larcenetin suomennetut sarjakuvat jahka saan aikaiseksi.

 

Mainokset