Arvid Järnefeltin Isänmaa ja muuta tenttikirjallisuutta

Aloitin lukemisen viimeiseen kirjallisuuden tenttiini sairaalassa, ja sen jälkeen hain loputkin pakettiin kuuluvat kirjat kirjastosta. Ikäväkseni olen saanut huomata, että tulin jo lukeneeksi kaikkein kivoimmat kirjat.

Hitaasti mutta varmasti kahlasin läpi Arvid Järnefeltin esikoisromaanin Isänmaa (1893). Ylioppilas Heikki Vuorelan kehityskertomus kutitti tavallaan uteliaisuuttani aiheensa vuoksi, mutta en kyllä tavoittanut siitä millään tavoin monipuolisia kerroksia kuten esimerkiksi Amma on löytänyt. Isänmaan ja erilaiset isänmaallisuudet tunnistin, talonpoikaisuuden tietynlainen ihannointi oli helpostikin nähtävillä samoin kuin fennomanian kritiikki, mutta tolstoilaista filosofiaa en osannut etsiä, enkä nähnyt miksi tämä on kotimaisen kirjallisuuden klassikko. Nuoruudet tuskien ja vierauden kuvaamisesta Järnefeltille kyllä pisteet.

Valitettavasti Isänmaan jälkeen sain huomata, että pinossa on jäljellä lähinnä kivirekikirjoja. Kaksi runokokoelmaa, Aaro Hellaakosken Jääpeili sekä Eino Leinon Helkavirsiä 1, ovat minulle hankalia vain siksi, että lyriikka on minulle vaikea laji. Löysin yliopiston sisäisistä oppimateriaalipaketeista onneksi apuja… Ja aina voi googlata. Sen lisäksi lukematta on vielä Joel Lehtosen Putkinotko (1919-1920), jonka olen lukenut aikaisemminkin. Silloin päätin, että vaikka kirjassa on hyvätkin puolensa, minun ei tarvitse lukea sitä enää toiste. Nyt, kun tenttiin on vielä pari viikkoa aikaa, päätin sitten kuitenkin kahlata Putkinotkonkin läpi. Ehkä löydän siitä arvoa arvaamatonta nyt toisella, aavistuksen aikuisemmalla lukukerralla?

Helmeksi näiden hieman ikävämpien kirjojen jälkeen säästän vielä F.E. Sillanpään Siljan. Sekin on tuttu ennestään, mutta kaipaa hieman kertausta – ja sen kertaan paljon mieluummin kuin tuon mokoman Putkinotkon. Jo pelkästään kirjan kuvaama ajankohta, vuosi 1918, on kiinnostavampi kuin sietämätön vetelys Käkriäinen – jolle voi nauraa ensialkuun, mutta pidemmän päälle en oikein jaksaisi enää.

Ai niin, lukematta on myös tässä edellistä tenttiä laajempi pätkä kirjallisuushistoriaa. Se sopii hyvin juuri tentin alla luettavaksi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Arvid Järnefeltin Isänmaa ja muuta tenttikirjallisuutta

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.